

”Luova peltohulluus sekä pitkät juuret sukutilan viljavilla mailla kannattelevat eteenpäin ja antavat elämälle todellisen tarkoituksen. Vaikka taustalla on laajapintaista yrittäjyyttä, kutsun itseäni kuitenkin työmies Tuohinoksi”, kertoo Tuohinon tilaa Kempeleessä kipparoiva Jussi Tuohino.
Tuohino ryhtyi yrittäjäksi alle 18-vuotiaana mies ja traktori-yhdistelmällä.
”Pyörät pyörivät läpi vuoden. Kesät meni turvesuolla ja talvet lumiurakoinnin parissa. Traktorilla tehtiin kaikkea mahdollista. Siitä se homma eteni ja kasvoi”, hän muistelee.

Kotitilaansa Tuohino ryhtyi viljelemään vuonna 1996. Viisitoista vuotta myöhemmin tilalla tehtiin lopullinen sukupolvenvaihdos ja tämän myötä Jussista tuli sukutilan 18. isäntä.
”Alkuunsa viljelyksessä oli noin 70 hehtaaria. Isännyyden alkuvaiheessa koneurakointi kulki vielä edellä ja tilan työt tulivat hyvänä kakkosena”, Tuohino kertoo.
Ajan myötä into tilanhoitoa kohtaan kuitenkin kasvoi ja viimeiset kymmenen vuotta tilaa on kehitetty määrätietoisesti. Kasvuloikista merkittävimpiä on peltoalan lisääminen. Kokonaispeltopinta-ala on tällä hetkellä hieman alle 500 hehtaaria, joista viljelyksessä on 380 hehtaaria.
Seitsemän vuotta sitten tilan ainoaksi viljakasviksi valikoitui kaura. Rinnalla viljellään myös rypsiä ja sinappia, mutta määrät ovat vähäisiä.
”Jos tukieurot tippuvat tai loppuvat jopa kokonaan, niin tilojen täytyy kannatella itsensä.”
Puhdas kaura on Tuohinon tilan suosittu ykköstuote. Tilan vuosittainen tuotanto pyörii miljoonassa kilossa, josta noin 100 000 kiloa menee pussin kautta kuluttajille.
”Ensimmäiset hiutaleet pakattiin kuluttajille vuonna 2022. Tätä ennen tuotetta jaettiin vain liikelahjoina. Alkuun lähdettiin tunnustellen ja samalla mahdollisimman keveällä hintalapulla. Hankin vanhat myllyt ja kun tuotantoketju pellolta pussiin tehdään täysin omin voimin, niin särkymävarakin on suurempi. Kokeilu tuotti toivottua tulosta ja luvut ovat kasvusuunnassa. Tästä on hyvä jatkaa”, Tuohino iloitsee.
Myös Jussin puoliso, Marika Tuohino sekä tilan pehtoorina toimiva Teppo Holopainen ovat yhtä mieltä siitä, että luontaisesti gluteenitommalle puhdaskauralle löytyy oma vahva jalansijansa.
”Kun kaikki tehdään itse sadonkorjuusta pakkaamiseen, pystymme huolehtimaan myös siitä, että laatu pysyy tasaisena lautaselle saakka.”
”Olemme hyvällä alkumatkalla ja vauhtia ylläpidetään tarkalla laadun seurannalla. Kun kaikki tehdään itse sadonkorjuusta pakkaamiseen, pystymme huolehtimaan myös siitä, että laatu pysyy tasaisena lautaselle saakka”, Holopainen sanoo.

Kuningasajatuksena on erikoistuminen. Tuohinon Tilalla tämä merkitsee oman kaurahiutaletuotannon kehittämistä sekä tuoteperheen kasvattamista.
”Viljelijänä on pakko miettiä mahdollisia muutoksia myös tukijärjestelmään. Jos tukieurot tippuvat tai loppuvat jopa kokonaan, niin tilojen täytyy kannatella itsensä. Niinpä omaa tilaa ajatellen on tärkeää, että meillä on täysin oma, loppuun jalostettu tuote ja myös nykyistä laajempi tuoteperhe”, Jussi Tuohino toteaa.
”Unohtaa ei sovi myöskään erinomaisia työntekijöitä. He ovat tämän tilan sydän ja kannattelevin voimavara”, hän lisää.
”Tulevaisuuden tavoitteisiin lukeutuu muun muassa pakkaamon automatisointi. Ja olisihan se hienoa, jos koko sato saataisiin myytyä pussin kautta kuluttajille.”
Erikoistuminen on hyvässä myötätuulessa, sillä pienen tuoteperheen lisäksi Tuohinon Tilan kauratuotteita jaetaan läpi Suomen.
”Kehitettävää toki riittää. Tulevaisuuden tavoitteisiin lukeutuu muun muassa pakkaamon automatisointi. Ja olisihan se hienoa, jos koko sato saataisiin myytyä pussin kautta kuluttajille. Kaikki on mahdollista jos tahtotila peltoviljelyyn säilyy nykyisellä tasolla. Peltohommiin lähdetään kerta toisensa jälkeen hyvällä mielellä” Jussi Tuohino muotoilee.
”Tarjoamme aina perjantaisin kevyen lounaan työntekijöillemme.”
Tuohinon Tilalla on jo sukupolvien ajan pidetty ovet avoinna myös ohikulkijoille. Vieraita on pidetty aina vieraina ja ruoka-aikaan lautanen on katettu myös kulkumiehelle.
”Haluamme vaalia perinteitä myös tämän osalta, sillä tarjoamme aina perjantaisin kevyen lounaan työntekijöillemme”, Marika Tuohino kertoo.
Lounaan lisäksi tila on mukana myös hyväntekeväisyysprojektissa, jossa tarjotaan ilmainen aamupala alakouluikäisille.
”Meiltä tulevat puurohiutaleet ja ravintola Boulis hoitaa loput. Maksuton aamupala tarjoillaan kolmen viikon ajan, juhannukseen saakka. Päivittäinen kävijämäärä on pyörinyt noin sadassa, joten aamupalalle on ollut selkeä tilaus”, Tuohinot iloitsevat.
Kasvinviljelytila, Kempele
Sukupolvenvaihdos 2011
Isäntä Jussi Tuohino
Kokonaispinta-ala noin 2 000 hehtaaria
Peltoa noin 500 hehtaaria (viljelyksessä 380 ha)
Viljelykasvit puhdaskaura, rypsi ja sinappi
Tuotteet: kaurasuurimot ja -hiutaleet, rypsiöljy, sinappijauhe
Vakituisia työntekijöitä 4
Ohessa pienimuotoista koneurakointia
Verkkokauppa