
Lihan tuotanto vähenee tänä vuonna kotimaassa kolme prosenttia, ennustaa Kantar TNS Agri.
Sianlihan tuotanto on vähenemässä runsaat viisi prosenttia 161,4 miljoonaan kiloon. Emakoiden määrä on vähentynyt yhdeksän prosenttia, minkä porsastuotoksen nousu osin korvaa.
Naudanlihan tuotannoksi arvioidaan 82,5 miljoonaa kiloa eli laskua kertyisi kaksi prosenttia. Lehmien sekä nuoren naudan teurasmäärä vähenee.
Nuoren naudan kappalemääräiset teurastukset eivät juurikaan vähene, sillä teurastuksia siirtyi vuoden vaihteen yli. Teurasmäärä vähenee, koska teuraspainojen lasku jatkunee sen jälkeen, kun teurassiirrot on hoidettu.
Broilerin tuotannon arvioidaan vähenevän prosentilla 137 miljoonaan kiloon. Kalkkunan tuotannoksi arvioidaan 8,9 miljoonaa kiloa eli kasvua vajaa prosentti.
Karitsanlihan tuotannon vähenemisen arvioidaan jatkuvan. Lasku olisi viisi prosenttia ja tuotanto 0,83 miljoonaa kiloa. Ennuste perustuu vähennykseen uuhien määrässä.
Yhteensä lihaa tuotettaisiin ennusteen toteutuessa noin 390 miljoonaa kiloa.
Myös lihan kokonaiskulutuksen vähenemisen arvioidaan jatkuvan. Ennustaminen on kuitenkin vaikeaa, Kantarista todetaan.
”Sopeutuuko kuluttaja korkeampaan hintatasoon ja mikä vaikutus on kaupan tarjouksilla eri lihalajien käyttöön. Tarkempi ostaminen jatkuu, mikä merkitsee myös hävikin pienenemistä.”
Koko vuodelle arvioidaan runsaan kahden prosentin kulutuksen vähennystä, alkuvuoteen painottuen.
Siipikarjanlihan osuus kulutuksesta jatkaa kasvua ja naudanlihan osuus vähenee. Sianlihan käyttöä vakauttaa jalostekäytön suuri osuus. Lampaanlihan kulutus riippuu merkittävästi tuonnista, kun kotimainen tarjonta vähenee.
Vuonna 2022 lihaa tuotettiin 403 miljoonaa kiloa eli kaksi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2021.
Lihan kulutus väheni viime vuonna kaksi prosenttia 415,8 miljoonaan kiloon. Hintojen noustua vähennys painottui vuoden loppupuoliskolle. Kotimaisen lihan arvostus pysyi korkeana, kotimaisuusaste oli 83 prosenttia.