
KAUHAVA (MT) Kuntaliitosaalto kuoppaa pieniä kuntia, mutta paikkakuntien identiteetti ja kulttuuri eivät lakkaa olemasta.
Vuoden 2009 alussa Ylihärmän, Alahärmän, Kortesjärven ja Kauhavan kunnat yhdistyivät uudeksi Kauhavaksi. Entiset itsenäiset kunnat järjestävät edelleen omia kesätapahtumiaan.
”Olin järjestämässä Elotrysköitä jo Ylihärmän aikaan. Kuntaliitoksen jälkeen omista tapahtumista on tullut entistä tärkeämpiä”, toteaa Kauhavan kulttuuriohjaaja Maaria Koivula-Talkkari.
Elotrysköiden järjestäminen nojaa pitkälti paikallisiin talkoolaisiin.
Lauantaisella elotorilla paikalliset yhdistykset, yritykset ja kylät kokoontuvat yhteen. Tapahtuman avaa ylihärmäläislähtöinen ministeri Paula Risikko (kok.).
”Tänä vuonna Elotoriin on satsattu tosissaan. Ylihärmän hieno tori toimii kohtaamispaikka ylihärmäläisille ja kaikille kauhavalaisille”, Koivula-Talkkari toteaa.
Pakan kylätalolla järjestetään lauantaina kansansoittokilpailut ja pelimanni-iltamat.
Kotiseututalo Keskikankaalla pidetään sunnuntaina pihaseurat, ja Artturintalolla kuullaan luovan toiminnan laulukurssin päätösmatinea. Tapahtuma päättyy keskiviikkona Ylihärmän soittokunnan konserttiin Artturi Leinosen puistossa.