• Puun tuonti pysyi alamaissa lokakuussa - koivun tuonti pudonnut murto-osaan entisestä

    Eniten tuotiin haketta ja mäntykuitupuuta.
    Metsäteollisuus ei ole onnistunut korvaamaan venäläistä koivukuitupuuta muista maista tulevalla tuonnilla.
    Metsäteollisuus ei ole onnistunut korvaamaan venäläistä koivukuitupuuta muista maista tulevalla tuonnilla. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäteollisuus
    4.1.202411:30
    Jarmo Palokallio

    Puun tuonti jäi lokakuussa vajaaseen 0,4 miljoonaan kuutioon. Eniten tuotiin haketta ja mäntykuitupuuta.

    Puun tuonti romahti Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaan. Ennen sitä puuta tuotiin maahamme noin miljoonan kuution kuukausivauhdilla.

    Eniten tuotiin koivukuitupuuta. Sen tuonti on sittemmin romahtanut, koska venäläiselle koivulle ei ole löytynyt korvaajaa.

    Ennen sotaa koivukuitupuun hinta rajalla oli alle 40 euroa kuutiolta. Viime vuoden alussa metsäyhtiöt maksoivat siitä 94 euroa kuutiolta.

    Lokakuussa koivukuitupuun tuontihinta oli pudonnut 63 euroon kuutiolta. Sen tuonti jäi 60 000 kuutioon eli seitsemäsosaan entisestä.

    Eniten lokakuussa tuotiin haketta. Sen hinta oli 80 euroa kuutiolta.

    Toiseksi eniten tuotiin mäntykuitupuuta. Siitä maksettiin rajalla 66 euroa kuutiolta.

    Lisää aiheesta
    • Puun korkeat hinnat ovat huolettaneet Puolan metsäteollisuusyrityksiä. Kuva on Karpaattien vuoristosta Kaakkois-Puolasta. Alueen metsät ovat nousseet suojeluarvojensa vuoksi esille.

      Metsäpolitiikka | Valtio-omistaja määrää tahdin Puolan metsissä – teollisuus pelkää romahdusta, kun puun hinta pomppasi ja sertifiointi loppui keskellä laskusuhdannetta

      Tilaajalle
    • Loppuvuodesta ja ensi vuonna puun kysyntää lisää Metsä Groupin Kemin uuden biotuotetehtaan käynnistyminen.

      Metsäteollisuus | Metsäteollisuus kärsii heikosta kysynnästä ja pienentyneistä tuotantomääristä ‒ kuitupuun kysyntä on silti edelleen hyvä

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa