
MTK:n puheenjohtajaa Juha Marttilaa harmittaa, että Euroopan parlamentti hyväksyi ennallistamisasetuksen. Mutta ilonaihettakin löytyy.
”Komissiosta tuli lopulta merkittäviä parannuksia. Maatalousartikla eli vettämisasiat poistuivat äänestyksessä kokonaan. Jos kohta olisi jäänyt voimaan, merkittävästi maatalousmaata olisi jouduttu poistamaan käytöstä niin meillä kuin vaikkapa Hollannissa, Belgiassa ja Irlannissa.”
”Parasta olisi ollut, että esitys olisi kaatunut, sillä kokonaisuutena se oli kelvoton ja vaati isoja muutoksia. Nyt pitää kuitenkin suunnata katse asetuksen toimeenpanoon, jossa on monta mutkaa matkassa. Tästä työmaa vasta alkaa”, Marttila painottaa.
Ennallistamisasetus etenee seuraavaksi trilogi-neuvotteluun, jossa EU:n komission, neuvoston ja parlamentin ehdotukset sovitetaan yhteen. Sen jälkeen Suomen viranomaiset valmistautuvat toteuttamaan päätöksiä.
”Jos ei muu auta, niin ruvetaan tarvittaessa vaikka EU-kapinallisiksi.”
”Kun trilogi-päätökset on saatu, tilanne pitää analysoida ja käydä vuoropuhelua komission sekä Suomen viranomaisten kanssa. Siihen liittyy valtavasti yksityiskohtia. Lähdemme siitä, että hulluimpia asioita meiltä ei vaadita. Orpon hallituksella on vahva tahtotilaa estää sellaiset”, Marttila uskoo.
”Ja jos ei muu auta, niin ruvetaan tarvittaessa vaikka EU-kapinallisiksi”, Marttila kuittaa.
MTK:n puheenjohtaja kiittelee suomalaisia maa- ja metsätalousyrittäjiä valveutuneisuudesta koko ennallistamisasetuksen laatimisen aikana.
”Suomalaiset ymmärsivät ensimmäisinä, että esitys on huonosti valmisteltu ja puhtaasti ideologinen. Muualla suurempi herääminen tapahtui vasta loppumetreillä, mutta se ei riittänyt esityksen kaatamiseen.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
