• Taimien etsintä helpottuu, kun syksy paljastaa havupuut

    Männyt ja kuuset alkavat erottua ympäristöstään, kun lehtipuut ja aluskasvillisuus vaihtavat väriään.
    Vihreän kasvillisuuden keskeltä havupuun taimia on vaikea erottaa.
    Vihreän kasvillisuuden keskeltä havupuun taimia on vaikea erottaa. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsänhoito
    26.9.202509:15
    Henrik Hohteri

    Syksy on monesta syystä erittäin otollista aikaa nuorten taimikoiden hoitoon.

    Kun tukalat kesähelteet ovat ohi, metsätyöt ovat jo lämpötilan puolesta mukavampia tehdä, eikä viileyden tavoittelun takia tarvitse ryhtyä toimeen ani varhain aamulla.

    Toinen syy on maaston värimaailma. Lehtipuut, heinät ja muu aluskasvillisuus muuttuvat keltaisen, ruskean ja punaisen sävyihin, mutta kuuset ja männyt säilyvät vihreinä. Silloin ne on helppo erottaa ympäristöstään.

    Varsinkin rehevien maiden pikkutaimikoissa saattaa kulua kesäisin runsaasti aikaa taimien etsiskelyyn heinikon keskeltä. Syksyllä varhaisperkaus ja heinäys on tehokkaampaa ja lopputuloskin on parempi, kun vältytään vahingossa katkaistuilta havupuun taimilta.

    Jos heinikko on taimien kannalta haitallisen tiheää, se kannattaa niittää tai polkea taimien ympäriltä juuri loppukesällä ja syksyllä, jotta kasvillisuus ei ehdi kasvaa takaisin eikä lakoa talvella taimien päälle.

    Lisää aiheesta
    • Keväällä lumien sulamisen jälkeen sahaus on helppoa. Käytännössä voi sahata kaikkea, mikä ei ole vihreää.

      Metsänhoito | Viiden hehtaarin taimikon raivaaminen oli uuvuttava mutta opettavainen kokemus toimittajalle ja hänen teinipojalleen – ”Raivaa, syö, nuku, toista”

      Tilaajalle
    • Sekametsässä pääpuulajin osuus kaikista puista on enintään kolme neljäsosaa.

      Metsänhoito | Hyvin alkaneen sekametsän kasvatuksen voi pilata, jos taimikonhoito viivästyy

    • Heinikon alle jääneet taimet ovat jääneet kasvussaan jälkeen. Niilo Napola niittää heinät taimen ympäriltä.

      Metsänhoito | Selviääkö taimikko tiheästä heinikosta? ”Parempi, jos joka vuosi kerkeisi ja niittäisi”

      Tilaajalle
    • Pelto- ja metsämyyrät käyttävät ravinnokseen pääasiassa tuoreita heinäkasveja.

      Laita myyrätuhoille stoppi – näillä keinoin vältyt taloudellisilta tappioilta metsässäsi

    Artikkelin aiheet
    metsänhoito
    taimien etsintä
    syksy
    havupuut
    taimikon hoito
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla