Selviääkö taimikko tiheästä heinikosta? ”Parempi, jos joka vuosi kerkeisi ja niittäisi”

Rehevillä mailla pienten puuntaimien kasvu on vaarassa tyrehtyä alkuunsa, jos tiheä heinikko saa uudistusalalla vallan.

Vaikka hakattu metsä olisi ollut kuinka varjoinen tahansa ja täysin aluskasvillisuudesta vapaa, yksivuotiset, tuulen mukana leviävät heinänsiemenet valtaavat koneiden paljastaman maanpinnan äkkiä. Myös lintujen levittämät lajit kuten vadelmat ilmestyvät uudistusalalle hämmästyttävän nopeasti.

Pitämällä heinikkoa kurissa metsänomistaja voi nopeuttaa taimikon alkukehitystä ja parhaimmillaan välttää taimituhot ja uudelleen istutuksen.

Iittiläinen Niilo Napola on hoitanut nuoria taimikoitaan katkaistulla viikatteella. Hän ei enää tee metsätöitä itse, mutta esittelee mielellään lempivälineensä, jolla savensekaisesta maasta ponnistavat taimikot ovat pysyneet kasvukunnossa.

”Pitkästä terästä ei ole vitikossa kuin haittaa, se on vain tiellä”, Napola perustelee terän katkaisua.

Viikatteen terästä on katkaistu vajaa puolet pois taimikon perkausta varten. Kuva: Sanne Katainen

Heinikkoa voi toki yksinkertaisesti vain talloa ja polkea taimen ympäriltä, mutta nopeasti kasvaviin lehtipuun vesoihin tämä tapa ei auta. Viikatteen etu on, että samalla työkerralla tulee nykäistyksi nurin sekä heinää, vatukkoa että vesakon alkua.

Sormenpaksuinen vesa lähtee viikatteella vielä helposti yläviistoon nykäisemällä. Heinät, horsmat ja vadelmat saavat kyytiä niittämällä.

”Hento taimi saattaa olla kymmensenttisen heinikon seassa. Tarkkana saa olla, ettei vedä tainta poikki.”

Taimikossa, jota Napola esittelee, suurimmat kuusentaimet ulottuvat jo selvästi aluskasvillisuuden yläpuolelle. Pelkästään näiden puiden varassa taimikosta tulee harva. Alalta löytyy runsaasti taimia, jotka piilevät täysin tiheän horsmikon, vatukon tai heinien peitossa. Varsinkin luontaisesti kylväytyneet männyt ovat ahtaalla.

Napolan mielestä rehevän maan taimikoita pitäisi perata toistuvasti. Tänä vuonna, kun alkukesä oli sateinen, aluskasvillisuus on kasvanut erityisen voimakkaasti.

”Kyllä tätä täytyisi tehdä monena kesänä, olisi parempi jos joka vuosi kerkeisi ja niittäisi. Jonkinlainen mettä tulee aina, mutta parempi, jos sen saisi raivattua.”

Heinäntorjuntaan voi ryhtyä jo elokuussa, mutta parasta aikaa sille on Napolan mielestä myöhäisempi syksy. Silloin pelastettavat taimet erottuvat helpommin, koska lehtipuut ja heinikko ovat jo lakastuneet.

Käytännössä täysin säntillinen taimikonhoito on mahdollista vain, jos metsänomistaja tekee työn itse. Teetettynä se tulisi liian kalliiksi.

Napola on 87-vuotias. Polvien kunto ei ole enää mahdollistanut metsätöiden tekemistä viime vuosina. Talon tarvitsemat polttopuut syntyvät vielä itse tehden tilan ensimmäisen traktorin, 1956-luvun Fordson Majorin ja klapikoneen avulla, kunhan joku ajaa rangat pihaan.

Kun taimikonhoidon teettää vieraalla, joutuu tyytymään harvempaan hoitoväliin kuin itse tehden. Metsurin mielipiteen perusteella tarkastelemaamme taimikkoa ei perata vielä tänä vuonna, jotta vältyttäisiin toiselta taimikonhoitokerralta ennen taimikon harvennusta.

Männyntaimi ei todennäköisesti selviäisi ilman heinäystä. Vaarana on myös talvella heinien lakoontuminen taimien päälle. Kuva: Sanne Katainen

Napola lopetti lypsykarjan pidon vuosituhannen vaihteessa. Siitä asti hän on keskittynyt metsien hoitoon. Tilan metsät ovat kahdessa eri palstassa, yhteensä pinta-ala on noin 90 hehtaaria.

Napolan mielestä maaperän laatu tulisi ottaa huomioon paitsi taimikon heinäystarpeen arvioinnissa myös maanmuokkauksessa ja istutuksessa.

Osa kuviosta saattaa vaatia uudelleenistutuksen, koska istutetut taimet ovat edelliskesänä kuivahtaneet savisiin mättäisiinsä. Napola epäilee, että urakkavauhtia istuttavan työntekijän tavoitteena on ollut edetä mahdollisimman nopeasti, eikä istutuspaikkoja ole katsottu huolella.

”Taimet olisi pitänyt istuttaa sammaleiseen maaperään. Suosisin mieluummin kuokkaistutusta.”