
Luonnonvarakeskus on kerännyt suden jätöksiä DNA-tutkimuksia varten jälleen 15.11. alkaen. Keräys jatkuu helmikuun loppuun asti.
”DNA:n avulla tunnistetaan jätöksen jättänyt susi ja susireviirin rajat sekä saadaan tietää, elääkö reviirillä susipari vai -lauma”, kertoo DNA-näytekeräystä koordinoiva Luonnonvarakeskuksen (Luken) erikoistutkija Mia Valtonen tutkimuksesta Luken tiedotteessa. Kerääjille ei makseta Luken toimesta palkkiota.
Metsästäjäliitto on ilmoittanut olevansa valmis tukemaan näytteiden kerääjiä suuruusluokaltaan noin 50 euron DNA-näytepalkkiolla. Metsästäjäliitto haluaa näin kannustaa metsästäjiä susien ulostenäytteiden keruuseen.
”Meidän onkin pikaisesti pohdittava yhdessä Luken kanssa, kuinka pystytään ohjaamaan näytekeruu reviireille, joista ei ole saatavilla riittävää aineistoa”, sanoo Metsästäjäliiton puheenjohtaja Petteri Lampinen.
Metsästäjäliitto toivoo keruun ohjaamisesta ja järjestämisestä nopeaa neuvottelua Luken kanssa. Liitto myös valmistelee keruutukien maksun ohjeistuksen pikaisesti.
Liitto toivoo, että tänä talvena Luonnonvarakeskus analysoisi reaaliaikaisesti ulostenäytteet niin, että toimijoiden tulokset ohjaisivat keruuta. Samalla se toivoo Lukelta DNA-analyysitulosten kokonaisvaltaista julkistamista tutkijayhteisön käyttöön.
”Pidämme tärkeänä avoimen tutkimuksen periaatetta, että Luke julkaisee vastedes näytteiden kaikki geneettiset tiedot tutkijayhteisön käyttöön. Verovaroin analysoitujen tulosten tulee olla julkisia”, muistuttaa Lampinen.
Metsästäjäliiton tavoitteena on saada valtiolta lisärahoitusta, jotta Luke voisi analysoida susien ulostenäytteitä kaksinkertaisen määrän suunniteltuun nähden.
”Suden kanta-arvion tueksi tarvitaan mahdollisimman reaaliaikaista tietoa. Tällä hetkellä näytteenoton ja tulosten saannin välillä saattaa olla jopa kuukausien viive. Siten tulokset eivät valitettavasti ohjaa näytteiden keruuta. Tarvitsemme Luken ja alan muiden toimijoiden välille lisää yhteistyötä”, Lampinen kannustaa.
Metsästäjäliiton tavoitteena on valtakunnallisesti kattavan aineiston keruu. Tämä edellyttää jatkuvaa näytevirtaa kentältä kerääjiltä laboratorioon, näytteiden pikaista analysointia ja nopeaa tulosten kertomista takaisin kerääjille.
EU-jäsenmaat ilmoittavat suurpetojen määrät EU:lle joka kuudes vuosi, seuraavan kerran ensi kesänä. Tämän takia Metsästäjäliitto kaipaa erityisesti tältä talvelta mahdollisimman tarkkaa suurpetojen kanta-arviota.
”Luken asettama 900 analysoitavan DNA-näytteen yläraja on mielestämme liian alhainen, sillä päällekkäisiä näytteitä samoista susista tulee väkisinkin, vaikka keruuta pystyttäisiinkin ohjaamaan Metsästäjäliiton esittämällä tavalla. Näytemäärä tuleekin nyt kaksinkertaistaa 1800 näytteeseen ja valtion tulee tämä rahoituksellaan mahdollistaa.”
Aktiivinen näytteiden keruu ja susihavainnointi johti talvella 2020–21 siihen, että vuoden 2021 kanta-arviossa vastoin Luken ennustetta susien määrä kasvoi lähes kolmanneksella.
Metsästäjäliitto kehottaa toimijoita nyt havaintoaktiivisuuteen. Petohavainnoista ja niiden jäljistä on muistettava ilmoittaa suurpetoyhdyshenkilöille.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
