Susireviirityöryhmä arvioi työryhmän kokoontumisessa, että Paltamon, Vaalan ja Puolangan alueella olevalla Kivesjärven susireviirillä liikkuu nyt keväällä syntynyt pentue, jossa on todennäköisesti neljä pentua.
Myös Utajärven alueella ja Vaalan länsiosiin yltävällä Kemilän reviirillä arvioidaan olevan myös pentuja. Sen lisäksi alueella liikkuu muutamia yksilöitä, jotka voivat olla esimerkiksi viime vuoden pentuja.
Sudet ovat käyttäneet paljon teitä kulkureitteinä. Tyypillistä niille on, että 6–7 suden lauma välillä hajaantuu pienempiin ryhmiin ja taas tulee yhteen. Tämä tehostaa lauman saalistusta. Susia on tiedotteen mukaan liikkunut myös pihoilla ja pihapiireissä, mutta toistaiseksi alueelta ei ole tiedossa kotieläin- tai koiravahinkoja.
Suden pennut ovat nyt puolen vuoden ikäisiä ja nopeimmassa kasvuvaiheessa. Niiden ravinnon saanti on riippuvainen niiden vanhempien eli alfaparin kyvystä saalistaa.
Alueelta on saatu talteen toistaiseksi neljä suden ulostenäytettä Luonnonvarakeskuksen dna-tutkimuksia varten. Susireviirityöryhmä kaipaa lisää ulostenäytteitä, koska niiden avulla voidaan selvittää luotettavasti susien määrä.
Tiedotteessa muistutetaan, että ulostenäytteet ja Tassu-havainnot ovat ratkaisevia niin kannanhoidon kuin mahdollisten vahinkojen estotoimien kannalta. Reviirityöryhmä toivoo, että paikalliset asukkaat, luonnossa liikkujat ja metsästysseurat ilmoittaisivat havaintoja aktiivisesti alueen riistanhoitoyhdistyksille ja suurpetoyhdyshenkilöille.
Susireviirityöryhmässä on edustettuna Paltamon, Vaalan ja Puolangan riistanhoitoyhdistykset, Kainuun luonnonsuojelupiiri, Metsähallitus, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirit, Suomen Metsästäjäliiton Kainuun piiri, MTK-Paltamo sekä Puolangan ja Paltamon kunnat.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
