• Suden jätöksiä kerätään taas talven ajan – Metsästäjäliiton penäämiä korvauksia kerääjille ei ole odotettavissa

    Suden ulosteita kerätään DNA-tutkimukseen tästä päivästä alkaen aina helmikuun loppuun asti.
    Tilaajalle
    Kuka tahansa jätöksiä ja jälkiä tunnistava luonnossa liikkuja voi ryhtyä vapaaehtoiseksi DNA-näytekerääjäksi.
    Kuka tahansa jätöksiä ja jälkiä tunnistava luonnossa liikkuja voi ryhtyä vapaaehtoiseksi DNA-näytekerääjäksi. Kuva: Antti Härkälä/Luke
    Metsä|Erä
    15.11.202412:30
    Eija Vallinheimo

    DNA-tutkimus tuo tietoa Suomen susikannan tilanteesta. Näytteiksi kerätään tuoreita suden jätöksiä, joiden pinnalta on löydettävissä DNA:ta. DNA:n määrään vaikuttavat näytteen laatu ja sää. Näyte säilyy parhaiten pakkasella, siksi näytteitä kerätään talviaikaan, jolloin myös susien jätöksiä on helpompi löytää esimerkiksi metsäteiltä.

    ”DNA:n avulla tunnistetaan jätöksen jättänyt susi ja susireviirin rajat sekä saadaan tietää, elääkö reviirillä susipari vai -lauma”, kertoo DNA-näytekeräystä koordinoiva Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Mia Valtonen Susilife-hankkeen tiedotteessa.

    Näytteitä keräävät Luken ja Suomen riistakeskuksen työntekijöiden lisäksi vapaaehtoiset luonnossa liikkujat.

    Metsästäjäliitto pitää tärkeänä, että DNA-näytekeruun määrää ja kattavuutta parannetaan. Koska suden DNA-näytteistä merkittävä osa on vapaaehtoisten keräämiä, Metsästäjäliitto on esittänyt kannustinkorvausta kerääjille.

    Metsästäjäliiton mielestä korvaus auttaisi kattamaan keruutyön kustannuksia, motivoisi näytteiden keräämistä. Liitto uskoo, että parantunut keruuinto toisi kanta-arvion piiriin lisää susipareja ja -laumoja.

    ”Luke maksaa korvauksen DNA-keräysvastaaville. Keräysvastaavan tehtävä on koordinoida oman alueensa keräystä yhdessä Luken kanssa. Keräysvastaava jakaa näytekerääjille näytetarvikkeet, ottaa vastaan kerätyt näytteet ja välittää ne laboratoriotutkimuksiin”, Mia Valtonen kertoo.

    Hänen mukaansa kyseinen järjestely on saanut positiivista palautetta keräysvastaavilta.

    ”DNA-näytekerääjille puolestaan ei makseta palkkiota, eikä Luke ylläpidä esimerkiksi listaa DNA-näytteitä keränneiden yhteystiedoista. Kuka tahansa kiinnostunut voi auttaa suden kannanseurantaa ja tutkimusta keräämällä näytteitä. Näytekerääjät saavat tietoa siitä, mitä analyysi DNA-näytteistä paljasti”, Valtonen toteaa.

    Luonnonvarakeskuksen viimetalviset DNA-tulokset on koostettu reviireittäin. Koosteen avulla susireviirien asukkaat voivat tarkastella oman alueensa tilannetta.

    Koosteessa on esitelty 80 susireviirin tai havaintoalueen DNA-tulokset eri puolilta Suomea. Tulokset esittelevät reviireiltä tunnistetut sudet. Reviireillä selvitettiin myös susien sukulaisuussuhteita.

    Esimerkiksi Sotkamon ja Kajaanin välisellä alueella, jossa on tänä syksynä kuollut useita metsästyskoiria on Laakajärven reviiri, jossa kanta-arvion mukaan maaliskuussa 2024 eli perhelauma.

    Alueelta on saatu kerättyä edellistalvena 37 kappaletta DNA-näytteitä, joista 31 näytteen analyysi onnistui. Näytteistä yksilöitiin kahdeksan sutta. Kaksi näytteistä analysoitiin koiran jätöksiksi.

    Luonnonvarakeskus muistaa, että kyseessä ovat lähes vuoden takaiset DNA-tulokset. Tämän jälkeen susien tilanne on ehtinyt muuttua: pareille on syntynyt pentuja, nuoret sudet ovat lähteneet vaeltamaan ja uusia reviirejä on perustettu.

    Lisää aiheesta
    • Patu on yksi susien hampaisiin jääneistä koirista Sotkamossa.

      Erä | Kartta näyttää karun tilanteen: Sotkamon ja Kajaanin välinen alue on synkintä susien aiheuttamissa koiravahingoissa

      Tilaajalle

    Aiempien vuosien DNA-tulokset on koottu myös Luonnonvaratieto-sivustolta löytyvälle kartalle.

    DNA-tuloksia hyödynnetään myös suden kanta-arvion tekemisessä.

    Kuka tahansa jätöksiä ja jälkiä tunnistava luonnossa liikkuja voi ryhtyä vapaaehtoiseksi DNA-näytekerääjäksi. Ohjeet DNA-näytekerääjäksi ryhtymiseen sekä näytteitä vastaanottavien keräysvastaavien tiedot löytyvät Luken sivuilta.

    Lisää aiheesta
    • Suden jälkiä lumessa.

      Erä | Tunnistatko suden jättämät jäljet? Lumi paljastaa susien liikkeet

      Tilaajalle
    • Koiran tappaneen susilauman jäljet näkyivät ensilumessa.

      Erä | Tohmajärvellä on lumijälkien mukaan parikymmentä sutta –”Meidän osaltamme hirvenmetsästys loppui nyt tähän”

    • Ruotsin hallitus on ehdottanut maan susikannan jyrkkää vähentämistä.

      Erä | Susityöryhmän työ loppusuoralla – ”Työ on edennyt annetulla jatkoajalla”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle