Riskien ennakointi ei ole taaskaan sujunut metsäteollisuudelta: kapasiteettia on kasvatettu liikaa

Vaikka metsien käyttöön liittyy aina eri käsityksiä ja ristivetoakin Suomessa, viimeiset kymmenen vuotta metsäala on tehnyt uutta nousua. Metsäteollisuus on saanut taloutensa kuntoon, investoinut paljon Suomeen ja tehnyt hyvää tulosta. Kotimaisen puunkäytön kasvu on nostanut metsänomistajien kantohintakertymää. Puun hintakin on nyt noussut.

Viime aikoina on kuitenkin tullut huonoja uutisia. Kolme suurta on varoittanut tuloksensa heikkenevän selvästi. Lähes kaikkien tuoteryhmien kysyntä heikkenee. Etenkin sellun hinta on jyrkässä laskussa samalla, kun kulut nousevat. Paperin kysyntä laskee taas jyrkästi, nyt kovan hinnankin takia. PTT ennustaa metsäteollisuuden viennin arvon laskevan 2023–2024. Seisokkeja on tulossa, ja sulkemiset ovat mahdollisia.

Metsäalalla on mennyt niin pitkään hyvin, että alan luonteeseen kuuluva laskusuhdanne tuntuu yllätykseltä. Sitä se ei ole senkään vuoksi, että globaali talous on huonossa jamassa sodan monien vaikutusten myötä.

Mutta muustakin on kyse. Viime vuosina on investoitu paljon metsäpohjaiseen energiaan ja jalostukseen koko Itämeren alueella. Jos uusi ja vanha kapasiteetti on täysillä käytössä, alueen metsävarat eivät vuodesta 2025 alkaen riitä Venäjän tuontipuun puuttuessa. Koko alueella vaje voi olla 25 miljoonaa kuutiota, Suomessa yli kymmenen miljoonaa.

Vajeen takia puun hinta nousee. Silti sitä ei riitä kaikille. Metsä Groupin Ilkka Hämälä onkin varoitellut pudotuspelistä, jonka tuloksena saatetaan lähivuosina sulkea huomattavan paljon metsäteollisuuden tuotantoa alueella, Suomessakin.

Miten näin suuren riskin tilanne on voinut syntyä ja miten se ratkeaa? Siinä on yllättävän paljon samaa kuin alan 2000-luvun alun kriisissä. Silloinkin haasteina olivat ylikapasiteetti, laskeva kannattavuus, nousevat kulut – ja puuvaje Venäjän takia.

Pitkään näytti siltä, että viime kriisin opetukset ovat muistissa. Nyt paljastuu, että jälleen on kasvatettu kapasiteettia liikaa. Taas on laskettu kysynnän kasvun, hyvien tuotehintojen ja Venäjän puun varaan. Riskien ennakointi ei taaskaan ole sujunut.

Ratkeaisivatko pulmat lisähakkuilla ja hölläämällä nielu- ja suojelutavoitteita? Moniin äkkiseltään ehkä vetoava malli olisi valtiolle ja metsäteollisuudelle niin kallis ja riskialtis, että se tuskin toteutuu.

Jos metsien käyttö Suomessa kasvaisi 85–90 miljoonaan kuutioon vuodessa eli puuntuotannollista kestävyyttä suuremmaksi, metsänielu nollautuisi. Olisiko metsäyhtiöillä varaa tähän markkinoillaan? Suomessa olisi korvattava nollanielu varsin suurilla päästöleikkauksilla maataloudessa, liikenteessä, rakennuksissa ja teollisuudessa. Olisivatko muut alat, kuluttajat ja veronmaksajat valmiita maksamaan metsien ylikäytön kulut?

Suorin seuraus metsien ylikäytöstä olisi se, että puun keskihinta ylittäisi roimasti teollisuuden maksukyvyn. Teollisuus rajoittaisi puun käyttöä, jotta sen hinta laskisi ja tuotantoa, jotta sen hinta ei laskisi. Näin ala teki vuosina 2008–2012 ja 2019–2020. Niin metsäteollisuus tekisi jatkossakin, koska sen on ajateltava talouttaan ja tulevaa. Sen uudelle liiketoiminnalle ei ole resurssipohjaa, jos metsien käyttö lukitaan kokonaan nykytuotantoon.

Metsäalan umpikujasta päästään pois vain sen arvonlisän tuntuvalla nostolla, kuten Luonnonvarakeskus ja metsäbiotalouden tiedepaneeli ovat esittäneet. Tällöin alan liikevaihto voi kasvaa metsien käytön kasvamatta. Se on kaikkea muuta kuin helppo tie – muun muassa suuria panostuksia ja uusia tuotemarkkinoita tarvitaan – mutta se vie oikeaan suuntaan. Kohti kestävää tulevaisuutta.

Kirjoittaja on joensuulainen sosiologi, joka tutkii metsäalaa, aluekehitystä ja niiden tulevaisuutta.