• UPM teki ennätystuloksen energialla – vuosi alkoi muutenkin vahvasti

    Kuitupuun halpeneminen kohensi kotimaan sellutehtaiden kannattavuutta.
    Tilaajalle
    UPM:n vuosi on käynnistynyt hyvin, toteaa Massimo Reynaudo.
    UPM:n vuosi on käynnistynyt hyvin, toteaa Massimo Reynaudo. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    29.4.202610:53
    Jarmo Palokallio

    UPM on tyytyväinen alkuvuoden tulokseen. Energian osalta tulos nousi jopa ennätykselliseksi ja sellutehtaidenkin tulos parani viime vuoden loppuun verrattuna.

    ”Vuosi alkoi hyvin. Liiketoimintoamme keskittyivät edelleen kannattavuuteen. Tasapainoisen tuotevalikoiman ansioista teimme vahvan tuloksen”, toteaa toimitusjohtaja Massimo Reynaudo tiedotteessa.

    Reynaudo odottaa UPM:n hyötyvän tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla korkeammista myyntihinnoista ja toimitusmääristä sekä kiinteiden kustannusten laskusta.

    Vastaavasti tulosta rasittaa painopaperin kysynnän jatkuva heikkous sekä Leunan biojalostamon käynnistymisen kustannukset. Myös geopolitiikassa ja kauppasuhteissa on edelleen merkittäviä epävarmuuksia.

    ”Olemme siirtymässä korkeamman inflaation kauteen, joten katteiden suojeleminen on ensiarvoisen tärkeää”, toteaa Reynaudo.

    Biopolttoaineiden hinnat nousivat, mutta samalla toimitukset vähenivät.
    Biopolttoaineiden hinnat nousivat, mutta samalla toimitukset vähenivät. Kuva: Tuomas Uusheimo

    Tämän vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä UPM keräsi liikevaihtoa 2,5 miljardia euroa. Siitä irtosi vertailukelpoista liikevoittoa 274 miljoonaa euroa, mikä jäi 5 prosenttia viimevuotista pienemmäksi.

    Erityisen tyytyväinen UPM saa olla vahvasta energiatuotannostaan. Kylmä talvi siivitti UPM Energyn historiansa parhaaseen tulokseen. Myös biopolttoaineita tuottava UPM Biofuels pystyi tulosparannukseen.

    Myös tarrat ja pakkausmateriaalit tekivät tasaista tulosta.

    Sellutuotannosta vastaavat UPM Fibres paransi suorituskykyään edellisestä vuosineljänneksestä sekä kotimaassa että Uruguayssa. Viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna sellutehtaiden tulos kuitenkin heikkeni.

    Suomen tehtaiden kannattavuutta kohensi kuitupuun hintojen lasku. Kaikkineen UPM:n sellutoimitusten keskihinta nousi hieman.

    Sahatavaran kysyntä oli edelleen suhteellisen heikkoa rakentamisen vähäisyyden vuoksi.

    UPM kertoi tulosjulkistuksen jälkeen saaneensa vaneritehtaisiinsa liittyvän pohdinnan päätökseen. Ne erotetaan omaksi Wisa Group pörssiyhtiöksi.

    Sinällään vaneria valmistava UPM Plywood suoriutui hyvin vakailla markkinoilla. Sen tulos parani viimevuotisesta.

    UPM:n paperitehtaat ovat vaneritehtaita varmemmin liipaisimella. Ne on tarkoitus yhdistää Sappin kanssa omaksi yrityksekseen.

    UPM:n mukaan Communication Papers teki vahvan tuloksen haastavista markkinoista ja korkeista energian hinnoista huolimatta. Tulosta kohensivat kasvaneet paperitoimitukset.

    Yhteisyritys on edennyt EU:n yrityskauppavalvonnan toiseen vaiheeseen. UPM:n mukaan kyse on komission yrityskauppavalvonnan tavanomainen käytäntö tapauksissa, joissa alustavia huolenaiheita ei ole saatu ratkaistua ensimmäisessä vaiheessa.

    ”Kuten aiemmin tiedotimme, odotamme lopullisten sopimusten allekirjoittamisen tapahtuvan vuoden 2026 ensimmäisellä vuosipuoliskolla”, toteaa Reynaudo.

    Reynaudon tavoitteena on muokata UPM:stä yhtiö, joka keskittyy hiilidioksidipäästöjä vähentäviin ratkaisuihin, kehittyneisiin materiaaleihin ja uusiutuviin kuituihin. Näiden liiketoimintojen markkinat ovat kasvussa.

    Häiriöt fossiilisten polttoaineiden markkinoilla korostavat uusiutuvien vaihtoehtojen merkitystä. Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä lisäksi kyse on yhteiskuntien ja arvoketjujen kestävyyden varmistamisessa sekä toimitusvarmuudesta.

    Lisää aiheesta
    • Metsänomistajat antavat viimeisimmille puukaupoilleen kiitettäviä arvosanoja.

      Puukauppa | Metsänomistajat pysyneet tyytyväisinä puukauppoihin – näille yhtiöille sataa kehuja

      Tilaajalle
    • Eukalyptus on huomattavasti kotimaista havupuuta nopeakasvuisempaa. Puunkorjuuta Uruguayssa.

      Metsäteollisuus | Kilpailu sellumarkkinoilla kovenee – halpa eukalyptus korvaa havupuuta

      Tilaajalle
    • Puusta maksettava hinta on vain yksi kuluerä puun hankinnassa teollisuudelle. Korjuu ja kuljetus maksavat paljon.

      Talous | Kuitupuun matka metsästä tehtaalle maksaa enemmän kuin mitä puusta maksetaan metsänomistajalle

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    UPM
    tulos
    energia
    selluteollisuus
    uusiutuvat materiaalit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa