• Tropiikissa talvehtivien lintujen pesintä heikentynyt − nämä syyt kurjaa kehitystä selittävät

    Eläinkantojen muutokset johtuvat pohjimmiltaan siitä, selviävätkö aikuiset yksilöt hengissä ja kuinka paljon ne tuottavat jälkeläisiä.
    Pajulintu on harvinaistunut viime vuosina.
    Pajulintu on harvinaistunut viime vuosina. Kuva: Pepe Salo
    Metsä|Luonto
    30.6.202612:00
    Aura Pilkama

    Afrikkaan talvehtimaan matkustavien lintulajien lisääntyminen on heikentynyt Euroopassa 2000-luvulla, osoittaa laaja kansainvälinen tutkimus.

    Eläinkantojen muutokset johtuvat pohjimmiltaan siitä, selviävätkö aikuiset yksilöt hengissä ja kuinka paljon ne tuottavat jälkeläisiä.

    Tutkimuksessa näitä muuttujia tarkasteltiin eurooppalaisilla varpuslinnuilla ja todettiin, että aikuisten lintujen selviytyminen talven yli ja kesän lisääntymismenestys eivät ole muuttuneet merkittävästi 2000-luvulla.

    Kun lajeja vertailtiin muuttokäyttäytymisen mukaan, osoittautui kaukomuuttajien eli tropiikissa talvehtivien lintujen lisääntymismenestys heikentyneeksi, Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo kertoo.

    ”Suomessa pesivillä lajeilla, jotka muuttavat talveksi Afrikkaan, kuten esimerkiksi harvinaistuneella pajulinnulla, lisääntymismenestys on laskenut. Tutkimuksemme mukaan tämä on yleinen ilmiö myös muiden Euroopan kaukomuuttajien kohdalla, jos niitä verrataan lyhyen matkan muuttajiin tai ympäri vuoden samoilla alueilla eläviin paikkalintuihin”, sanoo tutkijatohtori Inari Nousiainen.

    Monilla kaukomuuttajilla kannat ovat olleet laskussa jo pitkään, ja syiksi on aiemmin epäilty muun muassa pesimäympäristöjen heikentymistä, vaarallisia muuttomatkoja ja haasteita talvehtimisalueilla.

    Nyt saadut tulokset viittaavat siihen, että pesimämenestyksen heikkeneminen on yksi keskeisimmistä tekijöistä. Syynä voi olla muuan muassa hyönteiskato, ympäristömyrkyt, pesimäpaikkojen tuhoutuminen tai kosteikkojen kuivuminen.

    Tutkimus perustuu 1,2 miljoonan linnun, 28 lintulajin ja yhdentoista Euroopan maan rengastusaineistoon 20 vuoden ajalta. Aineisto kattaa lähes 1,2 miljoonaa lintuhavaintoa.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Kuikat uiskentelevat ja kalastavat parvissa.

      Luonto | Kuikka on sosiaalinen lintu, joka vaatii laajan reviirin − tästä syystä se tarvitsee satoja metrejä avointa vesialuetta

      Tilaajalle
    • Pönttöbongauksessa pesiin ei kurkita, vaan havainnot tehdään lintujen käyttäytymisen perusteella. Kuvassa pääskysen poikue. Lukijan kuva.

      Eläimet ja kasvit | Pönttölintujen pesinnät sujuneet hyvin – yhden lajin määrä nousi bongauksissa ennätyslukemiin

    • Naakka viihtyy mielellään maaseutumaisissa taajamaympäristöissä, mutta ei ydinkaupungissa tai umpimetsässä.

      Eläimet ja kasvit | Tämä älykäs ja sosiaalinen lintu yleistyy Suomessa, mutta kaikki eivät siitä pidä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lintu
    muuttolintu
    pesintä
    Afrikka
    hyönteiskato
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle