• Kotimaisen kalan kulutus vähentynyt huimasti 2010-luvun alusta – nyt kalan kulutustilasto lakkautetaan

    Runsaat kaksi kolmasosaa kulutetusta kalasta tulee ulkomailta. Suosituin valinta ruokapöytään on norjalainen lohi.
     Eniten kotimaisesta kaupallisesta saaliista syötiin muikkua.
    Eniten kotimaisesta kaupallisesta saaliista syötiin muikkua. Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä|Kalastus
    1.12.202511:30
    Eija Vallinheimo

    Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi, että runsaat kaksi kolmasosaa kulutetusta kalasta tulee ulkomailta. Tilaston mukaan vuonna 2024 suomalaiset kuluttivat yli kahdeksan kiloa tuontikalaa ja hieman alle neljä kiloa kotimaista kalaa henkeä kohti.

    Norjalainen kasvatettu lohi oli suosituin tuontikala, noin 2,6 kiloa henkeä kohti. Seuraavina tulivat tonnikalasäilykkeet (1,5 kg) ja katkaravut (0,7 kg). Kotimaisista kaloista eniten syötiin kasvatettua kirjolohta (1,6 kg/henkilö), ahventa (0,5 kg), haukea (0,45 kg) ja kuhaa (0,41 kg). Kasvatettua kotimaista kalaa, valtaosin kirjolohta, kulutettiin hiukan enemmän kuin vapaa-ajankalastuksen saalista.

    Valtaosa syödystä kotimaisesta luonnonkalasta on vapaa-ajankalastajien saalista.

    Kalaa syötiin enimmillään lähes 15 kiloa henkeä kohti 2010-luvun alkupuolella. Silloin norjalaisen kasvatetun lohen tuonti oli huipussaan ja sitä syötiin jopa enemmän kuin kotimaisia luonnonkaloja ja Suomessa kasvatettua kalaa yhteensä. Nyt kalan kulutus on noin 12 kiloa henkeä kohti vuodessa.

    Kotimaisen kalan kulutus on pudonnut vuosituhannen alun kuudesta kilosta nykyiseen neljään kiloon.

    Kotimaisen kalan kulutus väheni edellisvuodesta 4,2 kilosta 3,8 kiloon henkeä kohti. Lasku johtuu vapaa-ajankalastajien ylösotetun saaliin vähenemisestä. Kotimaista luonnonkalaa kulutettiin 2,2 kiloa henkilöä kohti. Vapaa-ajankalastuksen osuus tästä oli noin 70 prosenttia.

    Pääosa kotimaisesta luonnonkalasta päätyy edelleen vapaa-ajankalastajien keittiöön.

    Luken mukaan kaupallisten kalastajien pyydystämää kalaa syötiin suunnilleen sama määrä kuin edellisenä vuonna, noin 0,7 kiloa henkilöä kohti. Eniten kaupallisesta saaliista syötiin muikkua, seuraavina silakkaa, kuhaa ja ahventa.

    Tilasto perustuu kalan tarjontaan: kotimaisen kalan kulutus arvioidaan kaupallisen ja vapaa-ajankalastuksen saalistietojen sekä kasvatetun kalan määrän perusteella. Arvio tuontikalan kulutuksesta pohjautuu ulkomaankauppatilastoihin. Kotimainen kala lasketaan fileepainona, tuontikala osin tuotepainona.

    Luke kertoo tiedotteessa, että vuoden 2024 tilastojulkistus jää viimeiseksi, sillä kalan kulutustilasto on päätetty lakkauttaa. Tilaston aikasarja kattaa vuodet 1999–2024.

    Lisää aiheesta
    • Lähes joka kymmenes suomalainen pilkki vuonna 2024.

      Erä | Vapaa-ajan kalastajien saaliiksi ruokapöytiin päätyi viime vuonna noin 25 miljoonaa kiloa kalaa – lähes joka kolmas suomalainen kalasti

    • Pekka Rintamaa nauttii ammatistaan, vaikka ei sitä muille suosittelekaan.

      Kalastus | Kalastaja ymmärtää, miksi moni suomalainen ei osta kotimaista kalaa

      Tilaajalle
    • Moni välttelee kalansyömistä ruotojen pelossa, mutta kalaa on saatavilla monessa muodossa.

      Ruoka | Kotimaan järvet ovat täynnä kalaa, mutta kaupan hyllyt notkuvat tuontitonnikalasta – pohjoiskarjalainen yritys keksi ratkaisun ristiriitaan

    Artikkelin aiheet
    kalaruoka
    kotimainen kala
    kalan kulutus
    vapaa-ajan kalastus
    Kalat
    Kalastus
    Kalastajat
    Lohi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen