• Verot ja muut kustannukset ovat suurin este metsätilan sukupolvenvaihdokselle

    Metsän jättäminen perinnöksi on kallein tapa tehdä sukupolvenvaihdos.
    Sukupolvenvaihdoksesta koituvat kulut ovat suurin syy sille, että niitä ei tehdä.
    Sukupolvenvaihdoksesta koituvat kulut ovat suurin syy sille, että niitä ei tehdä. Kuva: Johanna Kokkola
    Metsä|Metsänhoito
    24.4.202617:00
    Anniina Jokinen

    Metsänomistajien mielestä verot ja muut taloudelliset kustannukset sekä tiedonpuute ovat suurimmat syyt sille, että metsätilan sukupolvenvaihdosta ei tehdä, selviää Suomen metsäkeskuksen kyselystä.

    Sukupolvenvaihdosta jarruttavat myös perheenjäsenten erilaiset näkemykset metsänkäytöstä sekä se, että asia on vaikea ottaa puheeksi perhepiirissä.

    ”Tutkimusten mukaan noin puolet metsänomistajista aikoo jättää metsän perinnöksi. Se on verotuksellisesti kallein tapa tehdä sukupolvenvaihdos. Perintöveron lisäksi joudutaan maksamaan veroja myös puunmyyntituloista. Se nostaa verorasituksen korkeaksi”, sanoo metsänomistuksen johtava asiantuntija Jukka Matilainen Metsäkeskuksesta.

    Kuolinpesät omistavat noin miljoona hehtaaria Suomen yksityismetsien pinta-alasta.

    Yli 70 prosenttia Metsäkeskuksen kyselyyn vastanneista metsänomistajista kannatti ainakin osittain metsäkuolinpesien nopeaa purkamista ja purkuvelvoitetta.

    ”Suomessakin helpottaisi, jos kuolinpesille säädettäisiin määräaika.”

    Jukka Matilainen

    Kuolinpesissä tulee ongelmia etenkin silloin, kun osakkaita on paljon eikä päätöksiä puukapoista, metsänhoidosta tai suojelusta saada tehtyä.

    ”Ruotsissa maa- ja metsätaloutta harjoittava kuolinpesä pitää purkaa viimeistään viiden vuoden kuluttua sen muodostumisesta. Jos pesää ei pureta, se muutetaan yhtymäksi ja verotus kovenee merkittävästi. Suomessakin helpottaisi, jos kuolinpesille säädettäisiin määräaika”, Matikainen sanoo.

    Monet vastaajista kannattivat myös enemmistöpäätöksiä kuolinpesissä. Yksimielisyysvaatimus voi jäädyttää järkevän toiminnan.

    Kyselyyn vastasi 196 metsänomistajaa ympäri Suomen. Vastaajista alle viisi prosenttia oli kuolinpesien osakkaista. Metsän omistajavaihdos on lähivuosina ajankohtainen yli kahdella kolmasosalla vastaajista.

    Lisää aiheesta
    • Matti Ropolle määrättiin kiinteistövero 1,8 hehtaarin metsätilalta, koska verottajan mielestä palstalla ei voi harjoittaa oikeaa metsätaloutta. Tilalla on puustoa 275 kuutiota.

      Talous | Kiinteistövero järkyttää pienten metsätilojen omistajia: Matti ihmettelee, päteekö hänen metsäänsä edes metsälaki

      Tilaajalle
    • Elina ja Hanna Mikolan mielestä metsänomistajille täytyisi neuvoa enemmän vaihtoehtoisia metsänhoitotapoja ja kertoa suojelun ja luonnonarvokaupan mahdollisuuksista.

      Ympäristö | Serkukset tyrmistyivät metsäkeskuksen hakkuuehdotuksesta – ”Katsottiin vain puuston järeyttä”

      Tilaajalle
    • Metsävähennys kannattaa hyödyntää, kun tilan siirtää seuraavalle sukupolvelle.

      Metsänhoito | Metsänomistajan ei kannata odotella perintöveron poistoa – hyödynnä järkevään sukupolvenvaihdokseen tämä verohelpotus

    Artikkelin aiheet
    metsätilan sukupolvenvaihdos
    verotus
    kuolinpesä
    metsänomistus
    perintö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla