

Serkukset Hanna ja Elina Mikola seisovat jyrkänteen laella ihailemassa lumen kuorruttamia käppyräoksaisia mäntyjä ja ja katajia. He muistelevat, missä kallionkolossa lapsuuden leikkipaikka sijaitsi.
Suvun metsätila sijaitsee Vihdissä. Serkuksilla on myös oma peritty metsäpalsta Lohjan puolella. Siellä kaksikko haluaa painottaa luontoarvojen ja virkistysmetsien säilymistä. Avohakkuita ei haluta tehdä, vaan pitää metsät jatkuvassa kasvussa. Samoilla linjoilla on kolmas omistaja, Hanna Mikolan veli.
Luontoystävällisistä tavoitteista he ovat keskustelleet myös Vihdin metsätilan omistavien sukulaistensa kanssa. Yhdeksänhenkinen joukko koostuu pääasiassa edellisestä ikäpolvesta.

Serkusten isoisä oli tunnettu metsätieteiden professori Peitsa Mikola. Hän hoiti suvun metsäomaisuutta puuntuotantoa painottaen.
Serkusten metsätilan puusto onkin keskimäärin nuorta, lahopuuta ei juuri ole, eikä erityisiä luontoarvoja ole hakkuiden jälkeen vielä kehittynyt. Tilanteen vahvistaa Metsän arvo -palvelu, joka arvioi, missä osissa metsätilaa sijaitsee potentiaalisesti luontoarvoja. Yhteenvedon saa syöttämällä sovellukseen kiinteistön tunnuksen.
Sovellus kertoo, että Lohjan 18 hehtaarin metsäpalstasta todella monimuotoista on alle prosentti. Sen sijaan kohtalaisen rikasta luontoa on 79 prosentin alueella.
Serkukset tuumaavat, että luontoarvot kehittyvät ajan kanssa, kun puusto saa rauhassa vanheta ja paikalle etsiytyy vanhojen metsien lajeja.
Mikolat aikovat teettää metsätilalleen vielä luontoarvokartoituksen saadakseen tietoa lajistosta.

Vihdin sukutilalle luontokartoitus on jo tehty. Elina Mikola esittelee karttaa, johon on sinne tänne merkitty luontoarvoja, kuten lähdepuro, kolohaapa ja potentiaalinen elinympäristö liito-oravalle.
Kartalla on myös harvinaista lajistoa hauskoine nimineen: tuoksu-uumakka, hytyrypykkä ja paperiludekääpä. Närhikin kuulemma näyttäytyi kartoittajalle.
”Perusteellinen luontoarvokartoitus tehtiin suvun yhteisen päätöksenteon pohjaksi, koska joukossa on niin paljon eri näkemyksiä”, Elina Mikola kertoo.
Hän tarkistaa monimuotoisuustilanteen myös Metsän arvo -palvelusta. Sen mukaan alle kymmenen hehtaarin metsätilan pinta-alasta 36 prosenttia on luontoarvoiltaan todella rikasta. Määrä on sovelluksen tietojen mukaan reippaasti suurempi kuin lähialueilla keskimäärin.
Tilalla sijaitsee muun muassa luonnontilaistumassa oleva puro sekä metsälain suojelema jyrkänne alusmetsineen, jonne serkukset majojaan rakentelivat.
He pohtivat, että yksi vaihtoehto suvulle pohdittavaksi olisi tiedustella, josko lain rauhoittamia alueita voisi laajentaa suojeluohjelma Metson rahoituksella.

Vihdin metsätilan ympäristössä sijaitsee useampi suvun vapaa-ajanasunto, joten metsissä ei painoteta vain tulopuolta. Serkukset ajattelevat, että maisemien ohella myös paikkakuntalaisten virkistysmahdollisuudet on turvattava.
Elina kertoo, että taannoin pari metsässä kohdattua sienestäjää kiitteli, että omistajat ovat säästäneet vanhoja metsiä.
Serkusten havaintojen mukaan Vihdin metsätilan ympäriltä on viime vuosina hakattu metsiä poikkeuksellisen raskaalla kädellä.
Mikolan kaksikon mielestä metsänomistajat tarvitsevat neuvoja, miten luontoarvot tunnistetaan ja käännetään tulolähteeksi tai edes säästöksi.
Lisäksi metsien hoitoon kaivataan vaihtoehtoja, kuten jatkuvapeitteistä kasvatusta.
He eivät ole ainakaan vielä kääntyneet paikallisen metsänhoitoyhdistyksen puoleen, koska vuonna 2017 edesmennyt isoisä vastasi metsien hoidosta.
Jatkossa päätöksiä metsien käytöstä pitäisi alkaa tehdä sukulaisten kesken.
Paras neuvo tähän mennessä on ollut, että jos et tiedä, mitä teet, niin älä tee mitään. Niin neuvoo Metsän arvo -palvelukin.
”Osa metsänomistajista saattaa luulla, että hakkuut ovat velvollisuus.”
Serkusten metsätilalla Lohjalla ainoa potentiaalinen luontoarvokeskittymä on runsaasti lahopuuta sisältävä pläntti rantametsää. Siellä kasvavat tilan järeimmät puut.
Niiden perässä metsäkeskus lähestyi pari vuotta sitten Hanna Mikolaa.
”Ne ehdottivat, että pitäisi kiireellisesti hakata. Siinä katsottiin vain puuston järeyttä, eikä vesistöä ja luontoarvoja”, hän ihmettelee.
Arboristina työskentelevä ja metsäalan opintoja suorittanut Hanna Mikola näkisi, että liki koko kuvion pitäisi olla vesistön suojavyöhykettä.
Hän pitää viranomaistahon kehotusta hakkuisiin härskinä.
”Osa metsänomistajista saattaa luulla, että hakkuut ovat velvollisuus.”
Nyt metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelussa Lohjan metsätilalle ei enää suositella kiireellisiä hakkuita, vaan toimenpide-ehdotuksissa puhutaan mahdollisista hakkuista. Rantametsään ehdotetaan harvennusta.
Mikolan serkukset eivät pidä ajatuksesta, että metsälle laskettaisiin vuotuista tuottoa 60 vuoden päähän varsinkin, kun maailmantilannekin on niin kaoottinen.
”Kuka voi taata, että ne tuotto-odotukset toteutuvat silloin?”
He mieltävät metsänsä ennemminkin jonkinlaiseksi pankiksi, jossa arvo voi muodostua myös luontoarvoista. Toki hakkuitakin voi tehdä luonnonhoidollisella otteella, etenkin jos tulee jokin hätätilanne.
Muutoin metsien tehtävä on tarjota koti muille lajeille.
Metsäkeskuksen palvelussa Metsään.fi voi tarkastella metsiensä tietoja ja ehdotuksia metsien hoitamiseksi, hakea tukia ja kohdata metsäalan ammattilaisia. Palvelusta löytyy myös luontokohteita, jotka on huomioitava hakkuissa.
Metsän arvo -palvelu, metsanarvo.fi, hyödyntää metsäkeskuksen avointa tietoa. Sovellus näyttää metsäkiinteistön kohdat, joissa esiintyy todennäköisesti erityisiä luontoarvoja.
Suomen lajitietokeskuksen sivuilla laji.fi pääsee tutkailemaan tiedossa olevia lajien esiintymätietoja kartalle merkittyinä.
Luontokartoituksen / luontoselvityksen voi teettää yksityisellä ammattilaisella. Toimijoita löytyy netistä.
Vapaaehtoisen suojelun Metso- ja Helmi -ohjelmat rahoittavat arvokkaiden metsä- ja suokohteiden suojelua. Mahdollisuuksia voi tiedustella metsänhoitoyhdistyksistä, metsäkeskuksesta sekä lupa- ja valvontavirastosta.
Kaavoitukseen liittyvistä suojelukohteista saa tietoa maakuntien ja kuntien omista karttapalvelusta.
Tietoa elinympäristöistä ja maisema-alueista löytyy myös Suomen ympäristökeskuksen Liiteri-karttapalvelusta, liiteri.ymparisto.fi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
