• Metsäkanalinnuille esitetään pitkää metsästysaikaa – Ylä-Lapissa riekkokanta huipussaan

    Maa- ja metsätalousministeriö esittää, että alkavalla syksyn metsästyskaudella sallittaisiin pääosissa Pohjois-Suomea ja Pohjois-Karjalaa metsästysasetuksen sallimat pisimmät metsäkanalintujen metsästysajat.
    Riistakolmiolaskentojen tuottamien tietojen pohjalta metsästysrajoituksia kohdistetaan alueittain.
    Riistakolmiolaskentojen tuottamien tietojen pohjalta metsästysrajoituksia kohdistetaan alueittain. Kuva: Seppo Rintelä
    Metsä|Erä
    11.8.202317:00
    Eija Vallinheimo

    Metsäkanalintujen kannat ovat pysyneet monilla alueilla erittäin runsaina. Luonnonvarakeskuksen mukaan poikastuotto on tänä kesänä ollut kaikilla lajeilla keskivertoa. Metsäkanalintuja on valtakunnallisesti tarkasteltuna kolmatta vuotta peräkkäin suunnilleen saman verran.

    Metson ja teeren kannat ovat edelleen Pohjois-Suomessa useilla alueilla keskimääräistä suuremmat.

    Lounais- ja Kaakkois-Suomessa teeri- ja pyykannat ovat paikoitellen kuitenkin heikkoja, joten myös alueellisia rauhoituksia esitetään. Pääosissa Pohjois-Suomea ja Pohjois-Karjalaa metson ja teeren metsästystä ei rajoitettaisi, joten syksyn metsästyskausi voisi jatkua 10. joulukuuta saakka. Urosmetson ja -teeren talvimetsästys sallittaisiin viime vuoden tapaan laajalla alueella.

    Kainuussa metson ja teeren kannat on kuitenkin monella alueella heikentyneet selvästi, joten teeren talvimetsästys sallittaisiin vain Puolangalla. Metson talvimetsästys olisi sallittua vain Puolangalla ja Suomussalmella, ja muualla Kainuussa metson metsästys päättyisi jo 11. marraskuuta.

    Varsinais-Suomessa teeren metsästys kiellettäisiin viime vuoden mukaisesti.

    Pyyn metsästys olisi edelleen kiellettyä Kymenlaakson maakunnassa. Metson, teeren ja pyyn metsästysaikaa lyhennettäisiin myös laajoilla alueilla Länsi-, Etelä-, Kaakkois- ja Keski-Suomessa.

    Ylä-Lapissa on riekkojen linjalaskennan alustavien tulosten mukaan tulossa harvinainen huippuvuosi. Usean vuoden kasvun jälkeen kannan kasvu näyttää tänä vuonna jopa kiihtyneen. Keski-Lappia ja Koillismaata lukuun ottamatta riekon alho näyttää kuitenkin jatkuvan, joten muualla maassa riekon rauhoitusta jatkettaisiin edelleen.

    Metsäkanalintujen kantoja seurataan heinä–elokuun vaihteessa kattavasti laskettujen riistakolmioiden avulla. Kolmiolaskennoista saatavien tietojen pohjalta valmistellaan tarkemmat alueelliset ja lajikohtaiset metsästysajat 10. syyskuuta alkavalle metsästyskaudelle.

    Lisää aiheesta
    • Metsokannat ovat laskentojen mukaan hienoisessa kasvussa.

      Erä | Metson ja pyyn kannat kasvoivat metsäkanalintujen laskennassa – "Huomattavat kannanvaihtelut tyypillisiä"

    "Metso- ja teerikannat ovat Pohjois-Suomessa jo kolmena vuonna olleet paikoitellen laskentahistorian tiheimmät. Kattavien, talkootyönä tehtyjen riistakolmiolaskentojen ansiosta saadaan tarkkaa alueellista tietoa. Sen ansiosta voimme kohdistaa rajoituksia oikeille alueille ja hyödyntää kantoja kestävästi sallimalla pidemmän metsästyksen runsaiden kantojen alueilla. Suuri kiitos tästä kuuluu tuhansille vapaaehtoisille laskijoille", kiittelee erityisasiantuntija Janne Pitkänen maa- ja metsätalousministeriöstä.

    Lisää aiheesta
    • Metsäjänis on yksi kesällä laskettavista lajeista.

      Erä | Riistakolmioita tarpoo tänä kesänä taas noin 6 000 vapaaehtoista laskijaa tuhannella eri riistakolmiolla

    Lausuntoja ministeriön esityksestä voi antaa 21.8. saakka.

    Lisää aiheesta
    • Teeriparvi lähtee kiepistä.

      Luonto | Kanalintujen kannanvaihtelu muistuttaa vuoristorataa ‒ nämä seikat selittävät

      Tilaajalle
    • Riistakolmioita laskettiin tänä vuonna 23.7.–7.8.

      Erä | Metsäkanalintujen kanta kasvaa edelleen – hyvä marjasato edesauttaa poikasten selviämistä

    • Metsot tapaavat käydä soidinta tietynlaisilla paikoilla.

      Metsäpolitiikka | Ruotsin korkein oikeus määräsi korvaukset metson takia kielletyistä hakkuista – media: Merkittävä ennakkopäätös

    Artikkelin aiheet
    metsäkanalinnut
    metsästys
    riista
    Maa- ja metsätalousministeriö
    Lapin luonto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle