• Riistakolmioita tarpoo tänä kesänä taas noin 6 000 vapaaehtoista laskijaa tuhannella eri riistakolmiolla

    Kesällä laskennoissa mukana ovat metso, teeri, pyy ja riekko sekä lehtokurppa, metsäjänis ja karhu.
    Metsäjänis on yksi kesällä laskettavista lajeista.
    Metsäjänis on yksi kesällä laskettavista lajeista. Kuva: Sami Karppinen
    Metsä|Erä
    7.7.202311:18
    Eija Vallinheimo

    Riistakolmioita lasketaan tänä kesänä 22.7.–6.8. välisenä aikana. Suositeltavinta on tehdä laskenta kahden ensimmäisen viikon aikana, jolloin tulokset ennättävät varmasti metsästysaika-asetuksen pohjaksi.

    "Heinä–elokuun vaihteessa tehtävät riistakolmiolaskennat kertovat muun muassa metsäkanalintukantojen tiheyksistä, sekä siitä, miten metsäkanalintujen lisääntyminen on onnistunut", kertoo erikoistutkija Andreas Lindén Luonnonvarakeskuksesta.

    Syksyn metsästysajat päätetään laskentojen tulosten perusteella heti laskentakauden päätyttyä. Metsäkanalintujen metsästysaikoja koskeva asetus lähtee lausunnolle elokuun puolenvälin jälkeen ja lopullinen asetus tulee voimaan juuri ennen metsäkananlintujen metsästysajan alkua.

    Riistakolmiot ovat pysyviä, metsäriistan runsauden seurantaa varten perustettuja laskentareittejä. Riistakolmio on tasasivuinen kolmio, jonka laskentalinjan kokonaispituus on 12 kilometriä. Kolmen laskijan ketju kirjaa kaikki 60 metrin kaistalta lähtevät metsäkanalinnut. Laskennan suorittavat vapaaehtoiset metsästäjät.

    Lisää aiheesta
    • Kolmiolaskennat paljastavat metsäkanojen pesimätuloksen

    • Riistakolmion sivut kävellään läpi kolmen vapaaehtoisen laskijan rintamana. Samalla lasketaan linjalle osuvat metsäkanalinnut. Kuvan kolmiota on muokattu, jotta se erottuu paremmin kartasta.

      Riistakolmioiden kesälaskenta käynnistyi: Tuhat kolmiota käyskennellään läpi parissa viikossa vapaaehtoisten voimin

    • Metsäkanalinnut pitävät riistatiheiköistä.

      Metsäkanalintupoikueet viihtyvät siellä, missä on sekä aluskasvillisuutta että puustolla tiheä latvusto

    • Syksyn metsästysajat päätetään riistakolmiolaskentojen jälkeen. Kuva teeret eivät liity tapaukseen.

      Riistakolmiolaskennat käynnistyvät heinäkuun lopulla, ja niiden avulla päätetään syksyn metsästysajat – "Kyseessä on melkoinen ponnistus vapaaehtoisilta laskijoilta"

    Artikkelin aiheet
    riistakolmio
    metsästys
    Luonnonvarakeskus
    metsäkanalintu
    vapaaehtoistyö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle