Leinon tunnettu runo ”Se kuitenkin liikkuu!” on täynnä sekä tuskaa että uskoa huomiseen. Näitä tuntoja löytyy myös metsäkeskustelusta. Tuskaa siitä, että eri metsän hyödyt (hakkuut, tulot, nielut, luontoarvot) lyövät nyt toisiaan korville. Ja uskoa siihen, että ne voidaan sovittaa yhteen.
Ristivetoa olisi vähemmän, jos metsäalan kehitys olisi 2000-luvulla mennyt, kuten strategioissa on linjattu. Kaikkien metsän tarjoamien hyötyjen sopusuhtaista kasvua on tavoiteltu. Tämä ei ole toteutunut. Taustalla on yllätyksiäkin.
Kuka olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, että hakkuut kasvavat niin paljon, nielut supistuvat ja metsien kasvu hidastuu? Kuka olisi uskonut, että metsäteollisuus tekee huipputulosta, mutta sen arvonlisä on laskenut ja puun hinta yli ajan mataa? Niinpä.
Metsästä saatavien hyötyjen välinen ristiriita ei ratkea, jos metsien käytön ja jalostuksen malli taustatekijöineen pysyy samana kuin nyt. Metsäalan ja maailman tilanne on kuitenkin kaikkea muuta kuin vakaa. Muutosmerkkejä on ilmassa, huolenaiheitakin.
Toivoakin on. Vihreän siirtymän nopea eteneminen on parhaita uutisia maailman, Suomen ja metsäalankin kannalta. Vihdoinkin moni toimiala on harppomassa vähähiiliseen suuntaan. Sellaisen toiminnan kysyntä kasvaa, kun taas fossiilivetoisen supistuu. Näin tapahtuu nyt vauhdilla, koska halutaan irti sekä fossiili- että Venäjäriippuvuudesta.
Tätä kirittävä päästökauppa ja muu sääntely koskevat yhä useampia talouden ja arjen toimintoja. Uusiutuvan energian ripeä kasvu ja teknologiakehitys antavat tärkeää vetoapua.
Globaali vähähiilimarkkina kasvaa suuresti vuoteen 2035 mennessä. Tältä kannalta Suomella ja metsäalalla on monia muita maita ja aloja paremmin edellytyksiä ja osaamista luonnonvarojen hyödyntämiseen, ja ne voisivat jopa kaksinkertaistaa vientinsä.
Bio- ja metsäpohjaisilla tuotteilla voi olla iso rooli muun muassa asumisen, ruoan, liikenteen ja materiaalien vähähiilimarkkinoilla. Tuotteista mainittakoon esimerkiksi akkuligniini, hiilikuidut, puurakenteet, biopohjaiset tekstiilit.
Eniten Suomen metsäalan kehitykseen vaikuttaa se, miten se kestää kilpailussa muiden alojen kanssa vähähiilimarkkinoista.
Jos tämäntyyppinen muutos sujuisi metsäalalta, sen arvonlisä voisi kaksinkertaistua, vaikka puunkäyttö olisi viidenneksen aiempaa pienempi. Näin Luonnonvarakeskus on arvioinut.
Jos alan tuottama taloushyöty, tuotannon arvo per kuutio ja puusta maksettu hinta kasvaisivat hakkuiden vähentyessäkin, eri metsien tarjoamien hyötyjen yhteensovittaminen ja metsien käytön sovittaminen luontokadon torjumisen raameihin olisi paljon helpompaa.
Metsäyhtiöt varautuvat jo asetelmien muutoksiin. Sellun viennin ja Kiinan markkinoiden roolia pienennetään. Sen sijaan sellun jalostusta vahvistetaan, jatkossa myös sivuvirtojen. Niiden rooli uusien tuotteiden pohjana kasvaa. Yhtiöissä valmistaudutaan puunpolton vähentämiseen, tuotannon sähköistämiseen ja hiilidioksidipitoisten savukaasujen jalostukseen.
Toki metsäalan kuten muidenkin alojen muutokseen liittyy epävarmuutta. Pystyykö ala tarvittaviin suuriin panoksiin ja saako se valtion ja muut alat niihin kaveriksi? Entä jos uusi markkina ei kasvakaan niin paljon, koska vihreää siirtymää jarrutetaan? Ehkä puupohjaiset tuotteet eivät pärjääkään niin hyvin kuin ajateltiin? Paikoilleen ei silti voi jäädä.
Eniten Suomen metsäalan kehitykseen vaikuttaa se, miten se kestää kilpailussa muiden alojen kanssa vähähiilimarkkinoista. Parhaiten Suomi pystyy vaikuttamaan tähän kasvattamalla näitä markkinoita omilla ja EU-tason päätöksillä sekä kytkemällä elinkeinoille suunnatut tuet jalostusarvon nostoon ja ympäristökuormituksen minimointiin.
Jos viisaasti toimien vähitellen päästään metsän eri hyötyjen tasapainoon, se kertoisi Leinon runon sanoin kyvystä ”eespäin nähdä, uutta aikaa uottaa”.
Kirjoittaja on joensuulainen sosiologi, joka tutkii metsäalaa, aluekehitystä ja niiden tulevaisuutta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
