• Metsähallituksen madonluvut Talouselämässä: Ennallistamisasetus voi niittää puolenkymmentä sahaa pelkästään Pohjois-Suomessa

    Metsähallituksen Metsätalous oy:n toimitusjohtaja Jussi Kumpula arvioi EU-asetuksen seurauksia valtionmetsille Talouselämä-lehden haastattelussa.
    Ennallistaminen valtionmailla iskisi erityisesti Pohjois-Suomeen, jossa Metsähallitus on suurin metsänomistaja. Kuva on Veljekset Vaaran sahalta.
    Ennallistaminen valtionmailla iskisi erityisesti Pohjois-Suomeen, jossa Metsähallitus on suurin metsänomistaja. Kuva on Veljekset Vaaran sahalta. Kuva: Maiju Pohjanheimo
    Metsä|Metsäpolitiikka
    23.8.202412:15
    Henrik Hohteri

    Valtionmetsien hakkuut voivat vähentyä ennallistamisasetuksen seurauksena 1–2 miljoonaa kuutiota, Metsähallituksen Metsätalous oy:n toimitusjohtaja Jussi Kumpula arvioi Talouselämän haastattelussa.

    Arvio perustuu ympäristöministeriön näkemykseen, jonka mukaan ennallistamisasetus vähentäisi Metsähallituksen tuloutusta valtiolle 22–46 miljoonalla eurolla vuodessa.

    Tuloutuksen väheneminen johtuu ministeriön mukaan ”boreaalisen luonnonmetsän ennallistamisesta ja heikentymisen estämisestä”.

    Viime vuonna Metsähallitus tuloutti valtiolle edellisvuoden tuloksesta 120 miljoonaa euroa.

    Ympäristöministeriön arvio on ristiriidassa nykyhallituksen tavoitteen kanssa, jonka mukaan tuloutus kasvaisi tulevina vuosina.

    Kumpulan mukaan hakkuiden väheneminen johtaisi puolenkymmenen sahan sulkemiseen Pohjois-Suomessa.

    Hakkuiden vähentymisen suuruusluokka riippuu siitä, minne päin maata ennallistaminen keskittyy. Suurin hakkuuvähenemä koituisi Etelä-Suomeen painotetusta suojelusta.

    Vaikutukset olisivat Metsähallituksen laskelmien mukaan mittavat myös kevyimmässä skenaariossa, jossa ennallistaminen painottuisi Pohjois-Suomeen. Sen mukaan metsäsektorilta häviäisi suoraan 770 ja välillisesti 1 700 työpaikkaa. Metsäteollisuuden liikevaihto vähenisi yli 400 miljoonalla eurolla ja julkisen sektorin tulot 38 miljoonalla eurolla vuodessa.

    Talouselämän uutinen

    Lisää aiheesta
    • Valtio paikkaa budjettiaan Metsähallituksen puunmyynnistä saamilla tuotoilla.

      Talous | Metsähallitus tulouttaa valtiolle ensi vuonna kuusi miljoonaa lisää

    • Metsähallituksen tuloutustavoite valtiolle kasvaa 20 miljoonaa euroa seuraavien neljän vuoden aikana.

      Metsä | Myös Metsähallitus osallistuu valtion kukkaron paikkaamiseen ‒ tuloutustavoite kasvaa seuraavat neljä vuotta

      Tilaajalle
    • Jussi Kumpulan mukaan EU:n metsäaloitteet pitäisi päivittää, sillä Venäjän hyökkäyssota on sekoittanut eurooppalaisen metsäteollisuuden puumarkkinat.

      Metsäpolitiikka | Metsähallitus vaatii EU:n metsäpolitiikkaa uusiksi Venäjän hyökkäyssodan takia

      Tilaajalle
    • Eliölajien uhanalaisuudesta kertova punainen kirja on Jussi Kumpulalla ahkerassa käytössä. Sieltä löytyy muun muassa silmällä pidettäväksi luokiteltu harakka.

      Metsäteollisuus | Metsähallituksen Jussi Kumpula lupaa, että kaikki vanhat ja luonnontilaiset valtion metsät suojellaan – ”Emme hyväksy, että istutettuja metsiä pidetään luonnontilaisina”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    ennallistamisasetus
    metsätalous
    Jussi Kumpula
    Pohjois-Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin