• MMM: Ilvekselle esitetään 320 yksilön metsästyskiintiötä

    Ilveskanta on loivassa kasvussa. Kiintiö on yhtä suuri kuin viime vuonna.
    Ilveksen metsästysaika alkaa joulukuun alussa lähes koko Suomessa, vain poronhoitoalueella metsästys alkaa jo lokakuun alussa.
    Ilveksen metsästysaika alkaa joulukuun alussa lähes koko Suomessa, vain poronhoitoalueella metsästys alkaa jo lokakuun alussa. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    3.8.202316:02
    Eija Vallinheimo

    Maa- ja metsätalousministeriön on lähettänyt lausuntopyynnön asetusluonnoksesta, joka sallisi asetuksen voimassaoloajalle 320 yksilön ilveskiintiön muun Suomen kannanhoitoalueelle. Kiintiö olisi sama kuin edellisellä metsästyskaudella.

    Asetuksessa esitetään muun Suomen kannanhoitoalueen verotukseksi noin 14 prosenttia. Maa- ja metsätalousministeriön linjauksena on aiemmin ollut kannan kasvun taittaminen ja tihentymien purkaminen.

    Ilveskanta oli vuoden 2020 kanta-arviossa 11 prosentin kasvussa, vuonna 2021 neljän prosentin kasvussa. Nyt ilveskannan arvioidaan pysyneen lähes ennallaan. Pitämällä verotusaste samalla tasolla kuin viime vuonna pyritään kannan nykytason säilyttämiseen ja varmistetaan, että mahdolliset muutokset ilveskannassa ovat sellaisia, että ne eivät vaaranna ilveskannan säilymistä suotuisalla suojelutasolla.

    Ilveksen kannanhoidollisessa metsästyksessä metsästysvuonna 2021–2022 saaliiksi saatiin 306 ilvestä. Niiden lisäksi vahinkoperusteisillä poikkeusluvilla saatiin saaliiksi 18 ilvestä poronhoitoalueelta. Poikkeusluvilla saatujen ilvesten kokonaismäärä oli siten 324.

    Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi, että Suomessa on ennen metsästyskautta 2022/2023 yli vuoden ikäisiä ilveksiä 2 150–2 405. Pääosassa maata ilveskanta pysyi ennallaan tai kasvu oli hyvin loivaa. Ilveskanta on kasvanut Etelä-Hämeessä, Etelä-Savossa, Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa.

    WWF pitää esitettyä ilveksen metsästyksen poikkeuslupakiintiötä poronhoitoalueen eteläpuolelle aivan liian suurena ja hyvin huonosti perusteltuna.

    "WWF ei kategorisesti vastusta ilveksen kannanhoidollista metsästystä, mutta saalismäärän on oltava kohtuullinen ja poikkeuslupien asianmukaisen selkeästi ja tiedepohjaisesti perusteltuja”, perustelee WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen.

    Lisää aiheesta
    • Ilves on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin.

      Erä | Ilveksiä saaliiksi huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna ‒ eniten kaatoja Pohjois-Savossa

    • Marraskuun lopulla 2022 Suomen ilveskannaksi arvioitiin 2 150–2 405 yli vuoden ikäistä yksilöä. Kuva Ähtärin eläinpuistosta.

      Luonto | Infrarakentaminen pirstoo metsiemme ainoan kissapedon elinympäristöjä, mutta laji voi ”kohtuu hyvin”

      Tilaajalle
    • Ilveksen metsästys alkaa 1.12. Arkistokuva Ranuan eläinpuistosta.

      Erä | Ilveslupien määrä pieneni rajusti ‒ Riistakeskus teki kielteisiä lupapäätöksiä merkittävästi aiempia vuosia enemmän

    • Ilves tulee pihapiiriin yleensä saaliin, esimerkiksi kissan, perässä. Hiljainen piha ei ilveksestä tunnu uhkaavalta.

      Erä | Harva pääsee kohtaamaan ilveksen luonnossa, riistakameran kuvaan tupsukorva päätyy useammin

    • Suomen luonnossa elävä ilves kuuluu lajin euraasialaiseen haaraan. Jussi Ristonmaa on tutkinut lajin käyttäytymistä sen eri ympäristöissä, luonnossa ja eläintarhassa.

      Luonto | Kuulitko ilveksen nauskaisun metsästä? Yksi piirre ääntelyssä voi paljastaa kiimaisen uroksen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle