• Audiomedia: Luken tutkimusprofessori Annika Kankaan mukaan hakkuiden vähentämisellä ei saavuteta ilmastotavoitteita

    Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Annika Kangas sanoo, ettei ilmastotavoitteita voida laskea metsien kasvavien nielujen varaan.
    Hiilinielujen kasvu kääntyisi hakkuiden vähennyttyä lopulta laskuun ja laskisi edelleen mitä enemmän hakkuita vähennetään.
    Hiilinielujen kasvu kääntyisi hakkuiden vähennyttyä lopulta laskuun ja laskisi edelleen mitä enemmän hakkuita vähennetään. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Ilmastonmuutos
    5.11.202417:30
    Eija Vallinheimo

    Luonnonvarakeskuksessa (Luke) on tehty maakuntakohtaisia mallinnuksia eri kasvupaikoilla tapahtuvasta puuston kasvusta. Mallinnusten mukaan 35–40 vuotta vanhoissa metsissä hiilinielu on suurimmillaan. Sen jälkeen hiilinielun teho alkaa metsän vanhetessa nopeasti pienentyä.

    ”Kun vaaditaan hakkuiden rajoittamista nielujen kasvattamiseksi, se toisi hetken ilon, mutta sen jälkeen nielujen kasvu kääntyisi laskuun ja laskisi edelleen mitä enemmän hakkuita vähennetään. Tässä voidaan uhrata Suomen talous, saadaan suomalaiset köyhiksi, mutta saavutettava ilmastohyöty on marginaalinen”, Luken tutkimusprofessori Annika Kangas lataa Audiomedian haastattelussa.

    Suomen ilmastotavoitteita voitaisiin laskea metsien varaan, jos kaikki Suomen metsät olisivat nuoria. Sotien jälkeen uudistetut metsät alkavat kuitenkin olla vanhoja ja vanhat metsät ovat myös alttiita metsätuhoille.

    Kangas toteaa, että hakkuiden kiertoajan pidentäminen ja vanhojen metsien lisääminen hyödyttävät monimuotoisuutta, mutta ilmastotavoitteisiin keinoilla ei päästä.

    ”Jos halutaan pysyviä hiilivarastoja, ne ovat muualla kuin vanhoissa metsissä”, Kangas kiteyttää. Kankaan mukaan jatkossa tulisi panostaa teknisiin nieluihin ja hiilen talteenottoon.

    Audiomedia: Hakkuiden vähentämisellä ei saavuteta ilmastotavoitteita

    Lisää aiheesta
    • Metsien simulointimalleissa käytetään Syken mukaan usein erilaisia menetelmiä kuin kasvihuonekaasuinventaareissa.

      Ympäristö | Syke: Hakkuita pitäisi vähentää neljänneksellä aiemmin arvioidusta, jotta hiilineutraalius saavutettaisiin

    • Kirjanpainajatuhot ovat vähentäneet Saksan kuusten määrää 190 miljoonalla kuutiometrillä.

      Metsä | ATL: Tämän takia Saksan metsät eivät olekaan enää hiilinielu vaan hiilen lähde

    • Onko vanha metsä hiilinielu vai ei? Ikä ei ratkaise kaikkea.

      Ilmastonmuutos | Tiedepaneeli: ”Ikä ei ratkaise, onko vanha metsä hiilinielu vai ei”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ilmastotavoitteet
    hakkuut
    metsien hiilinielu
    Luonnonvarakeskus Luke
    Annika Kangas
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire