• Syke: Hakkuita pitäisi vähentää neljänneksellä aiemmin arvioidusta, jotta hiilineutraalius saavutettaisiin

    Suomen ympäristökeskus on laatinut uuden työkalun hiilinielujen mittaamiseksi.
    Metsien simulointimalleissa käytetään Syken mukaan usein erilaisia menetelmiä kuin kasvihuonekaasuinventaareissa.
    Metsien simulointimalleissa käytetään Syken mukaan usein erilaisia menetelmiä kuin kasvihuonekaasuinventaareissa. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Ympäristö
    24.10.202411:15
    Jukka Hämäläinen

    Metsien hiilinielu on Suomen virallisissa skenaarioissa merkittävästi yliarvioitu, väittää Suomen ympäristökeskus (Syke). Ympäristökeskus on laatinut uuden työkalun hiilinielujen mittaamiseksi.

    Aiemman arvion mukaan Suomen ilmastolakiin kirjattu hiilineutraaliustavoite vuoteen 2035 mennessä saavutettaisiin noin 80 miljoonan kuutiometrin runkopuun hakkuukertymällä. Ympäristökeskuksen tuoreen arvion mukaan hiilineutraalius saavutettaisiin 60–62 miljoonan kuution hakkuukertymällä, Syke toteaa tiedotteessa.

    Uusi arvio on laskettu oletuksella, että maankäyttösektorilta edellytettäisiin 21 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin suuruista nettonielua, ja muilla maankäytön osa-alueilla ei edettäisi päästöjen vähentämisessä perusskenaarioita enemmän.

    Jos päästöjä onnistutaan vähentämään ilmastolaissa edellytettävää tasoa enemmän, vaadittaisiin hiilineutraaliuden saavuttamiseen vastaavasti pienempää maankäyttösektorin nielua.

    Metsien simulointimalleissa käytetään Syken mukaan usein erilaisia menetelmiä kuin kasvihuonekaasuinventaareissa. Tästä seuraa epäsuhta ennalta arvioidun ja toteutuvan metsien hiilinielun välille. Ilmastotavoitteiden seurannassa nojaudutaan kasvihuonekaasuinventaareihin, joten on hyvin oleellista, että metsänielun kehitysarviot olisivat johdonmukaisia inventaarin kanssa.

    Tutkimuksen taustalla on kesäkuussa 2024 julkaistu raportti, jossa on esitetty Suomen kasvihuonekaasupäästöjen ja -poistumien kehityskulut kolmessa eri skenaariossa nykyisillä energia- ja ilmastopoliittisilla toimilla:

    Perusskenaariot energia- ja ilmastotoimien kokonaisuudelle kohti päästöttömyyttä

    Syken vertaisarviointiin lähettämä tuore tutkimus löytyy täältä:

    Applying the greenhouse gas inventory calculation approach to predict forest carbon sink development

    Lisää aiheesta
    • Metsässä ei tarvitse mennä kauas nähdäkseen kuolleita oksia. Siksi on outoa, että ilmiö on saanut niin vähän huomiota tutkimuksessa, Hyungwoo Lim pohtii.

      Metsä | Metsien kyky varastoida hiiltä voi olla laskettu pieleen – oksien kuoleminen unohdettu

      Tilaajalle
    • Puu sitoo kasvaessaan hiiltä. Kasvunsa lopettanut puu ei sido enää lisää hiiltä, mutta toimii hiilivarastona.

      Ympäristö | Hiililaskenta ajaa Euroopan vielä vaikeuksiin

    • Talousmetsissä on järeää puustoa, johon on sitoutunut paljon hiiltä.

      Ympäristö | Maailmanlaajuinen tutkimus todistaa: Pohjolan talousmetsät varastoivat hiiltä esimerkillisesti

      Tilaajalle
    • Metsäekosysteemit sitovat hiilidioksidia ilmakehästä fotosynteesin avulla tehokkaimmin kevään ja kesän kasvukauden aikana. Kuvituskuva.

      Luonto | Tutkimus: Sääoloilla luultua suurempi vaikutus havumetsien hiilensidontaan

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä