• Suojelualuiden lisäämisen vaikutukset riippuvat toteutustavasta – hakkuukertymän alenema voi vastata yhden suuren sellutehtaan vuotuista puunkäyttöä

    Erilaisten toteutustapojen taloudelliset vaikutukset vaihtelevat satoja miljoonia euroja. Myös työllisyysvaikutuksissa on valtavat erot.
    Lehdot ovat luonnon monimuotoisuudelle tärkeitä alueita.
    Lehdot ovat luonnon monimuotoisuudelle tärkeitä alueita. Kuva: Maija Partanen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    31.10.202208:09
    Anniina Jokinen

    EU:n biodiversiteettistrategian vaikutukset arvonlisäykseen ja työllisyyteen riippuvat tiukan lisäsuojelun toteutustavoista, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuksesta.

    Luke tarkasteli tutkimuksessa kahta suojeluskenaariota: Kansallinen metsästrategia 2035:n taustaselvityksen mukaista lisäsuojelua sekä Luontopaneelin ehdotusta lisäsuojelusta. Kansalliseen metsästrategiaan perustuvan ensimmäisen skenaarion lisäsuojelun pinta-ala on pienempi kuin toisen, Luontopaneelin ehdotukseen perustuvan skenaarion.

    Toisen skenaarion toteutuessa Suomen metsämaasta 16 prosenttia olisi puuntuotannon ulkopuolella ja lisäsuojelu kohdistuisi enemmän vanhoihin metsiin, puuntuotannollisesti kannattavampiin metsiin sekä Etelä-Suomeen. Ensimmäisessä skenaariossa puuntuotannon ulkopuolelle jäävän metsämaan osuus olisi 11 prosenttia.

    Toisen skenaarion hakkuukertymän alenema vastaa yhden suuren sellutehtaan vuotuista puunkäyttöä.

    Toisen skenaarion taloudelliset vaikutukset ja kerrannaisvaikutukset olisivat merkittävät. Metsäsektorin tuottama arvonlisäys kerrannaisvaikutuksineen olisi vuosittain 540–1 150 miljoonaa euroa vähemmän kuin ilman lisäsuojelua. Työvoiman tarve vähenisi 4 400–9 400 työllisellä.

    Ensimmäisen skenaarion vaikutukset olisivat maltillisemmat. Vuotuinen arvonlisäys pienenisi noin 200 miljoonaa euroa ja työvoiman tarve vähenisi 1 600–1 700 työllisellä.

    Myös vaikutukset hakkuumahdollisuuksiin eroavat toisistaan. Ensimmäisessä skenaariossa runkopuun suurin ylläpidettävissä oleva hakkuukertymäarvio pienenisi 1,2–1,9 miljoonaa kuutiometriä vuodessa verrattuna tilanteeseen ilman lisäsuojelua.

    Toisessa skeaanriossa suurin ylläpidettävissä oleva hakkuukertymäarvio pienenisi 7–11 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Tukkipuun hakkuukertymäarvio pienenisi suhteellisesti enemmän kuin kuitupuun hakkuukertymäarvio. Kuitupuun hakkuut ovat jo nyt lähellä suurimman ylläpidettävissä olevan hakkuukertymäarvion hakkuumäärää.

    Toisen skenaarion hakkuukertymän alenema vastaa yhden suuren sellutehtaan vuotuista puunkäyttöä.

    Suurin ylläpidettävissä oleva hakkuukertymäarvio ei kerro teollisuuden tarvitsemaa puumäärää ja hakkuiden tasoa. Siksi Luke vertasi lisäsuojelun seurauksena pienentyneitä hakkuumahdollisuuksia arvioon metsäteollisuuden ja energiantuotannon tulevista tuotantomääristä ja puuntarpeesta.

    Luken tutkimuspäällikkö Matleena Kniivilä kertoi torstaina Metsäpäivillä, että toinen skenaario aiheuttaisi ongelmia puun saatavuudessa. Puuntuonnin loppuminen Venäjältä on kiristänyt tilannetta.

    Lisäksi toisen skenaarion toteutuminen voisi rajoittaa sahateollisuuden puun saantia tai ainakin lisästä hankintakustannuksia. Hakkuumahdollisuudet ja teollisuuslaitokset eivät välttämättä sijaitse samoilla alueilla.

    Luken tutkimus ei huomioinut metsäsektoriin kohdistuvaa muuta uutta sääntelyä, lisäsuojelun joillekin elinkeinoille mahdollisesti tuottamia hyötyjä tai suojelematta jättämisen pitkäaikaisia talousvaikutuksia.

    Luken mukaan liian vähäisellä suojelulla ja ekosysteemien heikentymisellä voi olla arvaamattomia vaikutuksia ekosysteemeihin, talouteen ja yhteiskuntaan. Kniivilä totesi Metsäpäivillä, että kaikkia metsiä koskevia toiveita ei voi sovittaa yhteen, vaan valintoja pitää tehdä. Myös suojeluhehtaarien määrällä ja sijainnilla on merkitystä.

    Tutkimuksen skenaariohin liittyy epävarmuuksia, mutta ne konkretisoivat lisäsuojelun mahdollisia vaikutuksia.

    Lisää aiheesta
    • Varsinaissuomalaisella tilalla vanhoja hakamaita on hoidettu omalla työllä. Perinnemaisema rikastaa luonnon monimuotoisuutta.

      Luonto | Suomalaisen luonnon monimuotoisuuden tutkimus sai mittavan lahjoituksen - Helsingin yliopistolle 2,4 miljoonaa euroa

      Tilaajalle
    • ”Vapaaehtoisuus on metsien suojelussa paljon tehokkaampaa kuin pakottaminen”, Antti Kurvinen katsoo.

      Politiikka | Antti Kurvinen: ”Komissiolla tuntuu olevan käynnissä ristiretki metsätaloutta vastaan”

      Tilaajalle
    • Anna Rakemaa, Katja Matveinen, Harri Hölttä ja Antti Otsamo osallistuivat Metsäpäivien paneelikeskusteluun torstaina.

      Metsäpolitiikka | ”Jos suoraan pitää sanoa, että onko meillä varaa, niin ei ole” – ennallistamisen ja luonnonsuojelun rahoitus herättivät epävarmuutta Metsäpäivien paneelissa

    Artikkelin aiheet
    metsäsuojelu
    metsästrategia
    metsäteollisuus
    biodiversiteetti
    talousvaikutukset
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin