

Kuusitaimikon varhaisperkaus vaikuttaa jo vuodessa puiden läpimittaan, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuksesta. Seuraavana kesänä lehtipuuston poistamisen jälkeen kuusentaimien läpimitta on 1,8–2,6 kertaa suurempi kuin taimikossa, jossa perkausta ei ole tehty.
Taimien pituuskasvu sen sijaan reagoi vasta parin vuoden viiveellä. Myös lehtipuuston kasvu on hidasta.
”Vesakon kehitys on yllättävän lievää”, toteaa Luken tutkija Karri Uotila.
Uotilan mukaan on muutama seikka, jotka vaikuttavat kuusen kasvuun varhaisperkauksen jälkeen.
”Varhaisperkaus pitää tehdä ajallaan. Myös katkaisuajankohdalla on vaikutusta.”
Luken koetaimikossa Tammelassa perkaus on tehty kesällä. Se hidastaa lehtipuuston kasvua. Kesä 2022, jolloin varhaisperkaus tehtiin, oli kuiva. Kuivuuskin hidastaa vesojen kasvua.
Jos varhaisperkauksen tekee syksyllä, vesojen kasvu on nopeaa. Myös paksut koivunvesat kasvavat nopeasti takaisin. Lisäksi rehevämmällä kohteella lehtipuut alkavat kasvaa nopeammin kuin karummalla.

Varhaisperkaus vaikuttaa myös taimikon hiilen määrään.
”Puuston osalta taimikonperkaus ei välittömästi lisää hiilensidontaa, vaan oikeastaan päinvastoin: perkauksen jälkeen noin puolet hiilestä on menetetty”, Uotila kertoo.
Perkauksen jälkeen hiiltä sitoutui taimikkoon 3 500–7 000 kilogrammaa hehtaarilla vähemmän kuin kohteella, jossa perkausta ei tehty.
Luonnonvarakeskus arvioi, että hiilen määrää voisi kasvattaa reikäperkauksella. Siinä 20 prosenttia lehtipuustosta jätettäisiinkin alueelle kasvamaan.
Jos hiilivarastoa tarkastellaan puulajeittain, näkymä on hieman erilainen.
”Kuusten hiilivarasto on suurempi peratussa taimikossa kuin kontrollikohteessa”, sanoo Luken tutkija Päivi Väänänen.
Peratulla kohteella kuusentaimien hiilivarasto on vuosi perkauksen jälkeen 900 kilogrammaa hehtaarilla, kun kontrollikohteessa eli perkaamattomassa taimikossa se on 500 kilogrammaa hehtaarilla.
Muun puuston hiilivarastossa ero on kuitenkin valtava. Lehtipuuston poistamisen jälkeen peratun kohteen lehtipuiden hiilivarasto on tietenkin lähellä nollaa, kun puustoa ei enää juurikaan ole. Perkaamattomassa kohteessa se on noin 4 500 kilogrammaa hehtaarilla.

Luken tutkimustaimikko on istutettu vuonna 2017. Vuosina 2022–2023 sekä perattu että perkaamaton taimikko ovat vielä hiilen lähteitä, mutta vapautuvan hiilen määrässä on eroja.
Perattuun taimikkoon sitoutui 1 096 kilogrammaa hiiltä hehtaarille ja sitä vapautui 6 040 kilogrammaa hehtaarilla. Nettopäästö oli siis 4 944 kilogrammaa hiiltä hehtaarilla.
Perkaamattomassa taimikossa hiiltä sitoutui vuodessa 2 320 ja vapautui 6 200 kilogrammaa hehtaarilla. Nettopäästö oli 3 880 kilogrammaa hehtaarilla.
Muutosta kuitenkin tapahtuu vähitellen.
”Kontrollialueen hiilensidonta heikkenee vuosi vuodelta ja peratun alueen paranee”, sanoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Hermanni Aaltonen.
Perkauksen haitallinen vaikutus taimikon hiilensidontaan on vähitellen pysähtymässä.
Ilmatieteen laitoksen data on peräisin tältä kesältä. Luken tämän vuoden maastomittaukset ovat vasta käynnissä, joten kenties myös taimikosta paljastuu muutoksia, kun tulokset ovat selvillä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
