

Myrskylässä kevättalvi näyttää parhaita puoliaan. Aurinko on madaltanut hankia, metsässä on helppo kulkea.
Moottorisaha surahtelee peltoa reunustavassa kuusikossa. Työn alla on hehtaarin kokoisen kuvion toinen harvennus, jonka jälki on kuin oppikirjasta. Sahaa käyttää 25 vuotta metsätöitä tehnyt ja työkseen muita metsänomistajia neuvova metsäammattilainen.
”Otan laatupuiden kasvua haittaavat susipuut pois ja jätän noin 600 runkoa hehtaarille. Lehtipuita jätän ryhminä jonkin verran kuusten joukkoon. Muutama pieni tukkikin tästä jo tulisi, mutta puuta kertyy sen verran vähän, että kaikki rangat menevät energiapuuksi”, Thomas Lilja kertoo.
Tänään hän ei sahaa omassa metsässään vaan isovanhempiensa kuolinpesän omistamalla palstalla.
”Poistimme täältä isäni kanssa suojuspuut vuonna 1998. Sen jälkeen kuvio on raivattu kahdesti. Ensiharvennuksen tein tähän 2010-luvun alkupuolella.”
Metsänhoitotöitä Lilja tekee mielellään. Se on hänelle harrastus, jossa tärkeintä ei ole tuleva puukauppatili.
”Huonosti kasvavan metsän saaminen hyvään kasvukuntoon on minulle riittävä palkinto.”

Isovanhemmilla oli Myrskylässä maa- ja metsätila, jossa Thomas vietti lapsena paljon aikaa.
”Nuorukaisina olimme siellä lomat ja viikonloput töissä ja saimme siitä taskurahaa. Pidin maataloustöistä, mutta metsätyöt olivat vielä mieluisampia.”
Lukion jälkeen kaupunkilaispoika suuntasi metsätalousinsinöörin opintoihin Lammin Evolle.
”Opinnot hieman venyivät, kun halusin tehdä samalla metsurin töitä. Koko ajan oli hirveä palo metsään.”
Koulutus toi hänelle pätevyyden metsäasiantuntijan tehtäviin, mutta valmistumisen aikaan alan työpaikkoja oli tarjolla niukasti. Pari vuotta Lilja oli tehdastyössä viilunleikkaajana, kunnes hän sai töitä silloisesta Salpausselän metsänhoitoyhdistyksestä.
Sen jälkeen metsä on täyttänyt Thomas Liljan elämän ympäri vuoden.
”Näin jälkeenpäin voin todeta, että avioliittokin taisi kaatua siihen, kun omaa ja muiden metsiä tuli hoidettua paremmin kuin parisuhdetta”, Lilja hymähtää.
Nykyään metsätyötunnit pysyvät järjellisissä määrissä, ja Thomas viettää paljon aikaa 12-vuotiaan poikansa kanssa.
Palkkatyö Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen metsäasiantuntijana määrittää Liljan aikataulut. Asiakkaita palvellaan aina, kun he sitä haluavat. Aamuisin ja iltaisin hän saattaa työkalenterin salliessa pistäytyä raivaus- tai moottorisahan kanssa muutaman tunnin ajan metsässä. Viikonloppuisin siellä ehtii viettää pidempiä rupeamia.
”Varmaan puolet vapaa-ajastani olen metsässä, kesällä enemmän ja talvella hieman vähemmän.”
Ikä: 42
Kotikunta: Lahti
Koulutus: metsätalousinsinööri (AMK)
Perhe: 12-vuotias poika ja naisystävä
Työ: Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen metsäasiantuntija vuodesta 2007, tekee lisäksi harrastusmielessä raivauksia ja nuorten metsien hoitoa muille metsänomistajille
Metsät: 40 hehtaaria omaa metsää Orimattilassa ja 40 hehtaaria metsäyhtymänä veljen kanssa Myrskylässä
Harrastukset: salibandy, penkkiurheilu ja edulliset punaviinit
Omien metsien hankkiminen oli innokkaan metsämiehen tavoitteena alusta alkaen, vaikka aika kului hyvin muidenkin metsiä hoitaessa.
Ensimmäisen palstansa Lilja osti veljensä kanssa Myrskylästä vuonna 2011.
”Pidän metsän kasvatuksesta, en niinkään omistamisesta. Parhaat onnistumisen elämykset saan, kun raivaan huonosti kasvavan kuvion hyvään kasvuun.”
”Tylsintä hommaa ovat päätehakkuut, vaikka siihen kaikki hoitotyö tähtääkin. Ne ovat välttämättömiä kannattavuuden ja metsänhoidon kannalta. Minulle matkanteko on kuitenkin mielekkäämpää kuin määränpää.”
Thomas Liljan metsänhoitoperiaatteet ovat yksinkertaiset: metsien hyvä ja säännöllinen hoito alusta alkaen. Jos haluaa parhaan mahdollisen tukkituoton, hoitotöistä ei saa myöhästyä.
”Viiden vuoden kuluttua istutuksesta on tehtävä varhaisperkaus. Kymmenvuotiaaseen taimikkoon pääsee tekemään nuoren metsän hoidon.”
”Rehevillä mailla ensiharvennus tehdään noin 20 vuoden iässä. Sen teen aina itse moottorisahalla. Kymmenen vuoden päästä ensiharvennuksesta teen useimmiten väljennysharvennuksen, senkin monesti itse moottorisahalla. Sitten jään odottelemaan päätehakkuuta.”
Oletko joskus epäonnistunut metsänhoitoa koskevissa ratkaisuissasi?
”Useastikin. Kerran jätin levittämättä hyvin kasvaneeseen visakoivikkoon hirvikarkotteen, ja hirvet tuhosivat siitä puolet”, Lilja muistelee.
”Toisen kerran uskoin lujasti, että saisin erään ostopalstan korjattua vielä kuntoon huomattavasti myöhästyneellä harvennuksella. Näin ei käynyt, ja menetin kasvussa 20 vuotta. Liian huonoa ei kannata korjata vaan lähteä kokonaan uuteen alkuun.”

Lehtipuita Lilja on kasvattanut metsissään tavoitteellisesti alusta alkaen. Lehtipuiden määrää ei tarvitse hänen mukaansa erityisesti lisätä, vaan se tapahtuu luonnostaan.
”Varhaisperkauksessa ja nuoren metsän hoidossa jää aina myös pieniä lehtipuita kasvamaan. Varhaisperkauksessa niitä ei kannata vielä tarkoituksella jättää havupuita varjostamaan. Nuoren metsän hoidossa suosin koivuja ja muitakin lehtipuita mahdollisuuksien mukaan.”
”Koivikoita haluaisin istuttaa enemmän, mutta peurat käyvät riipimässä koivuja jo ensimmäisenä syksynä. Niille alueille on pakko levittää hirvikarkote keväisin ja uudelleen elokuussa.”
Periaatteena pitää aina olla oikea puu oikeaan paikkaan.
”Keinotekoisesti lehtipuiden tai männyn osuutta ei pidä lisätä, koska siitä ei ole hyötyä.”
”Huonosti kasvavat maastonkohdat, kuten jyrkät rinteet, kosteat lämpäreet ja kalliot, pyrin jättämään käsittelemättä.”
Omien metsiensä hoidossa Lilja ei käytä apuna julkista metsävaratietoa eikä muitakaan digitaalisia välineitä. Välillä hän kuitenkin konsultoi ulkopuolista asiantuntijaa saadakseen uusia ajatuksia.

Ehkä vielä omiakin onnistumisia merkittävämpinä hetkinä Thomas Lilja pitää onnistumisia yhdessä metsänhoitoyhdistysten asiakkaiden kanssa.
”On hienoa saada asiakas innostumaan metsiensä hoidosta ja näkemään niiden kasvupotentiaalin.”
”Asiakkaiden teettämistä päätehakkuista osaan myös iloita enemmän kuin omistani. Viime vuosihan oli aivan mahtava puukauppavuosi, ja moni asiakkaamme teki todella hyviä puukauppoja.”
Kaikkia metsänomistajia ei saa yrityksistä huolimatta kannustettua aktiiviseen metsänhoitoon. Heidän passiivisuudestaan Lilja löytää hyvänkin puolen:
”Jos joku haluaa hoitaa metsäänsä huonosti ja jättää hoitotyöt rästiin, se on niiden metsänomistajien etu, jotka hoitavat metsiään hyvin. Puuta tulee markkinoille vähemmän, jolloin aktiivisten metsänomistajien tili on parempi.”
Liljan mielestä Etelä-Suomesta on edelleen mahdollista ostaa metsäpalstoja järkevällä hinnalla ja kasvattaa ostamiensa palstojen arvoa.
”Hyvällä hoidolla metsän kasvu rehevillä mailla on huomattavasti parempaa ja tuotto suurempi kuin yleisesti ajatellaan. Olen todennut sen laskemalla ja varmistunut asiasta viimeistään motolistoja katsomalla.”

Häntä itseään uusien palstojen ostaminen kiinnostaa vuosi vuodelta vähemmän.
”Jos poikani innostuu tulevina vuosina metsänhoidosta, tilanne voi muuttua”, Lilja sanoo.
Hänen mielestään pahinta, mitä metsänomistaja voi tehdä, on laittaa omat jälkeläiset omistamaan metsää vastoin tahtoaan.
”Jos tähän vielä lisätään yhteisomistajuus, tilanne on erittäin huono. Mikäli lähipiiristä ei löydy metsälle halukasta jatkajaa, tila kannattaa myydä pois.”
Liljalla on omaa, katkeraakin kokemusta siitä, mitä tapahtuu, kun asiat jäävät hoitamatta ajallaan.Vuosikausien pyyteettömän metsänhoitotyön jälkeen Thomas ja hänen veljensä olisivat olleet innokkaita jatkamaan isovanhempiensa reilun sadan hehtaarin maa- ja metsätilaa. Tästä oli kertaalleen sovittukin.
Asia ei kuitenkaan edennyt, ja kauppa jäi tekemättä. Tilan omistajaksi päätyi kuolinpesä, jonka jäsenet eivät ole olleet siitä kovinkaan kiinnostuneita.
”Mikäli omasta perheestäsi löytyy kiinnostunut jatkaja, luovuta metsätila hänelle hyvissä ajoin”, Lilja neuvoo muita metsänomistajia.
”Älä säästele metsää loppuelämäsi turvaksi, sillä nuorella polvella metsä on paremmassa hoidossa. Sitä paitsi jos omistaja joutuu hoivakotiin, metsän tuotto viedään lähes kokonaan yhteiskunnalle.”
1. Tee varhaisperkaus ja taimikonhoito ajallaan. Näille töille saa parhaan tuoton.
2. Istuta oikea puulaji oikeaan paikkaan. Lehtipuun määrää voi säädellä nuoren metsän hoitovaiheessa.
3. Jos kuvio on huono, uudista se heti. Huonon kasvun korjaaminen onnistuu vain harvoin.
4. Muista levittää hirvikarkote tuhoherkkiin mänty- ja koivutaimikoihin.
5. Jos tilalle löytyy innokas jatkaja perhepiiristä, siirrä metsä hänelle ajoissa. Älä kuitenkaan pakota ketään jatkajaksi vaan myy metsätila ennemmin pois.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2024.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
