
”Jos haluamme kehittää yhteismetsiä sijoituskohteina niin ulkopuolisten pitäisi saada sama taloudellinen tieto kuin sisäpiirinkin”, totesi Haapaveden Yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja Markku Anttila Suomen Yhteismetsäpäivillä Tampereella.
Tämän vuoden alussa Suomessa oli 549 yhteismetsää, joiden yhteispinta-ala oli noin 756 000 hehtaaria. Lisäksi yhteismetsien osakaskuntien omistuksessa on lähes 64 000 hehtaaria liittämättömiä kiinteistöjä.
Anttila jatkoi kysymällä, kuka uskaltaa ja osaa ostaa yhteismetsäosuuden? Hän myös vastasi itse, että kaupat uskaltaa tehdä yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja lähipiireineen samoin kuin hoitokunnan jäsenet ja osakkaat niin ikään lähipiireineen. Sen sijaan ulkopuolisilla uskallus saattaa loppua, koska tietoa yhteismetsistä on hyvin vähän tarjolla.
Anttilan mukaan yhteismetsän pitäisi julkaista kotisivuillaan vuosikertomukset, tilinpäätökset, näkymät ja osuuskohtaiset tiedot esimerkiksi kymmenen vuoden ajalta samoin kuin toteutuneet ei-sukulaiskauppojen kauppahinnat osuuksittain.
Miksi tämä olisi tärkeää?
Näin ulkopuolisetkin voisivat luoda oikean ja riittävän kuvan yhteismetsästä. Se tarjoaisi mahdollisuuden vertailuun.
Anttilan mukaan osakkaan pitää voida tarvittaessa muuttaa osuus rahaksi hyvään hintaan alhaisilla vaihtokustannuksilla. Tällöin tarvittaisiin markkinahintaa, eikä yhteismetsän itsensä laskemaa hallinnollista hintaa.
”Ilman markkinahintaa ollaan tilanteessa, että jollain on parempaa tietoa kuin toisella. Todellinen arvo voi olla vaikka kaksin- tai kolminkertainen. Sekin hieman ihmetyttää, miten pankit voivat hyväksyä vakuudeksi sellaisia omaisuuseriä, joilla ei ole oikeita markkinoita.”
Anttilan mukaan yhteismetsä voisi olla selkeästi parempi sijoitusvaihtoehto kuin metsärahastot, jos yhteismetsät kiinnittäisivät huomiota osuuden arvoon markkinoilla.
”Metsänomistuksen rakennusmuutos on merkittävä 10–20 vuoden kuluttua.” Markku Anttila
Haapaveden Yhteismetsä on perustettu 2016. Se alkoi 500 hehtaarista ja helmikuun lopussa tänä vuonna sen pinta-ala on 2 937 hehtaaria. Osakkaita on 62. Viime vuodelta kassa aikoo jakaa ylijäämää osakkaille 139 888 euroa. Se on 600 euroa osuudelta.
Haapaveden Yhteismetsällä on kuusi erillistä vuokrasopimusta alueiden vuokraamiseksi tuulivoimapuistoiksi. Ensimmäinen projekti voi toteutua lähimmän kahden kuukauden aikana, jos valitukset eivät kaada hanketta.
”Jos tämä toteutuu, niin se toisi yli 100 000 euroa jaettavaa lisää. Projektit yhteensä voivat jopa voi kaksi- tai kolminkertaistaa arvomme.”
Anttilan mukaan yhteismetsä ei juuri nyt ota uusia osakkaita, koska arvonmääritys voi heittää merkittävästi tuulivoimasopimusten toteutumisen tai toteutumattomuuden takia. Sen sijaan pidemmällä sihdillä uusia osakkaita ollaan valmiita ottamaan.
”Metsänomistuksen rakennusmuutos on merkittävä 10–20 vuoden kuluttua. Silloin uusia osakkaita varmasti tulee ja meidän pitää silloin olla myös valmis ostamaan metsää.”
Yhteismetsäpäivillä puhunut Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen totesi, että noin puolet tuulivoimapuistoja varten solmituista maankäyttösopimuksista toteutuu. Haapaveden tapauksessa se tarkoittaisi siis kolmen tuulivoimapuiston rakentumista.
Tuulimyllyjen perässä teollisen mittakaavan aurinkopuistot alkavat yleistyä vähitellen myös Suomessa. Projektijohtaja Arto Hirvonen Neoenilta kertoo, että hyvä aurinkovoima-alue on suuri ja tasainen minimissään 70 hehtaarin alue, joka sijaitsee lähellä sähköverkkoa. Neoen Renewables Finland Oy on ranskalaisen Neoen-konsernin suomalainen tytäryhtiö.
Hirvosen mukaan yhtiölle tarjotaan alueita, mutta enemmänkin voisi tulla.
”Pelto olisi parhaista alueista, koska siihen pääsisi suoraan perustamaan puiston. Peltoihin liittyy paljon kuitenkin muita arvoja, kuten ajatus ruokatuotannosta”, Hirvonen sanoo.
Julkisessa keskustelussa yhdeksi aurinkopuistojen vaihtoehdoksi ovat nousseet turvetuotannosta poistuneet suoalueet, mutta Hirvosen mukaan ne ovat haastavia.
”Niillä lentää paljon pölyä ja perustamiskustannukset voivat olla hyvin korkeita sen mukaan paljon turvetta on vielä jäljellä.”
Hirvonen ei halua puhua tarkoista aurinkopuistojen maanvuokrasopimusten hehtaarihinnoista, mutta toteaa puistosta tulevan vuokratulon ylittävän viljelystä saatavan tuoton.
Kaksipäiväisille yhteismetsäpäiville osallistui noin 300 henkilöä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
