• Maa- ja metsätalousvaliokunta aikoo esittää Ruotsin mallia suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen jatkamiseksi

    Maa- ja metsätalousvaliokunta tulee myöhemmin esittämään vähimmäismäärää kullekin suurpedolle kannanhoidollisen metsästyksen turvaamiseksi.
    Hallitusohjelman mukaan suurpetopolitiikkaa on hoidettava tavalla, joka huomioi myös sosiaalisen kestokyvyn.
    Hallitusohjelman mukaan suurpetopolitiikkaa on hoidettava tavalla, joka huomioi myös sosiaalisen kestokyvyn. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    9.11.202315:05
    Eija Vallinheimo

    Maa- ja metsätalousvaliokunta on antanut tänään antanut lausunnon vuoden 2024 talousarvioesityksestä ja julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027. Lausuntoon on erikseen kirjattu, että valiokunta tulee myöhemmin esittämään vähimmäismäärän kullekin suurpedolle kannanhoidollisen metsästyksen turvaamiseksi.

    Suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen perusta on Ruotsissa tehty vastaavalla tavalla. Siellä on päätetty kullekin suurpedolle säilytettävän suurpetokannan alaraja. Myös Ruotsissa poikkeusluvista voi yhä valittaa, mutta oikeuslaitos on siellä todennut, että luvat ovat perusteltuja.

    Metsästäjäliiton mukaan Ruotsissa suurpetojen kannanhoidollinen metsästys onnistuu sekä Ruotsin korkeimman hallinto-oikeuden että EU-komission hyväksyminä.

    Luonnonsuojeluliitto Tapiola on Ruotsin mallista täysin eri mieltä.

    ”Olemme todenneet se argumentaatioltaan ja oikeuslähteistöltään hyvin heikoksi. Asiassa ei näin ollen ole perusteita ottaa mallia maasta, joka on rikkomusmenettelyssä kannanhoidollisesta metsästyksestä”, Luonnonsuojeluliitto Tapiolan varapuheenjohtaja Reija Laurila sanoo.

    ”Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu ja Suomen korkeimman hallinto-oikeuden viisi ennakkopäätöstä asiaan liittyen sen sijaan edustavat vahvaa ja vakiintunutta oikeuskäytäntöä asiassa.”

    Maa- ja metsätalousvaliokunta perustelee kannanhoidollista metsästystä sillä, että suden aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseksi eri puolilla maata on rakennettu laajasti petoaitoja, minkä lisäksi kotieläimiä pyritään suojaamaan rajoittamalla niiden laidunnusta tai ulkonapitoa, lisäämällä valvontaa pihoilla ja eläinsuojien läheisyydessä sekä käyttämällä laumanvartijakoiria.

    Nämä keinot ovat valiokunnan mukaan kuitenkin riittämättömiä, eivätkä yksinään turvaa elinkeinon harjoittamista ja laidunnuksen jatkumista. Laidunnuksen ja eläinten ulkonapidon rajoittaminen aiheuttaa merkittäviä ongelmia sekä eläinten hyvinvoinnin että luonnonsuojelun näkökulmasta. Erityisesti perinnebiotooppien suojelu maataloudessa osana maatalouden ympäristöohjelmaa edellyttää käytännössä laidunnusta.

    Valiokunta korostaa, että kestävän suurpetopolitiikan tueksi tarvitaan tutkittua, ajantasaista ja avointa tietoa suurpetokantojen määristä ja reviireistä. Riittävän ja luotettavan tietopohjan varmistamiseksi muun ohella susilaskennat ja Luonnonvarakeskuksen DNA-näytteiden analysointi tulee turvata.

    Valiokunta näkee tärkeänä myös sen, että pihapiireissä liikkuvien ja vahinkoja sekä vaaraa aiheuttavien suurpetojen poistamisen tulee olla mahdollisimman joustavaa ja nopeaa.

    Lisää aiheesta
    • Suurpedot ovat EU:n luontodirektiivin tiukasti suojelemia lajeja.

      Erä | Miten tässä näin kävi? Luontojärjestöjen valitustehtailu ajoi suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen umpikujaan

      Tilaajalle
    • Metsästäjäliiton Jaakko Silpola toivoo Orpon hallitukselta pikaista lainsäädännön uudistamista, jotta suurpetojen ihmisarkuus saadaan metsästyksen avulla säilytettyä.

      Erä | Suurpetojen metsästykseen aukeaa marraskuisen synkkä näkymä – uhkaa lakata kokonaan, ellei tämä asia muutu

      Tilaajalle
    • Metsästys | Suurpetokantojen hallitsematon kasvu ei ole kenenkään etu ­–hallituksen on luotava lailliset edellytykset kannanhoidolle

    Artikkelin aiheet
    maa- ja metsätalousvaliokunta
    suurpedot
    kannanhoidollinen metsästys
    ruotsin malli
    luonnonsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle