
Hallinto-oikeudet ovat määränneet välipäätöksillään lähes kaikille Suomen riistakeskuksen myöntämille ilveksenpoikkeusluville toimeenpanokiellon. Ainoataan kahdesta Keski-Suomen riistakeskusalueelle ja yhdestä Satakunnan riistakeskusalueelle myönnetyistä luvista ei valitettu.
Päätökset tarkoittavat sitä, ettei lupia voida käyttää ennen kuin hallinto-oikeus on tutkinut luvista tehdyt valitukset tai toisin määrännyt.
Suomen riistakeskuksen metsästyskaudelle 2023–2024 myöntämistä ilvesluvista valitettiin kattavasti. Valituksissa haettiin samalla myös toimeenpanokieltoja.
Valitusoikeus perustuu metsästyslain 90 §:ään, jonka mukaan valitusoikeus on sellaisella rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen.
Suomen riistakeskus kertoo antavansa lausunnot kiireellisenä, jotta se osaltaan voisi edistää valitusten nopeaa käsittelyä hallinto-oikeuksissa. Hallinto-oikeudet antavat ratkaisunsa oman käsittelyaikataulunsa mukaisesti. Muualla kuin poronhoitoalueella ilveksen metsästys alkaisi 1. joulukuuta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
