

Wojciech Winiarski työskentelee Puolan metsänomistajajärjestössä yksityismetsien valvojana Szydłowiecin pikkukaupungissa Keski-Puolan eteläosassa.
”Puolassa metsäomistukset painottuvat erittäin voimakkaasti valtion metsiin. Vain noin 20 prosenttia kaikista metsistä on yksityisessä omistuksessa”, Winiarski kertoo.
Syy valtiovetoiseen metsäomistukseen löytyy Puolan sosialistisesta lähihistoriasta.
”Toisen maailmansodan jälkeen Puola oli kommunistinen valtio. Yksityisomistusta ei katsottu silloin hyvällä ja lähes kaikki metsät otettiin valtion haltuun.”
Myös Puolan metsäsektori pyörii voimakkaasti valtion metsien varassa.
”Valtion metsissä hakkuumäärät ovat huomattavasti korkeampia kuin yksityismetsissä. Rahaa siellä liikkuu moninkertaisesti enemmän.”
”Puolassa metsäomistukset painottuvat erittäin voimakkaasti valtion metsiin. Vain noin 20 prosenttia kaikista metsistä on yksityisessä omistuksessa.”
Itsekin metsää omistava Winiarski toivoo, että rakenteeltaan hajanaisen ja pirstoutuneen yksityismetsänomistajien joukon järjestäytymisastetta saataisiin tuntuvasti nostettua.
”Yksi Puolan metsänomistajajärjestöjen liiton päätavoitteista on rakentaa yksityismetsänomistajia yhdistäviä organisaatiorakenteita ja tukea metsäpeitteen lisäämiseen tähtääviä toimia Puolassa”, Winiarski summaa.
Liitto tukee asianmukaista ja kestävää metsänhoitoa, kouluttaa jäsenistölleen metsänkasvatusta, edistää kestävän kehityksen periaatteita ja osallistuu aktiivisesti metsänhoitoon ja yksityismetsiin liittyvään lainsäädäntötyöhön.

Liitossa on tällä hetkellä noin 2 100 jäsentä, jotka omistavat yhteensä hieman yli 7 900 hehtaaria metsää.
”Puolan yksityismetsät kattavat noin 1,78 miljoonaa hehtaaria ja niitä omistaa noin 1,7 miljoonaa yksityistä metsänomistajaa. Tämä tarkoittaa, että vain hyvin pieni osa Puolan yksityisistä metsänomistajista on tällä hetkellä heidän etujaan ajavien järjestöjen jäseniä.”
Puolan metsistä noin 80 prosenttia on valtion ja noin 20 prosenttia yksityisten metsänomistajien omistuksessa.
Yksityisten metsänomistajien joukko on hajanainen ja metsäpalstat keskimäärin hyvin pieniä. Yksityismetsänomistajien järjestäytymisaste on matala.
Tyypillinen puolalainen yksityismetsänomistaja on maanviljelijä. Kaupunkilaismetsänomistajien määrä on kuitenkin ollut viime vuosina kasvussa.
Valtaosa hakkuista ja puukaupasta tehdään valtion metsissä.
Winiarskin mukaan tyypillinen puolalainen yksityismetsänomistaja on maanviljelijä, jolla on hallussaan pieniä ja hajanaisia metsäpalstoja.
”Usein ne ovat kooltaan yhdestä kahteen hehtaariin suuruisia metsäalueita – ja monesti vielä tätäkin pienempiä.”
Wojciech Winiarski katsoo, että yksityismetsien pirstaloitunut omistusrakenne sekä monimutkainen lainsäädäntö metsäasioissa vaikeuttavat merkittävästi kestävän metsänhoidon toteutumista Puolassa.
”Yksityisten metsänomistajayhdistysten jäsenmäärän lisääminen Puolassa vaatii kuitenkin systeemisiä muutoksia. Mielestäni metsäneuvontapalveluiden ja tuen vahvistaminen yksityisille metsänomistajille on ratkaisevan tärkeää, mukaan lukien oikeudellisen, taloudellisen ja teknisen neuvonnan saatavuuden parantaminen”, Winiarski listaa.
Puolalaisen mukaan alalle tarvitaan myös parempia rahoitusvälineitä. Näitä olisivat esimerkiksi oikeudenmukainen korvaus luonnonsuojelutoimenpiteistä johtuvista rajoituksista sekä konkreettiset kannustimet kestävään metsänhoitoon.
”Maassamme puhutaan tällä hetkellä paljon ilmastonmuutoksesta, biodiversiteetistä ja kestävästä metsätaloudesta. Jäsenistössämme on mielenkiintoa myös metsien suojeluun, mikäli siitä on saatavissa järkevä taloudellinen korvaus”, Winiarski painottaa.
”Jäsenistössämme on mielenkiintoa myös metsien suojeluun, mutta siitä halutaan järkevä taloudellinen korvaus.”
Winiarski esittelee metsäpalstoja Szydłowiecin pikkukaupungin ulkopuolella. Tien toisella puolella on valtion metsää, jossa alaharvennukset ja metsänhoitotoimet on tehty ajallaan. Toisella puolella tietä on enemmän luonnontilainen yksityismetsäalue.
”Nykyinen hallitus harkitsee suurten metsäalueiden suojelemista. Mielestäni se on väärä tie. Ajattelen, että ylhäältä päin saneltava metsien pakkosuojelu on huono idea. Metsänomistajat pitävät keskimäärin hyvää huolta pienistä metsäpalstoistaan ja ne ovat usein virkistyskäytössä”, hän sanoo.
Valtion hallussa olevia suurempia ja yhtenäisempiä metsäalueita on huomattavasti helpompaa hyödyntää taloudellisesti.
Winiarski huomauttaa, että yksityismetsänomistajien joukkokin on moninainen sekä osittain muuttumassa.
”Viime vuosina on ollut havaittavissa kaupunkilaismetsänomistajien esiinmarssi. Tapaan säännöllisesti työssäni suurissa kaupungeissa, kuten Varsovassa ja Krakovassa asuvia ihmisiä, joilla on käytössään runsaasti rahaa. He ostavat monesti suurempia metsäalueita kerrallaan.”
”Viime vuosina on ollut havaittavissa kaupunkilaismetsänomistajien esiinmarssi.”
Winiarski arvioi, että lainsäädännön yksinkertaistaminen sekä läpinäkyvyyden lisääminen metsäpuolella voisivat merkittävästi parantaa yksityisten metsänomistajien luottamusta julkisiin instituutioihin.
”Yhtä tärkeää on aktiivinen tuki metsänomistajayhdistysten kehittämiselle, metsäalan koulutuksen laadusta huolehtiminen sekä yksityisten metsänomistajien julkisuuskuvan parantaminen vastuullisina toimijoina ja luonnonsuojelijoina.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
