• Tutkimus: Tietynlainen metsänhoito vähentää maastopalon riskiä

    Esimerkiksi ojituksen välttäminen voi pienentää metsäpalon riskiä.
    Tietyin metsänhoidon keinoin on mahdollista hillitä maastopalon leviämistä, selvisi tutkimuksessa.
    Tietyin metsänhoidon keinoin on mahdollista hillitä maastopalon leviämistä, selvisi tutkimuksessa. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsänhoito
    17.8.202507:00
    Jukka Hämäläinen

    Metsämaiseman lohkominen entistä pienempiin metsäkuvioihin ja suurempi puulajikirjo voivat vähentää metsäpalojen leviämisriskiä. Myös ojituksen välttäminen on eduksi. Tämä ilmenee Ruotsin maatalousyliopiston (SLU) ja Suomen Luonnonvarakeskuksen tutkimuksesta.

    SLU:n ekologian laitoksen tutkija Yuval Zelnik kehitti kollegoineen mallin, jossa testattiin, miten erilaiset metsänhoitomenetelmät vaikuttavat palojen leviämiseen. Tarkasteltuja tekijöitä olivat metsäkuvioiden koko, puulajikirjo ja ojitus.

    ”Kaikki kolme toimenpidettä vaikuttivat palojen leviämiseen, mutta suurin vaikutus oli metsäkuvioiden koolla”, Zelnik kertoo Lantbrukets Affärstidingissä (ATL).

    Kun metsäkuvioiden koko pienennettiin kymmenestä hehtaarista yhteen, palojen laajuus väheni jopa 90 prosenttia. Lisäksi palojen leviäminen väheni selvästi, kun lehtipuita, kuten koivua, sekoitettiin havupuiden joukkoon. Myös ojituksen välttäminen oli tehokasta, sillä kosteammat metsäalueet muodostavat huonommin palavia vyöhykkeitä.

    Metsäpalojen ennustetaan lisääntyvän ilmastonmuutoksen ja ihmistoiminnan lisääntymisen vuoksi. Pohjois-Euroopassa tämä näkyisi erityisen selvästi, sillä lämpötilan uskotaan nousevan alueella tuplasti nopeammin kuin muualla maailmassa.

    Koko tutkimus on julkaistu Ecological Modelling -tiedelehdessä.

    ATL: Skogsbruket kan minska risken för stora bränder i skogen

    Lisää aiheesta
    • Kanadan maastopalot värjäsivät alkukesällä iltataivaan oranssiksi Suomessakin.

      Ympäristö | Kanadassa palanut Itä-Suomen kokoinen alue, Etelä-Euroopan palot vaatineet kuolonuhreja

    • Maastoa on palanut Ranskassa jo alue, joka on puolitoista kertaa Pariisin kokoinen.

      Metsä | Ranskan massiivinen maastopalo on saatu hallintaan

    • Ilmakuvaa Savukosken maastopaloista keskiviikolta 23.7.2025.

      Yhteiskunta | Metsähallitus: Järki käteen tulen teossa ‒ Lapin maastopalot jatkuvat, rutikuiva maa edelleen syttymisherkkää

    • Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä.

      Metsänhoito | Ilmasto oikuttelee, joten metsätuhoihin varautuminen on entistä tärkeämpää

    Artikkelin aiheet
    metsänhoito
    maastopalot
    ilmastonmuutos
    tutkimus
    ekologinen mallinnus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla