• ”Kun en minä siitä metsästä mitään ymmärrä” – kiinteistönvälittäjä avaa taustoja metsätilakaupan kiihtymisen syistä

    Pitkään suvun hallussa olleen metsän myynti voi aiheuttaa monenlaisia tunteita: esimerkiksi surua ja häpeää mutta myös helpotusta.
    Tilaajalle
    Monesti tilakauppoja suunnitellessa nousee esille, että esimerkiksi sisarusparvi kokee metsänhoidon vieraaksi, kun isä on aina hoitanut kaiken.
    Monesti tilakauppoja suunnitellessa nousee esille, että esimerkiksi sisarusparvi kokee metsänhoidon vieraaksi, kun isä on aina hoitanut kaiken. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Talous
    6.1.202606:00
    Suvi Jylhänlehto

    Metsäkiinteistöjen tarjonta oli viime vuonna ennätyksellisen vilkasta.

    Kiinteistönvälittäjä Arto Taskinen Metsätilat.fi:stä tekee metsätilakauppoja Nivalan, Haapajärven ja Pyhäjärven seudulla Pohjois-Pohjanmaalla. Hän kertoo, että yleisin syy metsän myynnille on se, että myyjä tarvitsee pääomia johonkin muuhun, esimerkiksi asunnon ostoon.

    ”Vaikka neuvontaorganisaatio toimii ja palveluita saa, niin edelleen sitkeässä elää myös asenne, että kun en minä siitä metsästä mitään ymmärrä enkä osaa itse mitään tehdä”, Taskinen kuvailee.

    Monesti tilakauppoja suunnitellessa nousee esille, että esimerkiksi sisarusparvi kokee metsänhoidon vieraaksi, kun ”isä tai vaari on aina kaikki hoitanut”.

    Aivan kuten kryptovaluutat voivat olla toiselle vieras asia, niin yhtä lailla metsäomaisuuden hoito toiselle, Taskinen vertaa.

    Hänen mukaansa neuvonnassa keskustellaan metsän tuotto-odotuksista ja osa myyntiä harkinneista saattaa jäädä pohtimaan, kiinnostaisiko metsä sijoituskohteena sittenkin.

    ”Varsinkin rakennukset, joista myyjä haluaa jotain kauppahintaa, heikentävät radikaalisti realisoinnin mahdollisuutta.”

    Arto Taskinen

    Hyvä asia on, että metsätilamarkkinat toimivat. Halutessaan metsästä kyllä pääsee eroon. Esimerkiksi syrjässä sijaitsevan omakotitalon vaihtaminen rahaksi voi olla vaikeampaa.

    Taskisen mukaan metsätila voi olla hankalampi myydä, jos sen mukana tulee rakennuksia. Vaikka rakennuksista ei erikseen pyydetä mitään, niistä tulee kuluja, jotka voivat karkottaa ostajia.

    ”Varsinkin rakennukset, joista myyjä haluaa jotain kauppahintaa, heikentävät radikaalisti realisoinnin mahdollisuutta”, Taskinen toteaa. Yleensä rakennukset sijaitsevat sellaisella alueella, jossa kiinteistökauppa on muutenkin vaisua tai jopa olematonta.

    Pitkään suvun hallussa olleen metsän myynti voi aiheuttaa monenlaisia tunteita: esimerkiksi surua ja häpeää mutta myös helpotusta.

    Taskisen mukaan myyjät eivät yleensä näytä tunteitaan toimistolla.

    ”Varmaan se tunnetyö tehdään kotona”, hän sanoo.

    JUTTUA MUOKATTU 9.1.2026: Vaihdettu ilmauksen ”tänä vuonna” tilalle viime vuonna. Metsäkiinteistöjen tarjonta oli siis ennätyksellisen vilkasta vuonna 2025.

    Lisää aiheesta
    • Myyntiin tulleita kohteita on paljon erityisesti Etelä- ja Väli-Suomessa.

      Talous | Kiinnostaako metsän osto? Erityisesti pieniä metsätiloja on tullut runsaasti myyntiin

    • Yksittäisen metsätilan hintaan vaikuttaa se, millaista puustoa sillä kasvaa.

      Talous | Metsätilojen hinnoissa reipasta nousua, mutta ei kaikkialla – katso maakuntasi tilanne

      Tilaajalle
    • Myytävien metsätilojen kauppaan kuuluu usein vanhoja rakennuksia. Niistä saattaa koitua myöhemmin kuluja, joita ei ostohetkellä ollut tiedossa.

      Metsänhoito | Rakennus metsätilan kylkiäisenä? Vältä kalliit yllätykset ja selvitä nämä asiat, ennen kuin teet tarjousta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsätilakauppa
    kiinteistönvälittäjä
    Aarre
    Metsät
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio