Metsätilakauppaa käydään nyt vilkkaasti. Yli kymmenen hehtaarin metsätiloja on Manner-Suomessa myyty tämän vuoden tammi–elokuussa 1 251 kappaletta eli 11,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana.
Luvussa ovat mukana vain edustavat kaupat eli siihen eivät sisälly esimerkiksi sukulaisten väliset kaupat.
Metsätiloista käytiin kauppaa koko maan keskiarvolla tarkastellen 4 833 euron hehtaarihinnalla, jossa nousua viime vuoden tammi–elokuuhun on 6,5 prosenttia.
Kalleinta hehtaarihintaa 8 262 euroa maksettiin Kanta-Hämeessä. Seuraavaksi korkeimmat hinnat maksettiin Etelä-Karjalassa, Satakunnassa ja Uudellamaalla.
Jyrkimmät nousut hinnoissa nähtiin Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla, reilut 38 prosenttia. Hehtaarihinnoissa ovat mukana sekä metsämaa että puusto.
Alalla arvioidaan, että kauppaa on pitänyt käynnissä hyvä puun hinta, joka heijastuu metsätilojen arvoon. Vaikka puun hinnat ovat viime kuukausina laskeneet, vuoden keskihinnat ovat edelleen historiallisen korkeita. Niin myyjät kuin ostajat ovat olleet aktiivisia.
”Kyllähän tiloja on tullut hyvin myyntiin. Metsäkiinteistömarkkina on aktiivinen, mutta toisaalta niinhän se yleensäkin on”, sanoo Suomen Sijoitusmetsät oy:n yrittäjä Mika Venho.
Hän vertaa metsätilakauppaa asuntomarkkinaan, jossa kauppaa käydään jatkuvasti.
Samaa sanoo Länsi-Suomen Metsätilat oy LKV:n toimitusjohtaja Jukka Pusa.
”Puun hinnat ovat edelleen ennätystasolla verrattuna siihen, missä metsän hinta on koskaan ollut. Hinnan nousun katkeaminen selittää tarjonnan kasvua”, hän sanoo.
”Koko vuosi on ollut hyvin vilkas. Pääsimme juuri selkeään ennätykseen. Kun perinteisesti myynnissä on ollut yhtäaikaisesti 70–80 maa- ja metsätilakohdetta, nyt niitä on 112. Kohteista ylivoimainen enemmistö on metsätiloja.”
Länsi-Suomessa tilakaupoilla liikkuu Pusan mukaan kaikentyyppisiä ostajia.
”Meillä yksityinen metsänomistus on niin laajaa, että tiloilla käydään aina kauppaa. Ihmisillä on aikansa omistaa metsää ja aikansa myydä. Maaseudun kiinteistöjen omistajien ikärakenne näkyy markkinoiden vilkastumisena.”
Yksi ostajaryhmä on kuitenkin suuressa määrin vetäytynyt metsäkiinteistöjen markkinoilta – ulkomaiset rahastot. Venho sanoo, että ammattimaisten ostajien, joilla hän tarkoittaa etupäässä rahastoja, osuus on laskenut 60 prosentin huipusta 20:een.
”Metsätilamarkkina on kotimaistunut ja yksityistynyt”, hän luonnehtii.
Tiluksiaan laajentamaan pyrkiville yksityismetsänomistajille muutos tietää helpotusta.
”Suomen metsätilamarkkina on kohtuullisen pieni. Jos joku ulkomainen toimija tulee tänne vaikka 50 miljoonalla, markkina kääntyy heti toiseen asentoon. Yksityiset tekivät monta vuotta tarjouksia metsäarvioiden pohjalta eivätkä pystyneet ostamaan. Nyt yksityiset kokevat, että metsätilat ovat aiempaa edullisempia, vaikkei se olekaan koko totuus”, Venho sanoo.
Metsätilojen ostajina on edelleen kotimaisia rahastoja ja yksi ulkomaalaisten sijoittajien ryhmä: ranskalaiset. Heidät mainitsee sekä Pusa että Venho. Tarkkaa tietoa ranskalaisten kiinnostuksen syistä ei ole.
”Koko vuosi on ollut hyvin vilkas. Pääsimme juuri selkeään ennätykseen.”
Metsätilojen hinnat ovat viime vuosina vaihdelleet.
”Ensin hinnat pysyivät kolme vuotta paikallaan. Kun siihen osui inflaatio, reaalihinnat laskivat. Vuodesta 2024 hinnat nousivat maltillisesti, kunnes tänä kesänä nousu pysähtyi”, Pusa kuvailee.
Lisääntyneestä tilakaupasta huolimatta markkinoille on Pusan mukaan hiipinyt varovaisuutta. Yhtenä osasyynä tähän hän pitää pankkien tiukentunutta lainapolitiikkaa, jota on julkisuudessa arvosteltu asuntokauppojen yhteydessä.
Venho huomauttaa, että ajan mittaan metsätilamarkkina ei olisi kestänyt jatkuvaa hintatason nousua.
”Ammattilaiset miettivät tuottovaateita. Hintatason takana ei ole muuta kuin puun hinta ja ostajien tuottovaade. Jos puun hinta ei nouse samaa tahtia kuin tilojen hinnat, tuottovaadetta jouduttaisiin laskemaan.”
Tilojen hintaa määrittelee sillä kasvavan puuston määrä. Yksittäisiä tilakauppoja ei siten voi vertailla keskenään, mutta erot tasoittuvat, kun kauppojen määrä on suuri.
Yksittäin tilojen hinta voi vaihdella myös muista syistä kuin puuston määrästä johtuen. Venhon mukaan ammattimaiset ostajat suosivat keskimääräistä isompia tiloja, mikä näkyy niiden korkeampina hehtaarihintoina.
Pusa kertoo, että jonkin tilan hinta voi nousta suhteellisesti korkeaksi, jos vaikka rajanaapuri haluaa ostaa sen. Myös hyviä tieyhteyksiä arvostetaan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
