
MT teki lukijoilleen verkkokyselyn, jossa tiedusteltiin, kuinka suuren metsätilan hoitotyöt pystyy tekemään itse. Kyselyyn vastasi 1 090 metsänomistajaa, joista reilut 60 prosenttia on sitä mieltä, että isonkin metsätilan kevyemmät työt istutuksesta taimikonhoitoon ja raivaukseen onnistuvat omin voimin.
Noin 31 prosentin mielestä metsätyöt ehtii tehdä 50–100 hehtaarin tilalla ja 30 prosenttia vastasi, että onnistuu se yli sadankin hehtaarin tilalla.
Joka viidennen mielestä 21–50 hehtaaria on sopivan kokoinen tila hoidettavaksi. Joka kymmenes asetti rajan 11–20 hehtaariin ja seitsemälle prosentille riitti 1–10 hehtaaria.
Kyselyn tulos on suuntaa antava. Omatoimisuus metsänhoidossa riippuu monesta asiasta: kuinka paljon aikaa on käytettävissä, kuinka kaukana metsätila sijaitsee, salliiko terveys fyysisesti rasittavan työn ja niin edelleen.
”Pieni metsätilani on minulle ikään kuin puutarhani”, sanoo Eero Rintakallio, yksi vastaajista. Hän hoitaa 1–10 hehtaarin luokkaan kuuluvaa metsäänsä muutaman päivän vuodessa.
”Olisi hyvä, jos mahdollisimman monella suomalaisella perheellä olisi omaa itse hoidettavaa metsää 5–20 hehtaaria”, Rintakallio ajattelee.
Harry Ollqvistin mielestä 51–100 hehtaarin tilukset ovat omatoimisesti hoidettavissa. Hän työskentelee metsissään yli 25 päivää vuodessa. Hänestä on hienoa, kun joka päivä saa olla metsässä.
Samaan haarukkaan osuu nimetön vastaaja, joka viettää niin ikään yli 25 päivää metsätöissä.
”Olen sitä mieltä, että jos ei osaa tai pysty tekemään töitä metsässään, sitä on turha omistaakaan.”
Jyrki Laurikaisen mielestä 21–50 hehtaaria olisi periaatteessa sopiva tilakoko itse hoidettavaksi, mutta ikääntyminen sai hänet tekemään toisen ratkaisun.
”Olen kohta 64 vuotta. Luovutin 30 hehtaaria yhteismetsään. Omissa nimissä on vielä viisi hehtaaria. Sen jaksaa hoitaa tällä iällä.”
”Ei se tunnu oikein työltä. Metsä on ihana työmaa.” Virve Sallinen
Seppo Niemisen mielestä 10–20 hehtaaria on sopiva metsätila hoidettavaksi. Itse hän tekee taimikon ja nuoren metsän hoidot. Siihen kuluu kuudesta kymmeneen päivää vuodessa.
Nieminen kuuluu vähemmistöön, joka on kokenut pettymystä metsänhoidossa. Se liittyy alan asiantuntijoiden neuvoihin, jotka ovat hänestä usein ristiriitaisia – kuten metsään tehdyn aukon kanssa kävi.
”Vanhaa kuusikkoa hakatessa ilmeni toukkavaurioita. Yksi sanoi, ettei kuusia voi enää istuttaa. Toisen mielestä koivikko–männikköä ei voi istuttaa hirvien takia. Mietin lehtikuusta, mutta siitäkin osa sanoi, ettei kannata. Mitä sitten pitäisi tehdä”, Nieminen hämmästelee.
”UPM:n kanssa päädyimme lopulta siihen, että järkevin on sekametsä.”
Yhden vastaajan mielestä 21–50 hehtaaria on sopiva määrä, mutta pettymyksiä on tuonut ajanpuute.
Virve Sallinen omistaa miehensä kanssa yli 200 hehtaaria metsiä, joiden useimmat työt he hoitavat.
”Ei se tunnu oikein työltä. Kun on raivannut taimikon, sitä on ilo katsoa ja kuvata muistiin. Metsä on ihana työmaa”, hän suitsuttaa.
Sallisen perhe tekee metsätöitä jota kuinkin päätoimisesti. Lapsetkin ovat metsäalalla. Virve ja hänen miehensä ovat eläkkeellä, mutta veri vetää metsään.
”Ostimme päätilan nuorina. Suoritimme metsänomistajan metsätaloustutkinnot jo 1980-luvulla. Olen myös kiertänyt paljon metsätaitokilpailuja, joissa oppii, mitä metsässä pitää tehdä.”
Sallista harmittaa niiden puolesta, jotka antavat metsätyöt muiden hoidettavaksi.
”Metsäyrittäjä voi saada niin paljon enemmän omalta tilaltaan. Ettei vain panna nimeä paperiin, että toinen hoitaa. Itse tekemällä tai olemalla ainakin mukana, kun metsäkone tulee palstalle ja kertomalla omat toiveensa metsän hoidosta voi hyötyä paljon.
Metsätöiltä Salliselle ei juurikaan jää aikaa harrastuksille. Mitä nyt talven pimeimpinä päivinä kirjojen lukemiselle.
”Joskus sunnuntaina voi lähteä hiihtämään, mutta silloinkin poikkeaa helposti jollekin kuviolle ja huomaa, että tännehän on kiire tulla töihin”, hän nauraa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
