Nämä tulevaisuuden metsäriskit mietityttävät sijoittajaa

Innostuneessa puheessa vilahtelevat sanat lannoitus, hyvä taimiaines, hoitorästit, jatkuva kasvatus, maaperän hiilinielut. Oululaisesta Hannu Huuskosesta tuli metsänomistaja vasta viime vuoden lopulla, mutta kaikesta päätellen hän on hyvin perillä metsänhoidosta ja ajankohtaisesta metsäkeskustelusta.

Runsaasti varttunutta puustoa kasvavalla tilalla on jo tehty ensimmäiset hakkuut sen jälkeen, kun Huuskosesta tuli metsänomistaja. Edessä on istutusta, raivausta ja ainakin uuden laavun rakentaminen metson soidinpaikalle. Mielessä on jo pyörinyt metsäomaisuuden kasvattaminenkin, jos lähialuilla tulee metsää myyntiin.

Kuinka ihmeessä sijoituspankkiirina uraa tehneestä kaupunkilaisesta kuoriutui pienmetsänomistaja Savoon?

Kipinä syttyi kymmenen vuotta sitten. Huuskonen aloitti sijoittajille konsulttipalveluita tarjoavana yrittäjänä, ja yrityksessä tuli tarve ymmärtää metsää sijoituskohteena metsänomistajuutta, yhteismetsiä ja metsärahastoja vertaillen.

Työhön palkattiin asiantuntija, mutta samalla Huuskonen alkoi tutustua aihepiiriin syvällisemmin.

”En ollut aiemmin metsästä ja metsäsijoittamisesta juurikaan ymmärtänyt, mutta kiinnostuin siitä enemmän. Kuten muissakin reaalisijoituskohteissa, myös metsäsijoittajan työkalupakissahan pitäisi olla kaikki vaihtoehdot tarjolla”, Huuskonen selittää.

Kun sukutilan kuolinpesän metsien myynti tuli ajankohtaiseksi, Huuskonen päätti sijoittaa metsään itsekin.

Oikeastaan siemen metsäasioista kiinnostumiseen oli kylvetty jo paljon aikaisemmin. Huuskonen oli jo lapsena innostunut metsästyksestä ja kalastuksesta. Perhe vieraili usein sukutilaa Savossa viljelevien setien luona, ja Huuskonen muistaa olleensa mukana istuttamassa ja raivaamassa metsää.

”Muistan, että oli joskus itikoita ja kuuma, mutta se oli silti sellaista kivaa vastapainoa kaupunkielämälle”, hän kuvailee.

”Minulla oli myös sellainen tahtotila aina näyttää, että vaikkapa istutan enemmän kuin setäni.”

Hannu Huuskonen teki ensimmäiset puukauppansa alkuvuodesta. Tarjousten vertaileminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Kuva: Timo Heikkala

Huuskonen on katsonut työssään metsää aiemmin ylätasolta, sijoituskohteena. Oma metsätila on tuonut sävyjä metsäsuhteeseen. Metsä ei ole ainoastaan rahaa, vaan myös harrastuspaikka, luontoelämysten lähde ja sukupolvien ketjun jatkamista.

”Mieleen on jäänyt, kun isä ampui 1980-luvun lopulla taimikossa kanahaukan, joka ei silloin vielä ollut rauhoitettu. Se on jäänyt jotenkin ylväänä tapahtumana mieleeni. Nyt se sama taimikko on 50-vuotiasta, erittäin hyvin kasvavaa metsää, jonka olen aikanaan itse raivannut. Nyt siellä on jo ensiharvennukset tehty.”

Oppimista riittää jatkuvasti. Esimerkiksi ensimmäiset omat puukaupat vuoden alussa opettivat, kuinka koukeroista puukauppatarjousten vertaileminen on. Hinnoittelumekanismiin on pitänyt perehtyä paljon.

”Luulin, että kaupassa käytetään eksakteja kantohintoja myös hintatakuumekanismien osalta, mutta metsäyhtiöt tarjoavat takuuhintoja, joihin tehdään läpinäkymättömästi tehtyjä laskelmia”, Huuskonen ihmettelee.

Silti hän näkee metsänomistajuudessa myönteistä sijoittajan näkökulmasta.

”Setäni sanoi aina, että metsä on huono sijoitus, jossa kustannukset vievät kaiken tuoton, mutta ei se ihan niinkään ole.”

Metsä on perinteisesti hyvä inflaatiosuoja. Siitä aikanaan saatava tuotto on hyvin ennustettavissa, Huuskonen luettelee. Hän uskoo koko biotuoteteollisuuden tulevaisuuteen.

”Mitä enemmän teknologia kehittyy, sitä enemmän puulle on käyttökohteita. On se sitten haketta tai laatutukkia, niin uskon, että hinnoitteluyhtälökin paranee. Sitten on vielä muita potentiaalisia arvonlähteitä, kuten tuulivoima ja hiilensidontamarkkinat.”

Esimerkiksi ulkomaisten sahojen tulon Suomeen hän näkee myönteisenä merkkinä kilpailusta, joka voi nostaa puun hintaa.

Aikanaan ovi- ja ikkunatehtaan hallituksessa työskennellessään Huuskonen ihmetteli, miksi puumaana tunnetusta Suomesta ei saanut ostettua riittäviä määriä laatukriteerit täyttävää puuta.

Sellaiselle puulle ei ollut Suomessa kysyntää teollisessa valmistuksessa. Tämänkin Huuskonen uskoo muuttuvan.

”Ainakin runkohinnoitteluun ja puun laatuun tullaan jatkossa laittamaan entistä enemmän huomiota. Sellainen mielikuva on itselleni syntynyt.”

Metsään sijoittamisessa on myös riskejä, mutta Hannu Huuskonen uskoo, että suomalaisella puulla riittää kysyntää. Kuva: Timo Heikkala

Sijoituksen riskejäkin Huuskonen on tietysti tottunut pohtimaan. Millaista sääntelyä metsän käyttöön voi tulevaisuudessa kohdistua, kasvaako regulaatio? Tai alkaako taloudellisen ahdingon kanssa kamppaileva valtio kiinnostua uudelleen kiinteistöjen verotuksesta? Voiko pinta-alaverotus palata koskemaan metsiä?

Tuholaisriski ja myrskytuhojen mahdollisuus lisääntyvät ilman muuta ilmastonmuutoksen edetessä. Toisaalta metsät Suomessa saattavat olla moneen muuhun maahan verrattuna paremmassa asemassa niiden suhteen, Huuskonen pohtii.

Eniten tuore metsänomistaja kuitenkin kantaa huolta siitä, miten ymmärrystä luonnosta saadaan periytettyä seuraavalle sukupolvelle, joka on edellistä vieraantuneempi luonnosta.

Huuskosella itsellään on kolme kaupungissa kasvanutta tytärtä, joille hän haluaisi tarjota mahdollisuuden kiintyä metsiin.

”Jos minullekin oli metsässä joskus vähän liikaa hyttysiä, niin tuntuu, että nykylapset ovat vielä herkempiä näille ilmiöille”, Huuskonen sanoo ja naurahtaa.

Hänelle sijoittaminen metsään antaa onnistumisen kokemuksia eri tavalla kuin sijoittaminen johonkin muuhun; se on paitsi taloudellisesti perusteltua, myös hyvin konkreettista.

”Toivottavasti omat lapsetkin saavat opiskella tätä ja tulla metsänhoitoon mukaan. Ja tietysti myös niin, että ne jäisivät heille, ja heillä olisi siellä tukikohta, jota hyödyntää.”