
Moneen myynnissä olevaan metsätilaan kuuluu kylkiäisenä vanha rakennus. Vanhoja asuinpaikkoja tai purkukuntoisia mummonmökkejä on noin viidesosassa myytävistä kohteista, arvioi Pohjois-Suomessa metsätiloja myyvä kiinteistövälittäjä Kari Peltokorpi.
Jollekin esimerkiksi taukotuvaksi soveltuva rakennus voi olla houkutin ostaa kohde, mutta yleensä sellainen ennemmin hidastaa kauppaa ja voi osoittautua tietämättömälle riesaksi.
”On selvää, että niillä ei saa arvoa tilalle. Harvoin niistä on hyötyä tai iloa kellekään”, Peltokorpi sanoo.
Rakennus voi tuoda mukanaan kiinteistöveroja tai muita maksuja. Sellaiset pitää Peltokorven mukaan selvittää aina ennen kauppaa. Myös rakennukseen liittyvä sähkö- tai vesiliittymä voi tulla ostajalle yllätyksenä, jos niistä ei ole etukäteen tietoa.
Joskus tilalla sijaitsevasta rakennuksesta on jäänyt rakennuslupa hakematta tai postiluukkuun kolahtaa myöhemmin epämieluisia kirjeitä.
”Joskus voi olla maksamattomia laskujakin. Ihmisillä on niin monenlaisia elämäntilanteita”, Peltokorpi huomauttaa.
Siksi kauppakirjaan on tärkeä merkitä selvästi, että kukin osapuoli vastaa laskuista omistusajaltaan.
”Jos niitä ei ole kirjattu, pahimmassa tapauksessa maksamattomat laskut siirtyvät ostajalle, jos asiat riitautetaan.”
”Joskus voi olla maksamattomia laskujakin. Ihmisillä on niin monenlaisia elämäntilanteita.”
Joskus asumisen vuosien takaiset jäljet tulevat yllätyksenä. Pihapiirissä tai siihen kuuluvassa metsässä voi olla vanhoja autonraatoja tai maaperä voi olla pilaantunut.
”Voi olla esimerkiksi öljysäiliö, jonka kuntoa ei ole selvitetty tai sen olemassa olosta ei ole tietoa, Peltokorpi sanoo.
Jos rakennus myydään purkukuntoisena, pitää yksilöidä, miksi se on purkukuntoinen ja mihin kauppahinta perustuu. Yleensä kirjataan, että kauppahinta sisältää purkukustannukset, niin niistä ei ainakaan voi jälkikäteen valittaa.
Peltokorvella on ollut myynnissä tapaus, jossa jouduttiin tekemään jälkikäteen mittauksia maaperän pilaantumista vanhalla, epävirallisella kaatopaikalla. Kohteelle oli vuosikymmeniä sitten tuotu erilaista jätettä. Tässä tapauksessa parhaan tarjouksen jättänyt ostaja vetäytyi kaupasta.
Peltokorpi muistuttaa, että myyjällä on kaupassa aina tiedonantovelvollisuus, välittäjällä tiedonanto- ja selonottovelvollisuus ja ostajalla selonottovelvollisuus. Mutta jos esimerkiksi perikunta myy metsää, jossa ei ole mahdollisesti koskaan edes käyty, yllätyksiä voi tulla.
”Jos kaupat tehdään vaikkapa talvella, niin kaikkea ei hoksaa. Ei tiedetä esimerkiksi, jos metsään on rahdattu romua ja jätettä tai siellä on vieraslajeja.”
Nykyään alueella kasvavista vieraslajeistakin pitäisi olla tietoa, Peltokorpi kertoo. Maanomistaja on velvollinen hävittämään ne pihapiiristään, mutta sitä ei usein muisteta ottaa huomioon kauppakirjassa.
”Metsiin on saatettu kuskata vaikka puutarhajätettä, jonka mukana on levinnyt ei-toivottuja kasveja.”
”Jos kaupat tehdään vaikkapa talvella, niin kaikkea ei hoksaa. Ei tiedetä esimerkiksi, jos metsään on rahdattu romua ja jätettä tai siellä on vieraslajeja.”
Jos mökki ei yleensä ole metsätilakaupassa houkutin, millaiset kohteet puolestaan löytävät ostajat nopeasti?
Peltokorven mukaan kaupaksi käyvät hinnaltaan tavallisten ostajien ulottuvissa olevat kohteet. Esimerkiksi 20 000–40 000 euron arvoiseen tilaan löytyy jo monelta ostajalta rahaa säästöstä. Myös kohteet, joista voi lähiaikoina saada hakkuutuloja, kiinnostavat ostajia.
Hoitamattomuuskin voi olla valtti.
”Sopivan hoitamaton voi olla hyvä asia, sillä moni haluaa metsän omaksi puuhapaikaksi tai harrastuskohteeksi, mistä saa ruumiinkulttuuria. Kun tykkää tehdä itse raivaussahalla ja samalla saa arvoa nostettua, kun panee metsää kuntoon”, Peltokorpi sanoo.
Tuulivoiman lisääntynyt rakentaminen on tuonut viime vuosina kiinnostavan kulman metsätilakauppaan. Jos alueelle on suunniteltu tuulivoimaloita, myyjällä voi Peltokorven mukaan olla suuria odotuksia kauppahinnalle. Rakentamispäätöksistä toteutuu kuitenkin vain pieni osa, joten ostajan näkökulmasta ne eivät ole arvokkaita.
”Ainoastaan rakennusluvan tultua voimaan voidaan katsoa, että tuulivoimasta tulee lisäarvoa kohteelle.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
