Simo Viljanen aloitti moottorisahojen keräämisen vuonna 1980. Keräilyn kirjo kasvoi, kun hän muutti kotikylällään väljempiin tiloihin vuonna 1997. Kuva: Markku Pulkkinen
Rankan työuran metsurina tehnyt Simo Viljanen alkoi keräillä sahoja 80-luvulla – nyt kaikki kodin tilat ovat täynnä museotavaraa, jonka määrää keräilijä ei itsekään tiedä
Hämeenlinnan Kuurilasta löytyy vanhojen moottorisahojen taivas. Simo Viljasen keräilymuseossa sahat ovat saaneet seurakseen myös lukuisia muita työkaluja.Tilaajalle
Lähes 600 moottorisahaa on aseteltu merkeittäin siisteihin riveihin useampaan eri vajaan. Kuva: Markku PulkkinenMetsätyökaluihin keskittynyt, vuosikymmenten kuluessa pikkuhiljaa rakentunut keräilymuseo sijaitsee Kuurilan kylässä, jonka nimen moni muistaa Suomen tuhoisimmasta rauhanajan junaturmasta vuodelta 1957.
Museon isäntä Simo Viljanen, 78, osti 1990-luvun lopulla paikan, jossa oli useita vanhoja rakennuksia.
”Siinä vaiheessa keräilyharrastukseni räjähti käsiin”, hän naurahtaa.
Raskaan työuransa metsurina Viljanen teki Kanta-Hämeen metsissä.
”Kun pääsin 15-vuotiaana kansalaiskoulusta, lähdin vesurihommiin paikalliseen kartanoon. Talvet sahasin justeerilla isäni kanssa.”
”Tein metsätöitä kartanoissa ja metsäfirmoissa. 1990-luvun lamassa jäin työttömäksi ja 2000-luvun alussa työkyvyttömyyseläkkeelle.”
Kullokilla käyntiin
Ensimmäisen, McCulloch-merkkisen moottorisahansa Viljanen hankki työkalukseen vuonna 1963.
”Se painoi 12 kiloa. Tärinänvaimennusta ja takapotkusuojaa ei ollut. Melukin oli hirveä. Kuulosuojaimet tulivat käyttöön vasta 1960-luvun lopulla.”
Sahojen keräämisen Viljanen aloitti vuonna 1980, koska hän halusi säilyttää vanhaa metsätyöhistoriaa.
”Yksi mies tuli kyselemään minulta vanhaa moottorisahaa mikroauton koneeksi. Siinä vaiheessa aloin miettiä, pitäisikö moottorisahoja ryhtyä pelastamaan, etteivät ne kaikki päädy muuhun käyttöön tai romutettaviksi.”
”Omat sahani menivät yleensä vaihdossa takaisin liikkeeseen, kun ostin uuden sahan. Ensimmäisen moottorisahani sain kuitenkin hankittua myöhemmin takaisin.”
Mopolla savotalle
Simo Viljasen keräilymuseosta löytyy myös melkoinen määrä perämoottoreita, mopoja ja puuvanteisia polkupyöriä. Osa mopoista on ollut käytössä hänellä itsellään.
”Kuljin alkuvaiheessa metsätyömaille ympäri vuoden mopolla. Ensimmäisen moponi ostin vuonna 1962.”
”Oli kamalaa lähteä ajamaan pakkasessa yli kymmenen kilometrin päähän työmaalle ja ehtoolla taas takaisin. Taukotupia ei ollut. Oli aika jäykkä olo, kun pääsin kotiin. Vasta vuonna 1976, kun olin jo melkein 30-vuotias, hankin ensimmäisen autoni.”
Vuosien mittaan sahat kevenivät, mutta työ oli silti ruumiillisesti raskasta. Työvuodet muistuttavat nyt olemassaolostaan.
”Kuulo on kehno. Selkä on leikattu kerran. Molempiin polviin ja toiseen lonkkaan on laitettu tekonivelet. Nyt odottelen toisen lonkan leikkausta”, kyynärsauvojen avulla rauhallisesti liikkuva Viljanen kertoo.
Simo Viljanen ja häntä keräilymuseon ylläpidossa auttava ystävä Hanna Koivula tarkastelevat vieraskirjan tuoreimpia kirjauksia. Keräilymuseoon tutustuu vuosittain muutamia kymmeniä vierailijoita. Kuva: Markku PulkkinenSuomalaisia saha-aarteita
Vanhat moottorisahat on aseteltu siisteihin riveihin punaisten vajojen hyllyille ja pöydille. Ensimmäisestä vajasta löytyy Viljasen suurin saha-aarre.
”Tämä yhden miehen Kita X1 -sähkösaha on valmistettu Valmetin lentokonetehtaalla Tampereella vuonna 1951. Valmistusnumero on yksi ja tämä on tiettävästi ainoa jäljellä oleva malli. Minulla on myös kahden miehen Kita-saha”, keräilijä esittelee.
”Ulkomaalaisista sahoista arvokkaimpana pidän englantilaista Danarm Tornado -sahaa 1950-luvun lopulta.”
Danarmin saamista kokoelmaansa Viljanen joutui odottamaan pitkään.
”Olin sopinut, että menen hakemaan sahan tamperelaisesta koneliikkeestä. Edellisenä viikonloppuna kauppias oli kuitenkin myynyt sahan joillain messuilla pois. Asia harmitti minua vietävästi.”
”Törmäsin samaan sahaan yli 20 vuotta myöhemmin ja sain ostettua sen silloin eräältä keräilijältä. Maksoin sahasta tuhat euroa.”
Kokoelman vanhin saha, saksalainen Dolmar, on vuodelta 1943. Sen Viljanen sai vaihtokaupassa luovuttaessaan vastineeksi suomalaisen Hyry Siniviiva -sahan.
Helsingissä valmistettiin Hyry-moottorisahoja 1950–1960-lukujen vaihteessa. Kuvan Hyry PS 90 on harvinaisuus. Hyry ei kuitenkaan pärjännyt kilpailussa ulkomaisten sahojen kanssa. Kuva: Markku Pulkkinen
Harmaa Jo-bu Tiger on kokoelman arvokkaimpia sahoja, sillä se on prototyyppi, josta ei löydy runkonumeroa eikä tyyppikilpeä. Kuva: Markku PulkkinenKymmeniä sahakeräilijöitä
Kokoelman vanhimpia moottorisahoja ei voi kevyiksi kehua, niitä on nostettava kaksin käsin. Monet vanhimmista sahoista ovat kahden sahurin sahoja. Teränä niissä on isohampainen justeeriterä.
Suomessa on puolisensataa aktiivista moottorisahojen keräilijää. He tapaavat tapahtumissa ja vierailevat toistensa luona. Tapaamisissa ostetaan, myydään ja vaihdetaan sahoja. Omassa kokoelmassa ollut saha saattaa tulla uudelleen vastaan vuosien päästä.
Simo Viljanen tavoitteena ei ole pitää kokoelmansa kaikkia sahoja toimintakunnossa. Hän saattaa ostaa myös toimimattoman sahan. Lähes 600 sahan pitäminen toimintakuntoisena olisikin aikamoinen urakka.
”Kun saan uuden sahan, tiputan tulpan reiästä vähän öljyä ja nykäisen sahaa, etteivät männänrenkaat jumahda kiinni. Jos saha on jo jumiutunut, se alentaa vähän hintaa. Osiensa puolesta museosahan pitäisi olla aina täydellinen.”
Molempiin suuntiin toimiva kuorimarauta on harvinainen työkalu. Kuva: Markku PulkkinenTalo täynnä tarinoita
Kun Viljasen keräilyharrastus roihahti täyteen vauhtiin, kotipaikan taloihin, vajoihin ja konesuojiin alkoi ilmestyä sahojen lisäksi muutakin metsätöihin liittyvää esineistöä.
Yhdessä vajassa kumisee peltisiä polttoaine- ja öljykanistereita. Niiden kylkiä koristavat öljy-yhtiöiden vuosikymmenten mittaan muuttuneet logot.
Leimakirveitä ja vesureita löytyy kymmenittäin. On myös metsureille jaettuja, kahvia, sokeria ja tupakkaa sisältäneitä Metsätyömaiden tehopakkauksia.
Erikoisin etiketein varustettuja limonadi- ja olutpulloja on pari hyllyllistä, samoin tyhjiä tupakka-askeja.
Viljasen keräilymuseosta löytyy myös sekatavarakauppaan, armeijaan, apteekkiin ja kouluun liittyvää esineistöä, matkaradioita, gramofoneja, kameroita, kirjoituskoneita, puhelimia ja jopa puhelinkeskuksia.
Montako esinettä keräilymuseossa mahtaa kaikkineen olla? Sitä museon omistaja ei itsekään tiedä, sillä esineistä ei ole kortistoa. Tavaroiden tarinat ovat ainoastaan Simo Viljasen päässä.
Kahvipurkkeja ja limonadipulloja on pari hyllyllistä. Kuva: Markku Pulkkinen
Museon esineistä ei ole kortistoa, joten kukaan ei tiedä, kuinka paljon tavaroita museossa on. Kuva: Markku PulkkinenSiirtopoikien leiri
Simo Viljasen asuinpaikka on jo itsessään eräänlainen museo. Tontilla sijaitsi sodan aikana siirtopoikien työpalveluleiri.
Siirtopojat olivat nuoria miehiä, jotka eivät syystä tai toisesta kelvanneet armeijaan. Monilla heistä oli rikostaustaa. Siirtopojat työskentelivät esimerkiksi metsätöissä, sahalla ja turvesoilla.
”Rakennuksista isoin oli sen verran huonossa kunnossa, että ajattelin heti, että siihen saa hyvän museon. Nyt museo on levinnyt jokaiseen rakennukseen”, Viljanen naurahtaa.
Nykyiset tilat ovat täyttyneet kuisteja myöten vanhoista esineistä, ja vierailija saa olla tarkkana, ettei pudottele esineitä hyllyiltä.
Pula-aikana metsureita motivoitiin hakkuu-urakoihin Metsätyömaiden tehopakkauksella. Kuva: Markku Pulkkinen
Oljykanistereiden kylkiä koristavat öljy-yhtiöiden vuosikymmenten mittaan muuttuneet logot. Kuva: Markku PulkkinenEdelleen vaihtokauppoja
Ikä ja jalkavaivat ovat saaneet Viljasen lopettamaan kokoelmiensa kasvattamisen, mutta mihinkäs koira karvoistaan ja metsuri sahoistaan pääsee.
”Käyn vielä rompetoreilla katselemassa, mitä on tarjolla. En ole myymässä täältä mitään. Voin kyllä tehdä vaihtokauppoja, jos kiinnostavia esineitä löytyy.”
Hän ottaa vastaan kokoelmaansa sopivia esineitä, jos joku haluaa niitä lahjoittaa.
”Pitää muistaa, mitkä tavarat on saatu lahjoituksina, sillä lahjaksi saatuja esineitä ei saa koskaan antaa eteenpäin. Lahjan antaja saattaa tulla joskus käymään ja kysyä, missä hänen lahjoittamansa esine on. On noloa, jos sitä ei löydy.”
Simo Viljanen pitää museotaan avoinna vain harvakseltaan. Vierailupäivän valmistelu nimittäin edellyttää työlästä tavaroiden siirtelyä, jotta vieraat mahtuvat kulkemaan rakennusten sisätiloissa.
Simo Viljasen keräilymuseo
Tänä vuonna museo oli avoinna elokuisina sunnuntai-iltapäivinä.
Ensi kesänä Simo Viljanen toivoo voivansa pitää museotaan avoinna muutamina päivinä heinä- ja elokuussa.
Ryhmiä Viljanen ottaa vastaan ennakkovarauksesta ja hoitaa opastuksen.
Museokäynnistä saa halutessaan maksaa viiden euron kannatusmaksun.
Lisätietoja Facebookissa: Simo Viljasen keräilymuseo
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2024.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
