”Tässä talossa olen syntynyt ja kasvanut. Kun olin 9-vuotias, tilalle rakennettiin uusi päärakennus. Ensimmäisenä päivänä olin tunnin suihkussa, kun en ollut koskaan aikaisemmin ollut”, Hemmo Honkala nauraa. Kuva: Maria Miklas
Hemmo Honkala isännöi Tupalan talomuseota ja hoitaa sitä ympäröiviä metsiä ‒ suojellussa 150-vuotiaassa kuusikossa ei ole tehty hoitotoimia 65 vuoteen
Asikkalan Myllykselästä löytyy historiallisesti arvokas talomuseo. Museokokonaisuutta täydentää niityn takaa alkava upea suojelumetsä.Tilaajalle
Hemmo Honkalan mielestä parasta metsänomistamisessa on se, että on saanut 60 vuotta seurata samojen metsien kasvua. Kuva: Maria MiklasMutkittelevan, asvaltoidun kylätien varressa sijaitsevan Tupalan talomuseon pihalle astuessa tuntee siirtyvänsä suomifilmin kuvauspaikalle. Oikeastaan kävijä siirtyy vieläkin kauemmas, sillä museona palveleva hirsirakennus on rakennettu nykyiselle paikalleen vuonna 1841.
Hienoa kokonaisuutta ei olisi olemassa ilman metsänomistaja Hemmo Honkalan halua säilyttää sukunsa ja Suomen historiaa.
”Muistan, kun kirkkovaltuuston puheenjohtaja kävi tässä useammankin kerran puhumassa isälle, että myisit tuon Tupalan talon seurakunnalle, niin rakennettaisiin kirkonkylään hieno kotiseutumuseo. Minä kuulin puheet ja päätin, että minunkaan aikanani taloa ei koskaan myydä”, Honkala kertoo.
Eikä myyty. Historia kiinnosti Hemmo Honkalaa jo nuorena miehenä niin paljon, että vuonna 1974 hän kysyi isältään Onni Honkalalta, antaisiko tämä Tupalan vanhan päärakennuksen hänelle, kun uusi asuinrakennus oli valmistunut muutama vuosi aikaisemmin.
”Isälle tämä sopi, ja minä aloin heti repiä pinkopahveja pois ja palauttaa taloa alkuperäiseen asuunsa. Vähitellen talosta ja länsisuomalaisen umpipihan muodostavasta aitasta, mallassaunasta ja kylpysaunasta syntyi museo. Tänä vuonna museo täyttää 50 vuotta.”
Tupalan taloa on kysytty myös Helsingin Seurasaareen, mutta Honkalan mielestä vanhat rakennukset menettävät aina osan sielustaan, jos ne siirretään uuteen ympäristöön.
Umpipihan lisäksi talomuseosta löytyy riihipiha, jossa on vuonna 1730 rakennettu riihi, ajokalumuseo, jyväaitta ja hevoskiertoinen puimakone. Kunnossa pidettäviä rakennuksia tilalla on kaikkiaan 29.
Komissaarit kävivät
Talomuseossa vierailee kesäisin pari-kolmesataa kävijää. Museota ei erityisesti mainosteta, mutta sana kiirii puskaradion ja Facebookin kautta.
”On täällä käynyt kaksi EU-komissaariakin. Kolme vuotta sitten Jutta Urpilainen halusi esitellä suomalaisia metsiä ympäristöasioista vastaavalle liettualaiselle komissaarille Virginijus Sinkevicˇiusille. Komissaarit olivat todella kiinnostuneita historiasta ja suojellusta metsästä.”
Voi hyvin kuvitella, että arvovaltaisen seurueen matkanteko saattoi jatkua hieman myöhässä, sillä Honkalalta pulppuaa kiinnostavia tarinoita paikallishistoriasta.
Komissaarit eivät ole ainoita Honkalan metsissä vierailleita kuuluisuuksia. Esimerkiksi huippusuunnistaja Minna Kauppi opetteli aikanaan suunnistamaan näissä metsissä.
”Tuo niitty on muuten tänään Asikkalan iltarastien parkkipaikkana. Meneekin ilta mukavasti tuttujen kanssa jutellessa”, Honkala suunnittelee.
Hemmo Honkala
Ikä: 66
Koti: Asikkalan Myllykselän kylässä
Koulutus: maamieskoulu Lahden Ahtialassa
Työ: maa- ja metsätalousyrittäjä vuodesta 1981, nyt virallisesti eläkkeellä
Perhe: poikamies, asuu 95-vuotiaan äitinsä kanssa syntymäpaikallaan
Metsät: vajaat 100 hehtaaria Asikkalassa
Harrastukset: talomuseon ylläpito ja opastukset, metsäkävelyt, karaoke ja maastopyöräily
Suojelupäätös kypsyi pitkään
Museokierroksen jälkeen Hemmo Honkala vie meidät kierrokselle lähimetsään.
Polku on tuttu, sillä Honkala kertoo tekevänsä metsässä muutaman kilometrin kävelylenkin joka aamu. Välillä vastaan tulee kettu, välillä peura. Pellon reunalla kasvaa erikoisempiakin puulajeja.
”Olen istuttanut pihapiiriin ja metsään useita pihtalajeja, lehtikuusta, douglaskuusta, visakoivua, tammia, vaahteraa, kanadantuijaa ja makedonianmäntyä”, Honkala luettelee.
Sujahdamme järeän kuusikon hämärään viileyteen. Sammalten, ketunleivän ja saniaisten peittämä maasto alkaa laskeutua kohti ensimmäistä puronotkoa. Käki kukkuu juhannuksen läheisyyttä. Honkala hyppii tottuneesti muurahaisten valtaväylien yli.
”Minulla ovat aina olleet metsänhoitoyhdistyksessä hyvät neuvojat. Ensimmäisen kerran metsäneuvoja ehdotti tämän kuusikon käsittelemättä jättämistä vuonna 1981. Jouduin asiaa aika pitkään miettimään, kun olisi ollut tarvetta rahallekin. Neuvo oli kuitenkin viisas, ja olen tyytyväinen, että en tehnyt tässä silloin hakkuuta.”
150-vuotiaassa suojelukuusikossa ei ole tehty metsänhoitotoimia 65 vuoteen. Kuusien keskipituus on 35 metriä, korkeimmat latvat kurottavat 41 metrin korkeuteen. Kuva: Maria MiklasRajapyykki vuodelta 1442
Hemmo Honkalan 150-vuotias kuusikko on näkemisen arvoinen. Puut ovat todella järeitä ja terveen näköisiä. Kirjanpainajatuhoja ei näy. Metsässä on helppo kulkea, sillä kuusien alla ei kasva lehtipuurisukkoa.
”Tällä kuviolla ei ole tehty 65 vuoteen mitään hoitotoimia. Puuta on 500–700 kuutiota hehtaarilla”, Honkala kertoo.
Kuuset ovat keskimäärin 35 metrin mittaisia. Pisimmän kuusen latva kurottaa yli 41 metriin. Honkala arvelee koko metsätilansa vanhimman puun olevan 280-vuotias mänty.
Vuonna 2019 Honkala teki lopulta päätöksen suojella kymmenen hehtaarin kuusikuvion pysyvästi. Hän sai suojelusta ely-keskukselta kertakorvauksen. Honkalalla oli jo aikaisemmin hyviä kokemuksia Metso-suojelusta.
”Vuonna 2013 liitin Metso-ohjelmaan kuuden hehtaarin palasen järvenrantaa ja kallioista mäkeä. Vuonna 2023 uusin sopimuksen.”
Suojellusta kuusikosta löytyy paljon suvun ja perheen historiaa.
”Äitini opetteli uimaan tässä Kukkolanojan syvennyksessä 1930-luvulla”, Honkala näyttää.
Vähän matkan päästä vastaan tulee Myllykselän ja Joenniemen kylien Tyrisevänmäenpolvi-niminen rajapyykki vuodelta 1442. Isoja muurahaispesiä nojailee järeiden kuusien kylkiin siellä täällä.
Suojellun metsän hienouden ovat huomanneet muutkin kulkijat. Honkala on muun muassa antanut eräälle vääksyläiselle koiranomistajalle luvan ulkoiluttaa kolmea koiraansa kauniissa metsikössä.
Hemmo Honkala tietää, että seuraavana talvena maisema muuttuu radikaalisti, sillä rajanaapuri tekee päätehakkuun suojelualueen rajalla olevaan kymmenen hehtaarin kuusikkoon. Honkala ei ole siitä pahoillaan, sillä hänestä jokainen metsänomistaja tekee päätöksensä omien tavoitteidensa mukaan.
Suojelumetsän läpi virtaa Äinäänjokeen laskeva Kukkolanoja. Lehtomaisen kankaan valtalajeja ovat käenkaali, mustikka ja metsäimarre. Kuva: Maria MiklasTalousmetsääkin tarvitaan
Metsäretken jatkuessa vastaan tulee tavallisia talousmetsäkuvioita, esimerkiksi 30 vuotta sitten istutettu rauduskoivikko ja 20 vuotta sitten kylvetty männikkö.
Vaikka Hemmo Honkala on kiinnostunut historiasta ja arvostaa vanhoja metsiä, hän ymmärtää hyvin myös talousmetsien merkityksen.
Neljä viidesosaa hänen vajaan sadan hehtaarin metsistään on tavanomaisessa metsätalouskäytössä. Tai ei ihan tavanomaisessa, koska Honkala kulkee monissa asioissa omia polkujaan.
”Kuuntelen mielelläni metsäasiantuntijoiden näkemyksiä. Päätökset metsänhoidosta tai puun myynneistä teen kuitenkin aina itse”, Honkala sanoo ja kannustaa muitakin miettimään metsänhoitopäätöksiään huolellisesti.
Kokenut metsänomistaja tuntee kuvionsa melkein puun tarkkuudella. Hän ei käytä digipalveluita, eikä hänellä ole metsäsuunnitelmaa. Metsänhoitoyhdistyksen opintomatkoilla Honkala käy mielellään.
Honkala ei yleensä muokkauta metsänpohjaa istutusta varten. Myöskään kantoja hän ei ole antanut nostaa. Reilunkokoiset taimet Honkala istuttaa itse kuokalla muokkaamattomaan maahan.
Ilmankos askel nousee ja selkä taipuu eläkeiässäkin kuin koulupojalla.
Museolta johtaa niityn yli polku suojeltuun metsään. Hemmo Honkala tekee joka aamu muutaman kilometrin lenkin metsässään. Kuva: Maria MiklasVarhaisperkaukset vesurilla
Istuttamisen jälkeen Honkala hoitaa taimikkoa heinäämällä sen huolella ja täyttämällä mahdolliset aukkopaikat seuraavina vuosina. Vuosikymmenten mittaan on muutama kuokanterä kulunut melkein varteen saakka.
Varhaisperkaukset Honkala tekee 5–6 vuoden päästä istutuksesta. Tätäkään työtä hän ei tee aivan helpoimmalla tavalla, sillä työvälineenä on vesuri. Niitäkin on kulunut loppuun muutama.
”En omista raivaussahaa enkä aio sellaista hankkiakaan. Pieni Stihlin moottorisaha minulla kyllä on, sitä käytän ensimmäisissä harvennuksissa ja polttopuurankojen teossa. Jätän harvennuksissa melko paljon puita kasvamaan ja harvennan sitten mieluummin useamman kerran.”
Ensiharvennuksen jälkeen seuraavat harvennukset ja päätehakkuut Honkalan metsissä tekee puun ostaja omilla koneillaan. Puukaupoissa vakiokumppaneita hänellä ovat 40 kilometrin päässä sijaitseva Versowoodin saha, Metsä Group ja Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme.
”Nuorempana otin metsästä monta kertaa rahaa maatalouden investointeihin. Koetin kuitenkin säästää aina joitakin kuvioita pahan päivän varalle.”
”Nyt rahan ottaminen metsästä ei ole enää niin tärkeää, sillä 1990-luvulla sijoitin puukauppatulojani pörssiosakkeisiin. Kaikkia munia ei pidä panna samaan koriin”, Honkala heittää sijoitusneuvoksi muillekin.
Hemmo Honkala on palkittu museotyöstään Talonpoikaiskulttuurisäätiön Talonpoikainen teko -kunniapalkinnolla vuonna 2018. Kuva: Maria MiklasKasvun seuraaminen kiehtoo
66-vuotias Hemmo Honkala ei ole enää kiinnostunut hankkimaan lisää metsää, sillä aika kuluu hyvin nykyisiäkin hoitaessa eikä tilalle ole löytynyt vielä jatkajaa.
Kävelemme loppumatkan kala- ja karjapolkua pitkin takaisin museon pihapiiriin. Tästä Tupalan tilan isännät ja emännät ovat kulkeneet sadat kerrat kahden kilometrin matkan Päijänteelle hakemaan särvintä pöytään.
Jokaiselta metsäretkeltään Honkala löytää jotain uutta ja kiinnostavaa. Nytkin silmä etsii tien varsilta kukkaan puhjenneita niittykasveja.
”Parasta metsänomistamisessa on se, että olen saanut 60 vuotta seurata samojen metsien kasvua. Myös erikoispuiden menestymistä on ollut kiinnostavaa seurata.”
Museo- ja metsäkierroksen alkamisesta on kulunut kolme tuntia, ja kahvitkin miltei unohtuivat tarinoiden viedessä mennessään. Pihapiirissä päädymme kahville mallassaunan hämärään.
Tarinaa riittää vielä kahvikupin ääressäkin, sillä Hemmo Honkala edustaa Tupalan tilan 19. sukupolvea. Suvun historia tilalla alkoi vuonna 1539. Vajaaseen viiteensataan vuoteen mahtuu monta iloista ja dramaattistakin ihmiskohtaloa ja tarinaa.
Honkala asuu 95-vuotiaan äitinsä Terttu Honkalan kanssa 50 metrin päässä syntymäpaikastaan.
”Hyvin me tässä pärjäämme kahdestaan, vaikken minä mikään mestarikokki olekaan. Kaupasta saa valmista ruokaa. Äiti ei valita mistään, kunhan saa ruokaa pöytään. Vitamiinit eivät kylläkään kelpaa. Lääkärissä hänen ei ole tarvinnut käydä kuin kuulon takia viisi vuotta sitten. On se vaan mainio mamma”, Honkala hymyilee.
Hemmon vinkit
1. Hoida taimikot huolella. Muista heinäämiset ja täydennä tarvittaessa istutuksia. Työn tulos palkitsee vaivan.
2. Tee varhaisperkaus 5–6 vuotta istutuksen jälkeen. Taimikon ei saa antaa pusikoitua.
3. Lisää lehtipuiden osuutta. Koivuja voi jättää kuusikossa raivaamatta.
4. Jos metsässä on erikoiskohteita, harkitse niiden liittämistä Metso-suojeluun tai muuhun suojeluohjelmaan.
Lisätietoja:
Tupalan talomuseo on auki tilauksesta. Lisätietoja opastuksesta löytyy Facebookista Tupalan talomuseo -sivulta. Tietoja voi kysyä myös suoraan Hemmo Honkalalta, p. 040 501 1610.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/2024.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
