Pariskunnan metsistä löytyy muun muassa Annen istuttama arboretum, Reijon äijäluolahenkinen metsäkämppä sekä metsäsauna pienen tekolammen rannalla. Kuva: Johannes Wiehn
Lanut kulkevat metsissään museomaasturilla – Reijo ei kävele metsissä muulloin kuin hirvijahdissa, Annea taas ei saa karhujen takia metsään ilman autoa
Reijo Lanu ja Anne Vilkki-Lanu lunastivat itselleen Lanun sukumetsät Virolahdella. Metsänomistus tuo eläkeläisille tukea ja turvaa. ”On helpompi hengittää, kun tietää, että hädän hetkellä voi tehdä puukauppoja”, Reijo Lanu sanoo.Tilaajalle
Veteraani-ikään ehtinyt Toyota Land Cruiser palveli aikoinaan rakennusliike YIT:n työmaalla Irakissa. Reijo osti auton 30 vuotta sitten. Kuva: Johannes WiehnToyota Land Cruiser etenee yli kivien, kantojen, kuoppien ja töyssyjen. Matkustamo heiluu kuin ristiaallokossa, kun nelikymppinen museoauto sukkuloi metsäreittiä pitkin.
Tieksi uraa ei voi kutsua. Ajouria on muodostunut, kun Reijo Lanu on tehnyt metsässään kierroksia eri kulkuneuvoilla. Mökin autotallissa on toinenkin maasturi, mönkkäreitä sekä pari 1940-luvun Harley Davidsonia, joilla ei tosin pääse mättäitä pitkin.
Lanu pysäköi pienelle aukiolle. Sen reunalla on tuulenkaatoja ja pystyyn kuolleita kuusia. Parin hehtaarin kuusikko pitää hakata pois kirjanpainajien takia.
”Tää on tätä ikävää juttua”, Lanu sanoo ja pyyhkäisee otsaansa. ”Puukaupat on tehty. Kone tulee kun ehtii.”
Puoliso Anne Vilkki-Lanu napsii mustikoita suuhunsa sillä aikaa, kun Reijo tutkailee kaatuneita rankoja. Alueelle tehtiin harvennus muutama vuosi sitten. Sen jälkeen puut ovat kärsineet. Tuholaiset ovat nakertaneet runkoja pikkuhiljaa.
”Pitäisi varmaan vaihtaa puulajia tai kasvattaa monia eri lajeja.”
Reijo Lanu ja Anne Vilkki-Lanu
Iät: Reijo 71, Anne 68
Perhe: kaksi aikuista tytärtä
Koulutus: Reijo on maatalouskoneteknikko, Anne kävi puutarhurikoulun
Metsät: Reijon suvussa kulkeneet metsät Virolahden Ravijoella
Harrastukset: Reijolla harrikoiden ja muiden kulkupelien rassaaminen, Annella ulkoilu, lukeminen, piirtäminen ja tähtien katselu pihalta
Haave: omien metsien pysyminen terveinä
Metsä on eläkeläisen pankki
Pariskunta asuu kerrostalossa Haminassa. Kesämökin Virolahden Ravijoelta he hankkivat parikymmentä vuotta sitten.
Mökille on kotoa puolen tunnin matka ja mökiltä omaan metsään muutama minuutti. Reijo ja hänen vaimonsa lunastivat metsät Reijon siskoilta sisarusten äidin kuoleman jälkeen. Reijon omistusosuus on kaksi kolmasosaa, Annella on kolmasosa.
Metsälainaa heillä on edelleen, mutta tärkeää oli se, että metsä pysyi suvussa. Sitä ei tarvinnut myydä perinnönjaon yhteydessä ulkopuolisille.
”Metsätila on ollut suvun hallussa 1600-luvulta. Sieltä on mitattu ajan mittaan pääomaa lähinnä pois.”
Metsänomistus aiheuttaa välillä harmia ja huolta, mutta toisaalta se tuo myös tukea ja turvaa.
”Varsinkin eläkeläiselle. On helpompi hengittää, kun tietää, että hädän hetkellä voi tehdä puukauppoja”, Lanu sanoo.
Toistaiseksi puita on kaadettu lähinnä metsänhoidollisista syistä.
”Ei koskaan sen takia, että saataisiin Mersu pihaan. Varmaa korkotuottoa juoksee jatkuvasti, kun tekee omasta metsästä itselleen polttopuut.”
”Kun puun laittaa nurin, ei enää ole itse näkemässä, kun sen kohdalta nousee taas täysikasvuinen puu”, Reijo toteaa. Kuva: Johannes WiehnMustikoita ja katajanmarjoja
Koska maasturilla pääsee minne tahansa, Reijo ei kävele metsissä muulloin kuin hirviporukan ajomiehenä. Repsikan paikalla istuvaa Annea ei taas saa karhujen takia metsään ilman autoa.
Land Cruiser saapuu notkahdellen Laivamäelle. Nimi tulee siitä, että mäen laella kasvoi aikoinaan puu, josta näki satamaan. Isännät lähettivät pelloilta rengit katsomaan, oliko laivoja saapunut Maringinlahdelle. Merimiehiltä sai hankittua monenlaista herkkua kuten pirtua.
Mäntykangas muuttuu korkeammalla kallioiseksi. Puut kasvavat kukkulalla kituliaasti.
”Näissä maisemissa viihdyn kesät ja talvet”, Reijo sanoo.
Anne erottaa sivuikkunasta tähyillessään tervamustikkaa. Hän alkaa haaveilla marjaretkestä, eväistä ja termospullokahveista.
”Katselen jokaista mustikkaa silmästä silmään. Kerään varvusta aina joka marjan”, hän kertoo.
Reijon taktiikkana on poimia marjoja pieniin kuppeihin. Kun pohja peittyy, hän kippaa saaliin isompaan astiaan.
Joskus mukaan napataan katajanmarjoja. Niistä saa hyytelöä hirvipaistin kylkeen.
Anne näyttää kohdan, josta löytyi muutama vuosi sitten rikkinäisiä keräyslaatikoita ja roskia thaimaalaisten marjanpoimijoiden jäljiltä. Sottaaminen jäi harmittamaan häntä.
Reijo ohjaa maasturin rinnettä alas.
Välillä Toyota etenee sellaisessa kulmassa, että se näyttää kellahtavan kyljelleen. Nokassa olevaa vinssiä ei kuitenkaan tarvita.
Propsihommista tupakkirahaa
Reitille kaatunut puu on sahattu kulkureitin kohdalta. Märkien rankojen ylittäminen voi saada renkaat luisuun.
”Alkukesästä hyttysiä pörräsi niin paljon, ettei kärsinyt pilkkoa koko puuta”, sanoo Lanu ja väistää kantarelliesiintymän.
Metsä on hänelle tuttu lapsuudesta lähtien. Reijo oli mukana jo koulupoikana, kun isä ja setä tekivät metsähommia. Apuna veljeksillä oli ensin hevonen ja 50-luvun lopulta lähtien Normag-traktori.
Matkassa oli usein lintuluodikko. Latvateeriä ammuttiin puista.
”Tuli vaihtelua suolaisen sianlihan syömiseen. Keljutti kyllä se haulien syljeskely”, Lanu muistelee.
Talvisista metsäkeikoista jäi mieleen ainainen varpaiden palelu. 15-vuotiaana Reijo sai palkkaa, kun hän teki työtä setänsä kanssa metsässä. Kun oli omaa rahaa, oli lupa polttaa tupakkia kotona.
”Propsit olivat silloin kaksimetrisiä. Lihasvoima riitti niiden tekemiseen ihan hyvin.”
Reijo Lanu on koulutukseltaan maatalouskoneteknikko, mutta hän ei ole tehnyt alan töitä. Maalausalan firman pyörittämisen jälkeen hän työskenteli Rannikkotyöpajan ohjaajana, Haminan sairaskodissa lomasijaisena ja Ekamilla työpajaohjaajana.
Lanun mönkkärin perävaunuun sopii yksi puunrunko. Kärryn kanssa hän käy hakemassa tuulenkaatoja välillä itsekseen ja välillä Annen kanssa. Muut metsätyöt he tilaavat ostopalveluina Metsänhoitoyhdistys Kaakon kautta.
”Vuonna 1994 kaaduin maastopyörällä ja rikoin lonkkani. Pitkäaikainen työskentely raivaussahan kanssa ei minulta onnistu.”
Yksi pariskunnan suosikkipaikoista on puronvarsi rehevässä kuusikossa. Kuva: Johannes WiehnArmeija kyseli lisämaita
Pariskunnalla on kaksi tytärtä. Heitä on yritetty houkutella metsähommiin, jotta perimätieto siirtyisi. Sonja Lanu, 28, opiskelee Jyväskylässä luokanopettajaksi. Juristina työskentelevä Louna Lanu, 39, asuu Vantaalla.
”Ollaan viety tyttöjä kakarasta asti metsään. On kelkkailtu ja tehty tulia”, Reijo sanoo ohjatessaan maasturia oman metsän rajalla.
Hiekanvärinen kylki hipoo puita, joiden runkoihin on maalattu armeijan reviiri sinisellä ja valkoisella.
Vasemmalla puolella on Reserviupseerikoulun maita ja varoituskylttejä ampuma-alueesta. Puolustusvoimat halusi ostaa Lanuilta lisämaata. Naapurin Erkki, jo edesmennyt metsänhoitaja, arvioi puuston arvokkaammaksi kuin Lanujen saama tarjous. Lisäksi läpiajoliikenne metsässä olisi lisääntynyt.
”Sen tuomaa häiriötä emme olisi osanneet edes hinnoitella. Halusimme myös pysyä linjassa. Muutkaan eivät myyneet maita, joten emme mekään.”
”Muutokset eivät ole aina kivuttomia. Joskus voi ojanperkauksen tekemällä saada välit poikki.”
Erkki oli mukana, kun Reijo Lanun sedän tuhkat vietiin aikoinaan metsään samaan kohtaan, jossa setä oli tykännyt ihastella kurkien lentoa.
”Minä etenin kainalosauvoilla pyöräonnettomuuden jäljiltä. Erkki kantoi uurnaa. Sedän toiveen mukaisesti nautimme kakkua ja kaksi olutta.”
Osa Lanun metsistä on mustikkatyypin kangasta. Metsätuhoja tarkastellessaan Anne ja Reijo äkkäsivät hyvän marjapaikan. Kuva: Johannes WiehnReijon oma Onnela
Metsäkierros päättyy saunatuvalle, jonka vieressä oleva tekolampi täyttyy lähdevedestä. Sivummalla on Reijon Onnela, entinen metsätyöläisten kämppä, johon hän voi vetäytyä ympäri vuoden. Sinne tulee sähkö, mutta valmiudessa ovat myös kaasu- ja öljylamppu.
”Minä pääsen Onnelaan vain siivoamaan. Kerran viiteen vuoteen”, Anne sanoo.
Anne Vilkki-Lanu työskenteli 41 vuotta Kotkan kaupungin toimistopuutarhurina. Hän hankki muun muassa puisto-osaston kasvit, ja hankintoja hän on tehnyt myös metsäsaunan ympärille: alppiruusuja, atsaleoja, sahalininpihtaa, hemlokkeja, siperiankärhöjä ja magnolioita.
”Vaikka ne eivät kasvaisi, ne saisivat edes pysyä hengissä. Olen tuonut taimille vettä, jos on ollut kuivaa.”
Pieni peukaloinen varoittelee isolla äänellään. Onnelan vierustalla kasvaa hakkuukypsää puuta, mutta Anne jarruttelee myyntiä.
”Hakkautimme tien toiselta puolelta metsän vasta kolme vuotta sitten. Pahaa teki, mutta pakko oli. Tiellä kävellessä näkyi ennen vain pieni pala taivasta latvojen välistä.”
Kumpikin puolisoista tykkää istuskella mökin puutarhassa ja lukea kirjaa. Omissa metsissä ei touhuta jatkuvasti, mutta heillä on niistä hyvä kokonaiskuva.
”Jos illalla ei ole muuta, aina voi tehdä mönkkärikierroksen metsässä ja lämmittää sen jälkeen metsäsaunan.”
Kuusissa on ollut kirjanpainajatuhoja. Vaurioituneesta metsiköstä on tehty puukaupat, sen hakkuuta vielä odoteltiin. Kuva: Johannes WiehnReijon vinkit
1. Jos metsässä kasvaa vain yhtä puulajia, tuhon tullessa ollaan ongelmissa. Paras vaihtoehto on sekametsä. Aina jokin puulaji säilyy.
2. Tulevaisuudesta ei tiedä, mitkä puulajit Suomessa menestyvät. Kannattaa valmistautua ilmastonmuutokseen.
3. Omaan metsään voi ripotella huvin vuoksi tammenterhoja ja seurata, nouseeko taimia.
4. On tärkeätä käydä metsässä tarkastuskierroksilla. Tuulet ovat käyneet rajuiksi, tuhoja voi tulla nopeasti.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2024.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
