• Sairaaloiden terveysmetsiä on hyödynnetty sosiaalityössä ja synnytyksen käynnistämisessä

    Ammattilaiset arvioivat, että metsä kohentaa hyvinvointia ja vähentää stressiä.
    Sairaaloiden terveysmetsät ovat kaupungin ja hyvinvointialueen omistamia, kaikille avoimia luontoalueita. Kuvan metsä ei liity juttuun.
    Sairaaloiden terveysmetsät ovat kaupungin ja hyvinvointialueen omistamia, kaikille avoimia luontoalueita. Kuvan metsä ei liity juttuun. Kuva: Maria Miklas
    Metsä|Terveydenhuolto
    7.1.202606:00
    Suvi Jylhänlehto

    Kajaanissa ja Lahdessa sairaaloiden yhteyteen on perustettu terveysmetsät tukemaan sairaaloiden asiakkaiden ja henkilöstön sekä alueiden asukkaiden hyvinvointia.

    Luonnonvarakeskus Luke selvitti terveysmetsien hyödyntämistä kyselytutkimuksella, josta selvisi, että noin puolet vastaajista oli käyttänyt metsiä työssään.

    Yleisintä oli ohjeistaa asiakasta menemään terveysmetsään omatoimisesti. Osa ammattilaisista toteutti asiakaskäyntejä metsäympäristössä, osa taas ohjasi potilastaan ulkoilemaan metsässä läheistensä kanssa, Luke kertoo tiedotteessa.

    ”Terveysmetsä sopi kuntoutusympäristöksi esimerkiksi fysio- ja toimintaterapiassa, ja sosiaalityöntekijät tapasivat siellä asiakkaitaan. Hyödynnettiinpä terveysmetsää tulosten mukaan myös esimerkiksi synnytyksen käynnistämisessä”, kertoo Luken tutkija Maija Lipponen, joka tekee väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistossa.

    Sairaaloiden terveysmetsät ovat kaupungin ja hyvinvointialueen omistamia, kaikille avoimia luontoalueita. Terveysmetsäksi nimeämisellä on haluttu nostaa esiin luonnon terveysvaikutuksia ja niiden hyödyntämistä osana sairauksien ehkäisyä ja hoitoa.

    Sairaaloiden terveysmetsiin on tehty esteettömiä reittejä, jotka ovat kuljettavissa erilaisilla apuvälineillä.

    ”Terveysmetsä sopi kuntoutusympäristöksi esimerkiksi fysio- ja toimintaterapiassa.”

    Maija Lipponen

    Lääkärit, terapeutit ja kätilöt sekä ohjaajat ja sosiaalityöntekijät hyödynsivät terveysmetsää asiakas- tai potilaskäytössä useammin kuin hoitajat ja asiantuntijatyötä tekevät.

    Työyhteisön ja esihenkilöiden tuki edistivät terveysmetsän käyttöä työssä, kun taas esteitä olivat ajan ja osaamisen puute, terveysmetsän kaukainen sijainti työpisteeseen nähden tai terveysmetsän sopimattomuus työnkuvaan.

    ”Tulokset osoittavat, että tutkimustietoa luonnon terveysvaikutuksista olisi hyvä sisällyttää entistä vahvemmin sosiaali- ja terveysalan koulutuksiin. Luonto voi olla tehokas tuki muun hoidon rinnalla, mutta sen hyödyntäminen vaatii osaamista ja resursseja”, Lipponen kuvaa.

    Ammattilaiset arvioivat, että metsä kohentaa asiakkaiden hyvinvointia ja vähentää stressiä.

    Lipposen mukaan tauot luonnossa voisivat lisätä myös hoitoalan ammattilaisten työssä jaksamista.

    Lisää aiheesta
    • Metsäkävely rentouttaa ja voi edistää terveyttä. Kuvituskuva.

      Terveydenhuolto | Suomen ensimmäinen sairaalan terveysmetsä vetää kävijöitä Kajaanissa

    • Lähimetsät ja viheralueet auttavat ehkäisemään muun muassa sydän- ja verisuonitauteja sekä mahdollisesti hengityselinsairauksia.

      Luonto | Lähimetsistä apua soten pahenevaan talousahdinkoon ‒ hyödyt voivat olla satoja miljoonia euroja vuodessa

    • Jo 15 minuutin oleilu metsässä rentouttaa kuormittuneen mielen.

      Metsänhoito | Tällainen metsä rentouttaa parhaiten – ”Luonto on hyvä työympäristö, mutta metsään kannattaisi mennä myös vain rentoutumaan”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Lahti
    terveysmetsä
    Sairaalat ja terveyskeskukset
    Terveydenhoito
    Potilaat
    Itä-Suomen yliopisto
    Kajaani
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle