• Mielenosoittajat palasivat Aalistunturille ja tukkivat tien hakkuutyömaalle kolmijaloilla

    Poliisi sai poistettua alueelta kaksi mielenosoittajaa.
    Kolmijalkojen päälle asettuneita mielenosoittajia oli vaikeaa poistaa turvallisesti.
    Kolmijalkojen päälle asettuneita mielenosoittajia oli vaikeaa poistaa turvallisesti. Kuva: Elokapina
    Metsä|Metsäteollisuus
    13.2.202310:48
    Suvi Jylhänlehto

    Elokapinan, Luonto-Liiton ja Greenpeacen aktivisteista koostuva Metsäliike palasi sunnuntai-iltapäivänä Kolarin Aalistunturille estämään Metsähallituksesen hakkuita.

    Aktivistit vastustavat Metsähallitus Metsätalous Oy:n harvennuksia ja siemenpuiden poistoa, joita toteutuetaan 400 hehtaarin alueella. Aalistunturin alueelle on esitetty kansallispuistoa.

    Elokapinan tiedotteen mukaan poliisi tuli sunnuntai-iltana poistamaan aktivisteja paikalta, mutta onnistui ottamaan kiinni vain kaksi mielenosoittajaa.

    ”Osa mielenosoittajista jäi istumaan useita metrejä korkeille kolmijaloille, jotka tukkivat tien hakkuutyömaalle. Mielenosoittajien poistaminen turvallisesti korkeista kolmijalkaisista telineistä on vaikeaa. Tilanteen todettuaan poliisi poistui paikalta”, aktivistit raportoivat.

    Toinen kiinni otetuista oli 66-vuotias Heljä Taavitsainen. Hän kertoi aikaisemmin olevansa paikalla vaatimassa rajoja hakkuille ja luontokadon pysäyttämistä: “Pitää ryhtyä puhumaan paikallisista sukupuutoista. Liikahakkuut ja tehometsätalous aiheuttavat niitä kaiken aikaa”, Taavitsainen totesi.

    Yön aikana mielenosoitukseen on liittynyt lisää ihmisiä, muun muassa Ruotsin puolelta.

    “Tämä on pieni voitto Aalistunturin metsille. Olemme löytäneet keinot, jolla saamme pidettyä hakkuut pysäytyksissä ainakin hetken pidempään. Toivottavasti Metsähallituksessa tajutaan jo lopettaa nämä tuhoisat hakkuut”, toteaa Jakob Wartiovaara, joka tiedotteen mukaan vietti yönsä kolmijalan päällä.

    Lisää aiheesta
    • Metsähallituksen ja Metsäliikkeen edustajat pääsivät neuvotteluyhteyteen Aalistunturin talvisavotalla viime keskiviikkona. Kuvassa ovat Metsähallituksen suunnittelupäällikkö Lauri Karvonen (vas.), Metsäliikkeen keulahahmo Ida Korhonen ja Metsähallituksen Lapin aluejohtaja Samuli Myllymäki.

      Luonto | Metsäliike haluaa talousmetsää Aalistunturiin kaavaillun kansallispuiston jatkeeksi

      Tilaajalle
    • Mai Kivelän mukaan kansallispuistoksi esitettyjä metsiä ei saisi hakata.

      Metsäpolitiikka | Vasemmistoliiton kansanedustaja kieltäisi hakkuut kansallispuistoiksi esitetyiltä alueilta

      Tilaajalle
    • Mielenosoittajat palasivat Aalistunturin alueelle. Kuva on maanantailta.

      Metsiensuojelu | Hakkuiden vastainen mielenosoitus jatkuu Aalistunturilla – kaksi otettu kiinni

    • Mielenosoittajat vaativat Aalistunturin suojelua.

      Metsäteollisuus | Mielenosoitus keskeytti Metsähallituksen hakkuut Kolarissa: ”Murentavat pohjaa kansallispuistohankkeelta”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa