• Johanna Lehtimäki ryhtyi metsäpalveluyrittäjäksi MS-taudista huolimatta

    Perheenäidin elämä mullistui, kun hän eräänä aamuna heräsi käsi puutuneena. Krooninen sairaus ei kuitenkaan estänyt urahaaveen toteutumista.
    Tilaajalle
    Johanna Lehtimäki ei antanut sairauden lannistaa, vaan kouluttautui metsäalalle.
    Johanna Lehtimäki ei antanut sairauden lannistaa, vaan kouluttautui metsäalalle. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Metsänhoito
    20.10.202507:00
    Tomi Olli
    Isokyrö

    Johanna Lehtimäki, 41, tekee metsäalan töitä yrittäjänä tänä vuonna perustamassaan Metsäpalvelu Johannassa. Työhön kuuluvat istutukset, raivaukset, harvennukset sekä puiden kaato.

    Isokyröläisen polku metsäalan yrittäjäksi on ollut ryteikköinen. Vuonna 2012 Lehtimäki oli kolmen lapsen kotiäiti ja opiskeli samalla lähihoitajaksi. Arki muuttui kuitenkin hetkessä.

    ”Heräsin eräänä aamuna vasen käsi puutuneena, eikä puutuminen mennyt ohi. Pian puutumisen tunne kattoi kehon koko vasemman puolen. Kerroin asiasta lääkärituttavalleni, joka kehotti hakeutumaan lääkäriin.”

    Lääkäri totesi Lehtimäellä MS-taudin vain muutamia päiviä oireiden alkamisen jälkeen. Kyseessä on liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston krooninen autoimmuunisairaus.

    ”Tieto sairaudesta oli järkytys, sillä kaikki tapahtui nopeasti. Sairauden syystä ei ollut tietoa, vastaavaa ei ole lähisuvussani.”

    Lehtimäen oireet myös pahenivat. Merkittävä ongelma oli sairauteen kuuluva fatiikkiväsymys.

    ”Päivät olivat usein sellaisia, että olin hereillä puoli tuntia ja nukuin sen jälkeen kolme tuntia. Myös puutumisen tunne oli koko ajan läsnä.”

    Tuulenkaatojen sahaaminen kuuluu Lehtimäen työhön. Toisin kuin kuvissa, yleisten työturvallisuusohjeiden mukaan pitkät hiukset tulee olla sidottuina moottorisahan kanssa työskenneltäessä.
    Tuulenkaatojen sahaaminen kuuluu Lehtimäen työhön. Toisin kuin kuvissa, yleisten työturvallisuusohjeiden mukaan pitkät hiukset tulee olla sidottuina moottorisahan kanssa työskenneltäessä. Kuva: Johannes Tervo

    Aika vieri eteenpäin, ja Lehtimäkeen testattiin erilaisia lääkkeitä. Neljäs lääke toi lopulta useamman vuoden testaamisen jälkeen toivotun avun.

    ”Väsymys alkoi väistyä ja myös puutumisen tunne vähentyä. Samalla heräsi uusi toivo. Ajattelin, että en jääkään sellaiseksi kuin olin. Tilannetta seurattiin myös tiiviisti esimerkiksi pään magneettikuvauksella. Oli todella helpottavaa huomata, että lääke oli pysäyttänyt sairauden etenemisen.”

    Lehtimäki sai merkittävän kimmokkeen uuteen, kun hänen vanhempansa päättivät jakaa vuonna 2021 metsät kolmelle lapselleen.

    ”Olen aina viihtynyt metsässä ja harrastanut metsästystä. Kun sain oman metsän, heräsi samalla halu hoitaa sitä kunnolla.”

    Lehtimäki alkoi vähitellen pyöritellä ajatusta uudesta urasta. Hän päätti hakea Koulutuskeskus Sedun Ähtärin yksikköön opiskelemaan metsäalan ammattitutkintoa.

    ”Soitin suoraan kouluun ja kerroin tilanteestani. Minulle vastattiin, ettei mitään ongelmaa, tervetuloa opiskelemaan. Siitä lähtikin sitten käyntiin uusi vaihe elämässäni.”

    Johanna Lehtimäki viihtyy metsässä. Siellä saa olla rauhassa omien ajatusten kanssa.
    Johanna Lehtimäki viihtyy metsässä. Siellä saa olla rauhassa omien ajatusten kanssa. Kuva: Johannes Tervo

    Tärkeäksi lisäopastajaksi nousi metsuri Henry Saari, joka otti Lehtimäen työharjoitteluun puoleksi vuodeksi.

    ”Hänen jakamansa oppi ja tieto ovat olleet hyvin tärkeitä. Sain häneltä käytännön tietoa niin puiden kaatoon, harvennukseen kuin kaikenlaiseen muuhunkin metsätyöhön.”

    Opin kartuttua Lehtimäki perusti tänä vuonna Metsäpalvelu Johannan. Töitä hän on saanut yksityisiltä metsänomistajilta sekä metsänhoitoyhdistykseltä.

    ”Arki on sujunut hyvin, jaksan täysipainoista työtä. Kehon vasemmalla puolella on toki jonkin verran tunnottomuutta, mutta sairaus ei vaikuta lihaksiin ja jaksamiseen.”

    ”Työt ovat vieneet ajatuksia pois sairaudesta, koen elämäni olevan nyt tasapainossa.”

    Johanna Lehtimäki

    Hän kokee työelämän tuoneen henkistä voimaa.

    ”Työt ovat vieneet ajatuksia pois sairaudesta, koen elämäni olevan nyt tasapainossa. Työssä taas on parasta saada olla ulkona ja nähdä heti oman käden jälki. Koen myös merkittävänä tehdä työtä metsien hyvinvointia ajatellen, oma valintahan näkyy metsissä vuosikymmeniä.”

    Työvälineet kulkevat auton tavaratilassa.
    Työvälineet kulkevat auton tavaratilassa. Kuva: Johannes Tervo

    Tulevaisuutta pohtiessaan Lehtimäki ei halua miettiä sairauden mahdollista etenemistä.

    ”Ajattelen, että tulee mitä tulee. Jos jään murehtimaan, ei elämästä tule mitään. Lääketiede myös kehittyy koko ajan eli uskon, että lisäapua on tulevaisuudessa saatavissa.”

    Lehtimäki toivoo, että metsänomistajat hoitaisivat vihreää omaisuuttaan.

    ”Esimerkiksi istutukset ja harvennukset kannattaa hoitaa huolella, metsät olisi hyvä saada elinvoimaisiksi. Metsiä katsellessa tulee toisinaan mieleen ajatus tiputella lappuja, joissa kerrottaisiin omistajille metsien kaipaavan raivausta.”

    ”Metsien hoidossa näkyy myös se, että monet metsänomistajat ovat jo iäkkäitä. Se heijastuu intoon ja voimiin hoitaa metsiä tai pyytää ammattilainen apuun.”

    Lisätty 20.10. klo 23.15 kuvatekstiin huomautus, että työturvallisuussyistä pitkien hiusten tulee olla kiinni sahan kanssa työskenneltäessä.

    Lisää aiheesta
    • Musta ja punainen mökin sisustuksessa kertovat Leena Jantusen isän sukujuurista Karjalassa.

      Metsänhoito | Leena Jantunen on ulkoistanut metsänhoitotyöt vakiintuneelle kumppanille ‒ ”Työt tulevat tehdyiksi ajallaan”

      Tilaajalle
    • Vähäisen lumen takia metsissä pääsee tänä vuonna hyvissä ajoin kiertelemään ja suunnittelemaan tulevia töitä, vinkkaa metsäasiantuntija Eemeli Taipale.

      Metsänhoito | ”Nyt on aika kulkea metsissä ja miettiä, mitä toimenpiteitä tarvitaan” – neuvoja opastaa metsänomistajia

      Tilaajalle
    • Jaana Leinonen kannustaa muitakin alanvaihtoa pohdiskelevia uskaltautumaan vanhan mukavuusalueen ulkopuolelle. Leinosenkin piti puutarhuriopintojensa aluksi opetella opiskelutaitoja. Hänet kuvattiin kotikunnassaan Ruovedellä.

      Piha ja puutarha | 28 vuoden mielenterveysuran jälkeen Jaana Leinonen päätti vaihtaa lapiohommiin − hänellä on rohkaiseva viesti alanvaihtoa pohtiville

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Johanna Lehtimäki
    metsäpalveluyrittäjyys
    MS-tauti
    metsien hoito
    työelämä ja jaksaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla