• Sotka-hanke jatkaa taantuneiden vesilintujen elinympäristöjen parannusta myös tulevina vuosina

    Ankarista säästötoimista huolimatta riistahallinnon Sotka-hanke sai jatkorahoitusta.
    Maanomistajat ovat osallistuneet hankkeeseen esimerkiksi antamalla omia maita sorsien levähdysalueiksi.
    Maanomistajat ovat osallistuneet hankkeeseen esimerkiksi antamalla omia maita sorsien levähdysalueiksi. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Erä
    9.2.202423:00
    Eija Vallinheimo

    Valtion uusi talousarvio toi hyviä uutisia Sotka-hankkeelle, jonka tavoitteena on parantaa taantuneiden riistalintujen elinympäristöjä.

    Talousarvio tuo yhteensä neljä miljoonaa euroa ohjelmaa toteuttaville Sotka-hankkeen toimille kehyskaudella 2024–2027. Vuosille 2020–2024 rahoitusta oli yhteensä 9,8 miljoonaa euroa.

    ”Vaikka rahoitus on aiempaa alempi, pystytään sillä turvaamaan keskeisiltä osin Sotkan Helmi-ohjelmaa toteuttavia osioita, joita ovat Suomen riistakeskuksen Sotka-kosteikko-hanke, Metsähallituksen Eräpalveluiden ja Suomen riistakeskuksen yhteisponnistus Helmi-vieraspetohanke sekä Suomen Metsästäjäliiton ja BirdLife Suomen yhteinen Sotka-levähdysaluehanke”, kertoo maa- ja metsätalousministeriön projektipäällikkö Heidi Krüger.

    Krüger kertoo, ettei hankkeita toteuttavien tahojen kanssa ole vielä sovittu tarkemmin jatkosta, sillä rahoitus kuluvalle vuodelle on pystytty toteuttamaan edellisen hallituskauden siirtomäärärahojen turvin. Jatkon valmistelutyöt on kuitenkin jo aloitettu.

    ”Myönteistä on se, että pystymme jatkamaan hyvin alkanutta elinympäristöjen kunnostustyötä. Meillä on jo hyviä tuloksia siitä, että Sotka-hankkeen toimet ovat edistäneet luonnon monimuotoisuutta”, Krüger sanoo.

    Hankkeiden vaikuttavuutta seuraavat Luonnonvarakeskus ja Turun yliopisto.

    ”Metsästäjien tekemä työ luonnon hyväksi on tunnistettu tärkeäksi osaksi luonnonhoitoa.” Heidi Krüger

    Krüger muistuttaa, että Sotka-hankkeessa on mukana valtavasti vapaaehtoista työtä tekeviä.

    ”Etenkin levähdysalue- ja kosteikkohankkeissa maanomistajien kiinnostus ja oma satsaus on ollut valtavan hieno osoitus kollektiivisesta halusta auttaa taantuvia sorsalintuja.”

    Lisää aiheesta
    • Korpelan kosteikko Savitaipaleella on toteutettu patoamalla. Se kuuluu myös Sotka-levähdysaluehankkeeseen, eikä siellä metsästetä kuin pienpetoja.

      Erä | Korpelan kosteikko Savitaipaleella on puustoinen paratiisi vesilinnuille

      Tilaajalle
    • Petri Passila (vas.) ja Juha Papinsaari katselevat Heikki Mattilan itse rakentamaa kanu-loukkua.

      Erä | Palosaaren puuhamies Heikki Mattila pitää vieraspedot kurissa itse rakennetulla loukulla – "Vesilintupoikueita on nyt ollut selvästi enemmän"

      Tilaajalle
    • Erä | Veli-Matti Pekkarinen on kosteikkojen ja uhanalaisten vesilintujen puolestapuhuja

      Tilaajalle
    • Monivaikutteinen Riihilahden kosteikko Polvijärvellä kuvattiin viime kesänä.

      Riista- ja ympäristöhallinto tekevät yhteistyötä – tavoitteena on kohentaa taantuneiden riistalintujen elinympäristöjä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle