
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on ottanut käsittelyyn Suomen luonnonsuojeluliiton ja Greenpeacen marraskuussa tekemän valituksen koskien hallinnon riittämättömiä toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. KHO on pyytänyt valtioneuvostolta lisäselvitystä asiasta. Oikeudelta odotetaan päätöstä kevään aikana.
Ympäristöjärjestöjen mukaan kyseessä on Suomen ensimmäinen ilmasto-oikeudenkäynti.
“Tämä on mahtava uutinen. Valituksemme etenee ja vieläpä näin nopealla aikataululla. Odotamme mielenkiinnolla, minkälaisen lisäselvityksen valtioneuvosto asiasta antaa”, toteaa Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöjuristi Matti Kattainen tiedotteessa.
Valituksen taustalla ovat muun muassa Tilastokeskuksen tiedot, joiden mukaan Suomen maankäyttösektori on muuttunut hiilinielusta päästölähteeksi. Kyse ei ole vain yhden vuoden vaihtelusta, vaan maankäyttösektorin nielu on laskenut viimeisten kymmenen vuoden ajan. Muutosta selittävät runsaat hakkuut ja puuston kasvun heikentyminen. Metsämaan hiilinielu on kutistunut neljännekseen vuodesta 2012.
Tässä valossa Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen on epävarmaa.
Tammikuussa ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä päätti, että maankäyttösektorin nettonieluja vahvistavien toimien selvitys- ja valmistelutyöhön perustetaan virkamiestyöryhmä. Alustavien tulosten on tarkoitus olla käytössä kevään hallitusneuvotteluissa.
“Ilmastolaki velvoittaa valtioneuvostoa ryhtymään riittäviin lisätoimiin ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Päätöksiä varsinaisista toimista on kuitenkin siirretty jatkuvasti, viimeisimpänä yli eduskuntavaalien. On tärkeää, että oikeuslaitos ottaa tilanteen vakavasti ja tutkii, onko valtioneuvosto noudattanut lakia”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Hanna Aho.
Greenpeacen ilmastoasiantuntija Kaisa Kosonen muistuttaa, että Suomen ilmastotavoitteilla on ollut sekä kansalaisten, yritysten että puolueiden laaja tuki.
“Kansainvälistäkin mainetta kerännyt hiilineutraliustavoitteemme on uhattuna ja ilmastolain valossa tilanne vaatii riittäviä lisätoimia. Toistaiseksi olemme nähneet lähinnä ongelman potkimista selvityksestä toiseen. Velvollisuutemme ympäristöjärjestöinä on huolehtia, että lakia noudatetaan”, Kosonen sanoo.
Ilmastolakivalitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle.
Ympäristöjärjestöjen tausta-aineisto ilmasto-oikeudenkäynnistä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
