• Viesti on mennyt metsänomistajille perille – kestosuosikkia korvataan nyt muilla puulajeilla

    Aiemmin ylivertaisen suosittu kuusi mietityttää nyt metsän istuttajia.
    Kuukauden ikäisiä kuusentaimia taimitarhalla.
    Kuukauden ikäisiä kuusentaimia taimitarhalla. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsänhoito
    2.4.202619:30
    Kolumni
    Hanna Lensu

    Asiantuntijat ovat harmitelleet jo pitkään Suomen metsien liiallista kuusettumista. Ilmiölle on ollut selvä syy. Hirvet ja peurat ovat aiheuttaneet niin paljon ongelmia mänty- ja koivutaimikoissa – muista lehtipuista puhumattakaan – että kuusi on tuntunut ainoalta kestävältä valinnalta.

    Nyt kelkka näyttää kääntyvän. Syynä ei valitettavasti ole sorkkaeläinpulmien ratkeaminen, vaan luultavasti Keski-Euroopan ja Ruotsin mittavat metsätuhot. Pysäyttäviä uutiskuvia on nähty juuri kuusikoista, mikä on aiheellisesti säikäyttänyt istuttajat.

    Ruokaviraston viime vuoden taimitarhatilastot kertovat, että kuusi oli edelleen ykköspaikalla 52 prosentin osuudella. Kakkosena oli mänty 39 prosentin osuudella.

    Kuusen suosio on kuitenkin laskusuunnassa. Vuoden 2022 jälkeen kuusentaimien toimitusmäärät ovat pudonneet yli 20 prosentilla. Kuusentaimia ei ole vuoden 2006 jälkeen istutettu minään vuonna yhtä vähän kuin viime vuonna.

    Kuusentaimia tuotettiin 90,5 miljoonaa kappaletta. Männyn taimia myytiin viime vuonna ennätyksellisesti: yli 68 miljoonaa tainta.

    Myös rauduskoivun taimien toimitusmäärä kasvoi ennätykselliseen 15 miljoonaan. Muiden metsänviljelyyn toimitettujen puulajien määrä oli 0,68 miljoonaa.

    Erikoispuulajeista eniten myytiin siperianlehtikuusta, yli 491 000 kappaletta. Tammentaimia myytiin yli 60 000, tervalepän yli 60 000 ja douglaskuusen taimia yli 11 000 kappaletta.

    Hyvä, että valinnat monipuolistuvat, mutta alkuperäinen ongelma on yhä ennallaan. Millä saadaan muut kuin kuusentaimikot pelastettua sorkkaeläinten aiheuttamilta vahingoilta?

    Kirjoittaja on Metsänomistajan Aarteen tuottaja.
    Lisää aiheesta
    • Metsäkeskukseen saapuneiden metsänkäyttöilmoitusten perusteella mäntyä suosittiin viime vuonna jo kuusta enemmän. Kuvassa männyntaimi.

      Metsänhoito | Männyn ja koivun suosio kasvaa kovaa vauhtia – ”Lyhyessä ajassa on tapahtunut ihan järkyttävän iso muutos”

      Tilaajalle
    • Saksalaista männikköä. Arkistokuva.

      Ilmastonmuutos | Metsätuhot rajoittavat sahausta Saksassa – kuusikoita on jo vähemmän kuin mäntyvaltaisia metsiä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kuusi
    metsänviljely
    puulajit
    metsänomistajat
    Aarre
    Aarre
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla