• Video: Tältä näyttää nykyaikainen nippu-uitto

    Uittoa harjoitetaan Suomessa nykyisin vain hinausalusten avustamina nippu-uittoina. MT kävi Ristiinassa seuraamassa, miten puiden kuljetus vesiteitse onnistuu.
    Uittolautan matkavauhti ei päätä huimaa, sillä se etenee vesillä kaksi kilometriä tunnissa.
    Uittolautan matkavauhti ei päätä huimaa, sillä se etenee vesillä kaksi kilometriä tunnissa. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsätyövälineet
    21.7.202408:00
    Eino Haase & Sanne Katainen
    Ristiina

    Vaikka uittaminen onkin etenemisnopeudeltaan hidasta, on se edelleen ylivoimaisesti tehokkain kuljetusmuoto suurille puumäärille. Parhaimmillaan lautan, vetovaijerin ja hinaajan muodostaman yhdistelmän kokonaispituus on peräti toista kilometriä.

    MT:n videolta voit katsoa, kuinka puun ajaminen vesille tapahtuu. Video on kuvattu Ristiinan Pellosniemen uittopaikalla.

    Lisää aiheesta
    • Uittopojat Oy:n alusten talvihuollot alkoivat keskiviikkona Laitaatsillan telakka-alueella Savonlinnassa. Kuvassa ovat hinaaja Tarmo sekä apualukset Eero ja Konnus.

      Metsäteollisuus | Puun uitoissa eletään uutta nousukautta – "Kun verrataan eri kuljetusmuotojen päästöjä ja hiilijalanjälkeä, uiton tuomat hyödyt ovat ylivertaiset”

      Tilaajalle
    • Metsähallituksen ensimmäiset uittoniput laskettiin veteen viime tiistaina Kuokkastenkosken pudotuspaikalla Nurmeksessa.

      Metsäteollisuus | Metsähallitus jatkoi uittoa seitsemän vuoden tauon jälkeen: Vesiteitse kulkee kesällä useita kymmeniä tuhansia motteja puuta

    • Laineilla lipuva uittolautta on komea näky. Apualus puskee puumassaa väylällä.

      Hinaaja Olli jumpsuttaa yhä Saimaalla kilometrin puulauttaa kiskoen – ikiaikaisella uitolla on pörssiyhtiölle yllättäviä etuja

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Pferd Tools tarjoaa säädettävän viilaustuen purupiikille – tasainen leikkuu eri kovuisille puulajeille

    Tilaajalle
  • Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Ammattimaisessa metsurintyössä turva-asuilta kaivataan monipuolisia ominaisuuksia. Husqvarna vastaa niihin vaatimuksiin myös edullisemmalla Technical-asuversiollaan.

    Koneviesti | Husqvarna Technical -metsurin turva-asu on uudistunut – saatavilla myös naisille mitoitettu versio

    Tilaajalle