• Metsäkatoasetus lykkääntyy ja asetuksen sisältö voi muuttua – ei koskisi matalan riskin maita

    Euroopan parlamentti kannattaa metsäkatoasetuksen lykkäämistä, mutta hyväksyi myös ehdotuksia asetuksen sisällön muuttamiseksi.
    Tilaajalle
    Euroopan parlamentti äänesti kannastaan tänään torstaina.
    Euroopan parlamentti äänesti kannastaan tänään torstaina. Kuva: Joonas Immonen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    14.11.202412:36
    Anniina Jokinen

    Metsäkatoasetus lykkääntyy vuodella. Euroopan parlamentti äänesti kannastaan tänään torstaina.

    Suurissa yrityksissä toimeenpano siirtyy vuoden 2025 loppuun ja pienissä vuoden 2026 kesäkuun loppuun.

    Komissio ehdotti asetuksen lykkäämistä, jotta EU:n jäsenmailla ja kauppakumppaneilla on enemmän aikaa valmistautua sen toimeenpanoon. EU:n jäsenmaat ovat jo antaneet lykkäykselle siunauksensa.

    Lisäksi parlamentti äänesti keskustaoikeistolaisen EPP-ryhmän ehdotuksista asetuksen sisällön muuttamiseksi.

    Äänestys oli dramaattinen. Ensimmäiset muutosehdotukset menivät läpi vain viiden äänen erolla. Pian kävi ilmi, että kaikkien meppien äänestyslaitteet eivät toimi, ja parlamentin vasen puoli vaati äänestysten uusimista. Uusintaa ei kuitenkaan tullut.

    EPP ehdotti, että asetukseen tulisi matalan, keskitason ja korkean riskin metsäkatomaiden lisäksi myös nollariskin maat. Tällaisia olisivat esimerkiksi Suomi. Parlamentti hyväksyi ehdotuksen.

    Parlamentti jätti äänestämättä osasta muutoksia, joissa EPP ehdotti asetuksen lykkäämisestä kahdella vuodella ja osan toimijoista jättämistä pois metsäkatoasetuksen piiristä.

    Seuraavaksi edessä ovat uudet kolmikantaneuvottelut komission, parlamentin ja jäsenmaiden kesken.

    Neuvotteluiden pohjana on jäsenmaiden neuvoston kanta, joka on tässä tapauksessa sama kuin komission esitys lisäajasta. EPP:n ehdotukset ovat teoriassa pöydällä neuvotteluissa, mutta todennäköisesti komissio ja neuvosto eivät tule niitä hyväksymään.

    Metsäkatoasetus määrää, että EU-alueella myytävät tuotteet eivät saa aiheuttaa metsäkatoa. Asetus koskee puuta, kumia, palmuöljyä, kahvia, kaakaota sekä naudanlihaa.

    Lisää aiheesta
    • EU:n kiisteltyyn metsäkatoasetukseen havitelleen nyt muutosta, jonka mukaan se ei käytännössä koskisi Suomen kaltaisia matalan metsäkatoriskin EU-maita.

      Metsäpolitiikka | Metsäkatoasetukseen havitellaan merkittävää muutosta: Ei koskisi käytännössä Suomea ja muita matalan riskin EU-maita

      Tilaajalle
    • Metsäkatoasetuksen lykkääminen antaa yrityksille, jäsenmaille ja EU:n kauppakumppaneille aikaa toimia asetuksen vaatimusten mukaisesti.

      Politiikka | ”En ole varma, riittääkö tämäkään lisäaika” – metsäkatoasetuksen lykkääminen todennäköistä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsäkatoasetus
    Euroopan parlamentti
    Euroopan komissio
    EPP-ryhmä
    EU-sääntely
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin