
Parlamentin EPP-ryhmä, johon myös suomalaiset kokoomusmepit kuuluvat, esittää muutoksia metsäkatoasetukseen, jonka lykkäyksestä parlamentin on tarkoitus äänestää 14. marraskuuta. MT:n saamien tietojen mukaan, merkittävin muutos olisi se, ettei asetus koskisi käytännössä lainkaan matalan metsäkatoriskin EU-maita. Suomi kuuluisi tähän ”riskittömään” luokkaan.
Asetuksessa sekä EU-maat että unionin ulkopuoliset kolmannet maat on niiden metsäkatotilanteen perusteella jaettu riskiluokkiin. EPP haluaisi, että asetukseen tulisi myös ”nollariskiluokitus”. Se tarkoittaisi, ettei asetus koske suurinta osaa EU:n metsäisistä jäsenmaista.
Euractive-verkkosivusto tietää kertoa, että muutosesitykset on tehty saksalaisen EPP-edustaja Christine Schneiderin nimissä. Muutosten lisäksi parlamentin suurin ryhmä esittää, että asetuksen toimeenpanoa lykätään kahdella vuodella.
Metsäkatoasetuksen toimeenpano oli tarkoitus aloittaa ensi vuoden alussa. Lain soveltamiseen liittyvien haasteiden vuoksi EU-komissio ilmoitti 2. lokakuuta, että toimeenpanoa lykätään vuodella. Samassa yhteydessä komissio julkaisi soveltamisohjeet, joita sekä EU:n kauppakumppanit että jäsenmaat olivat tivanneet kuukausien ajan.
EU-jäsenmaiden neuvosto siunasi lykkäyksen 16. lokakuuta ja parlamentin enemmistö pääsi periaatteelliseen yhteisymmärrykseen siitä, että lykkäyksestä päätetään nopeutetulla menettelyllä 14. marraskuuta. Nyt EPP-ryhmä on rikkomassa tämän konsensuksen.
Teollisuus on sekä jäsenmaista että kumppanimaista viestittänyt vastustavansa asetuksen avaamista. Entistä pidempi lykkäys tarkoittaisi, että yritysten kannalta myrkyllinen epävarmuus jatkuu.
Asetuksen mukaan EU-alueella ei saisi jatkossa myydä metsäkatoa aiheuttavia tuotteita. Metsäkadolla tarkoitetaan käytännössä metsän raivaamista maatalouskäyttöön. Asetuksen piirissä ovat kahvi, kaakao, palmuöljy, puu, soija naudanliha ja kumi.
Suomessa eniten närää on herättänyt se, että navettojen ja karjasuojien tieltä ei alkuperäisen asetustekstin perusteella saisi enää kaataa puita. EU-komission julkaisemissa soveltamisohjeissa tähän on saatu poikkeus. Sen mukaan uusia navettoja saa erityisissä sääolosuhteissa rakentaa, kun niiden tavoitteena on parantaa eläinten hyvinvointia.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
