
Kuusi- ja mäntytukin hinta jatkaa loivaa laskuaan, mutta koivutukin hinta on alentunut hieman havupuuta jyrkemmin. Koivutukin hinta on pudonnut kahdessa viikossa reilut kaksi euroa.
Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat viime viikolla kuukauden liukuvalla keskiarvolla tarkastellen kuusitukkia 75,50 eurolla, mäntytukkia 72,63:lla ja koivutukkia 56,59 eurolla.
Kun vielä viikolla 27 kuitupuun hintanotkahdus oli marginaalinen, viikolla 28 hintojen aleneminen oli kuitupuullakin selkeämpää. Kuusikuidusta maksettiin neljän viikon keskiarvolla 28,78 euroa, koivukuidusta 28,48 ja mäntykuidusta 26,97 euroa.
Puun myynti hiljeni heinäkuun toisella viikolla jota kuinkin samaan tahtiin kuin edellisinä kesinä. Metsäteollisuuden jäsenyritykset ostivat heinäkuun toisella viikolla noin 300 000 kuutiota puuta, mikä oli 29 prosenttia edellisviikkoa vähemmän.
Kumulatiivisesti koko vuoden ostot ovat seurailleet huippuvuoden 2021 määriä, mutta ovat parin viikon aikana hieman alkaneet jätättää niistä. Toki määrissä mennään vielä reilusti korkeammalla kuin viime vuonna.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
