Heinäkuun ensimmäisellä viikolla Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat yksityismetsisä puuta yhteensä 391 000 kuutiometriä. Viikko oli siten toistaiseksi vuoden hiljaisin lomakauden ollessa päällä. Ostomäärä jäi myös pienemmäksi kuin kahtena edeltävänä vuotena samalla viikolla 27. Kumulatiivisesti koko vuoden ostot ovat yhä likimain huippuvuoden 2021 tasolla ja 30 prosenttia korkeammalla kuin vuosi sitten.
Mänty- ja kuusitukin hinnat ovat koko maan tasolla laskeneet runsaat kaksi euroa vuoden korkeimmasta hinnasta. Hintahuippu näyttäisi asettuneen näissä toukokuun loppupuolelle ja koivutukissa kesäkuun lopuille.
Valtakunnallinen keskihinta viikolla 27 oli kuusitukilla 75,89 euroa ja männyllä 72,99 euroa kuutiolta.
Kuitupuun osalta hintanotkahdus on ollut marginaalinen. Kuusikuidun keskihinta oli hitusen päälle 29 euroa, laskua huipusta alle euron. Mäntykuidun hinta on taipunut senttejä ja samoin koivukuidun.
Kaikkien puutavaralajien hinnat ovat yhä selkeästi viime vuoden vastaavaa tasoa ylempänä, kun inflaatiota ei huomioida.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
